torstai 25. toukokuuta 2017

Roope Sarvilinna: Osuma



Tiedättehän kuva-arvoituksen, sellaisen jossa kuva on peitetty ruuduilla, ja paljastamalla ruutu ja sen takana näkyvä osa kuvaa pitäisi arvata mitä kuva esittää. Roope Sarvilinna tarjoilee lukijalle romaaninsa Osuman lyhyissä luvuissa välähdyksen henkilöiden elämästä. Tai kuolemasta. Andersin, Jakobin, Lean ja Monan persoonista ja elämästä Sarvilinna kertoo osia, joiden perusteella tai joiden tukemana lukija saa (halutessaan) täydentää puuttuvia kuvia.

Pisteet romaanin antamasta taiteellisesta vaikutelmasta nousevat korkealle.

Liike ja aika ovat aiheita, jotka romaanissa esiintyvät taajaan. Välillä niiden merkitys ei auennut minulle.

Sarvilinna, Roope. Osuma. Tammi 2017. 192 s. Kirjastosta

  

Heleena Lönnroth: Ne tapetaan jostei tykätä



Härmän maille nykyaikaan sijoittuva jännäri vaikuttaa houkuttelevalta. Alueen vahva identiteetti ja murre näkyvät Heleena Lönnrothin jännärissä Ne tapetaan jostei tykätä. Tarinassa jalostetaan Härmän (veristä) historiaa matkailukäyttöön, mutta näytelmä muuttuu todeksi, kun esityksen jälkeen löytyy oikea ruumis.

Lönnroth sijoittaa tapahtumansa taitavasti pohjalaisiin maisemiin ja käyttää sujuvasti murretta ja vanhoja termejä. Joitakin sanoja selvennetään alaviitteissä. Nykyaika on myös oivaltavasti mukana. Henkilöt jäävät harmittavan ohuiksi ja osa henkilöistä, joiden kohdalla uteliaisuus herää, vain pyörähtää tarinassa. Osa porukasta tupsahtaa tarinaan aivan yllättäen. Tarinakin katkeaa kuin kanan lento. Vaikka Lönnrothin kirja onkin kannen etuliepeen tietojen mukaan keskimmäinen osa trilogiaa (Puukolla ja puntarilla 2015 ja päätösjakso tulossa tätä kirjoitettaessa), pitäisi mielestäni kunkin osan muodostaa edes jollakin tavalla itsenäinen kokonaisuus. Ehkä olisi pitänyt lukea trilogian ensimmäinen osa ensin.

Lönnroth, Heleena. Ne tapetaan jostei tykätä. di Porri 2016. 198 s. Kirjastosta



Virpi Hämeen-Anttila: Villa Speranza



Virpi Hämeen-Anttilan romaania Villa Speranzaa voisi luonnehtia salaperäiseksi, kiehtovaksi ja mysteerinsä vähitellen avaavaksi – tai sitten liikaa vihjailevaksi, liian hitaasti saloja paljastavaksi ja hahmonsa epätarkkoina kuvaavaksi. Minä en saanut tarinasta kunnon otetta, mutta varmasti joku muu saa. Italialaisen talon Hämeen-Anttila kuvailee hienosti, mutta minua ärsyttivät (naisten) vaatteiden jatkuva vaihtaminen ja vaatteiden kuvailu sekä kertomuksen ihmissuhteet. Sujuvasti kerrottu, mutta ei kolahtanut minulle.

 
 
Hämeen-Anttila, Virpi. Villa Speranza. Otava 2017. 270 s. Kirjastosta.  

tiistai 23. toukokuuta 2017

Petina Gappah: Muistojen kirja



Zimbabwelainen albiinonainen Memory on tuomittu kuolemaan murhasta ja hän odottaa vankilassa tuomionsa täytäntöönpanoa. Mutta vaalit ja muut yhteiskunnan muutokset Amnesty International -järjestöstä puhumattakaan saattavat antaa toivoa Memoryn tapauksen uudelleenkäsittelylle. Memory kirjoittaa elämäntarinaansa amerikkalaiselta journalistilta saamiinsa muistikirjoihin, tavoitteena kerätä aineistoa tuomion muuttamiseksi. Ja melkoisen tarinan Memory kertookin Petina Gappahin romaanissa Muistojen kirja.

Kertomus ei etene suoraviivaisesti, vaan polveilee Memoryn ajatusten mukana, kuten ajatuksilla on tapana. Kokonaisuudesta muodostuu silti ehyt, looginen ja ennen kaikkea vaikuttava. Zimbabwen rikas kansanusko ja kulttuuri, ihmisen muisti sekä yleismaailmallinen erilaisuuden kokeminen ja kohtaaminen ovat tämän kokonaisuuden eri särmiä. Kerrassaan hienosti kerrottu.

 
Gappah, Petina. Muistojen kirja (The Book of Memory). Suom. Tero Valkonen. Tammi 2017. 307 s. Kirjastosta. 

torstai 11. toukokuuta 2017

Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat



Joel Haahtelan romaani Mistä maailmat alkavat kertoo taiteilija Visan tarinan, ihmisenä ja taiteilijana kasvamisen 1950-luvulta 70-luvulle. Taiteilijaromaani on taiteellinen myös itsessään, kielessään ja sisällöissään. Haahtela on tehnyt taustatyönsä antaumuksella ja asiantuntevasti. Romaanissa vilahtelevat aidot taiteentekijät.

Tekstinäyte:
Joskus minuutti ei tule täyteen vaan jatkuu. Viisari jatkaa matkaansa kellotaulun ympäri ja aika venyy, silloin ihminen alkaa varastaa aikaa. Siltä Visasta naisen vieressä tuntui. Niin kuin huone kalusteineen olisi elämän kolkko päätepiste, valkea tila, itse tyhjyys. Niin kuin nainen olisi eksynyt suprematistiseen maalaukseen eikä löytäisi omin avuin ulos. Miten voisikaan: ovea ei ollut tai se oli maalattu piiloon.


 
Haahtela, Joel. Mistä maailmat alkavat. Otava 2017. 301 s. Kirjastosta.