1950-luvun
Lontooseen sijoittuva Phantom Thread
on taide-elokuva sanan varsinaisessa merkityksessä. Kaksi tuntia kaunista
kuvaa, kauniita ihmisiä, rauhallisia liikkeitä, ihastuttavia pukuja,
taiteelleen täysin omistautunut päähenkilö ja hänen uskollinen sisarensa.
Musiikki on tyylikästä ja vain paikoin osoittelevaa. Useassa kategoriassa
(paras elokuva, ohjaus, miespääosa, naissivuosa, puvustus ja musiikki)
Oscar-ehdokkaana ollut elokuva palkittiin lopulta vain puvuistaan, vaikka toki
jo ehdokkuus on eräänlainen palkinto.
Phantom Thread on kaiken
kaikkiaan elegantti paketti. Silti Paul
Thomas Andersonin käsikirjoittama ja ohjaama elokuva jätti minut kylmäksi
ja hieman pettyneen olon. Viipyilevän tarinan olisi voinut kertoa viipyilevästi
ja rauhallisesti huomattavasti lyhyemmässä ajassa. Henkilöt jäivät etäisiksi,
etenkin Cyril-sisaren (Lesley Manville)
toiminta ja motiivit olivat huonosti perusteltuja, ja hän suostui oudon
helposti jäämään taka-alalle ollakseen veljensä tukipylväs. Vicky Kriepsin esittämä Alma toi
elokuvaan sopivaa särmää, mutta hänenkin henkilöään olisin syventänyt.
Mielestäni katsojan omille tulkinnoille jätettiin liikaa tilaa.
Omalaatuinen
taiteilijasielu Reynolds kärsi ilmeisestikin ääniyliherkkyydestä, joka
elokuvassa tuli esille aamiaiskohtauksissa (ei juuri muuten). Pidin Daniel Day-Lewisin hallitusta
näyttelijäntyöstä. Äänimaailmakin oli elokuvassa hillitty ja huolellisesti
mietitty koko elokuvan tyyliin sopivaksi. Itsellä särähti korvaan vain
laattalattialta kuuluvat askeläänet, jotka olivat kuin vanhasta
parkettilattiasta lähtevät äänet.
Phantom Thread on
ilmeisestikin sen verran vaikeasti kääntyvä ja monitulkintainen nimi tälle
elokuvalle, että se on jätetty suomentamatta. Ehkä se on ollut tarkoituskin,
viipyilevälle elokuvalle viipyilevä nimi, jonka eri merkityksiä katsoja voi
mielessään pohdiskella.
Se
tässä elokuvassa on hyvää, että se todellakin on monitulkintainen. Varmasti
uppoaa jokaiseen katsojaan omalla tavallaan, tai sitten on uppoamatta, mutta
elokuvassa on niin monia tasoja, joihin tarttua, että lähes jokaiselle löytyy
jotakin.
