tiistai 20. kesäkuuta 2017

Torgny Lindgren: Taiteilija Klingsor



Alkuvuodesta kuolleen ruotsalaisen kirjailijan Torgny Lindgrenin romaani Taiteilija Klingsor ilmestyi alun perin vuonna 2014. Romaanin suomentaja, palkittu ja taitava Liisa Ryömä kuoli vähän myöhemmin.

Omintakeinen on hyvä sana kuvaamaan sekä romaanin päähenkilö taiteilija Klingsoria että tätä romaania. Romaanin aloittavat kertojat, jotka ovat tutustumassa kiinteistönvälittäjän kanssa taiteilija Klingsorin syntymäkotiin. Heitä – kertojat käyttävät me-muotoa – ei kiinnosta rakennus, vaan vain taiteilija. He ovat kirjoittamassa tästä väärinymmärretystä taiteilijasta kirjaa ja siksi haluavat tutustua hänen taustaansa.  Erikoisen elämän erikoisesta taiteilijasta he kertovatkin! Esimerkki:

Jos Klingsor olisi kehittynyt, olisi ollut hyvin vaikeaa, jopa mahdotonta, kirjoittaa kirjaa hänestä. Voisi kevytmielisesti väittää että olisi ollut yksinkertaisempaa kuvata Klingsorin elämää jos hänen tuotantonsa olisi runsaampaa ja avoimempaa teorioille ja ideologioille, jos hänen aiheensa olisivat olleet monipuolisempia ja hän olisi useammin vaihdellut eri pohjia ja materiaaleja ja muotoja, jollei hän niin auttamattomasti olisi ollut suljettuna oman minänsä sisään. (s. 82)

Taiteilija Klingsorissa on joitakin donquijotemaisia piirteitä, mutta hyvin persoonallisella tavalla. Ei mikään ihme, että 78-vuotiaana kuollut Lindgren oli rakastettu ja arvostettu kirjailija, jonka teoksia on käännetty lukuisille kielille. Lindgren oli Ruotsin Akatemian jäsen vuodesta 1991.

Lindgren, Torgny. Taiteilija Klingsor (Klingsor). Suom. Liisa Ryömä. Tammi 2017. 173 s. Kirjastosta.


Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma


Kovin surullinen on taitavan kirjoittajan Riikka Pulkkisen Paras mahdollinen maailma. Isä, äiti ja tytär sekä puhumattomuus ovat kertomuksen keskiössä. Isä ei enää pysty, äiti ei saa sanoa, eikä tytär muista. Tytär, lahjakas nuori näyttelijä Aurelia, harjoittelee Itä-Saksaan liittyvää näytelmää. Saksalaistaustainen ohjaaja puolestaan työstää omaa kipeää historiaansa näytelmän avulla. Kukaan ei tunnu olevan kohdallaan tai kokonainen. Pulkkisen kieli kannattelee kertomusta niin hyvin, ettei sitä halua jättää kesken, vaikken hajallaan olevien ihmisten seurassa kovin hyvin viihtynytkään.  Esimerkki Pulkkisen hienosta sanankäytöstä sattumanvaraisesti valikoituneelta sivulta:

”Kävelimme hetken aikaa vaiti, Eirasta keskikaupungille. Vaaleanpunaisen hehku oli jo sammunut. Theo tarttui minua kädestä. Minulla oli outo olo. Yhtäältä ajattelin, että muutaman tunnin aikana olin oppinut tuntemaan Theon paremmin. Toisaalta minusta tuntui, että hän oli uudella tavalla vieras. Hän ei kysynyt, mitä mieltä olin hänen perheestään. Hän vaikutti hilpeältä. Eiran sairaalan kohdalla hän veti minut lähelleen ja suutelimme pitkään. Levottomuuteni suli iltahämärään.”



Pulkkinen. Riikka. Paras mahdollinen maailma. Otava 2016. 358 s. kirjastosta.  

Hanya Yanagihara: Pieni elämä



Melkoinen järkäle yli 900 sivullaan on pari vuotta sitten Yhdysvalloissa ilmestynyt Hanya Yanagiharan romaani Pieni elämä. Sisältöäkään ei voi vähätellä pieneksi tai mitättömäksi. Romaani on vahva kuvaus ystävyydestä, joka pysyy ja antaa anteeksi – vaikkei aina ymmärräkään – oikut ja itsetuhoisen käyttäytymisen. Sivumäärältään tuhdissa kertomuksessa ei ole kovin monta päähenkilöä, oikeastaan vain Jude, jonka koskettavaan kohtaloon kertomus kiertyy.

Näkökulmien vaihtelu tuo tarinaan tarvittavaa rytmiä.  


 
Yanagihara, Hanya. Pieni elämä (A Little Life) Suom. Arto Schroderus. Tammi 2017. 937 s. Kirjastosta.

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Koko Hubara: Ruskeat Tytöt



Henkilökohtainen on poliittista, vaikka Koko Hubara kirjoittaakin lapselleen esseekokoelmassaan Ruskeat Tytöt, että hänen (siis lapsen) henkilökohtainen ei tarvitse olla poliittista, ellei hän itse niin halua. Hubara itse tekee henkilökohtaisestaan näkyvää, ja hyvä niin. Ennen kaikkea hän kirjoittaa näkyväksi kokemansa arkipäivän rasismin. Ruskeat Tytöt pohjautuu pääosin useisiin Hubaran samannimiseen blogiin kirjoittamiin teksteihin, joita hän on kirjaa varten muokannut.

Vaikka Hubara kertoo kirjoittaneensa kirjansa ruskeille tytöille, antaa se runsaasti ajattelemisen aihetta esimerkiksi valkoihoiselle täti-ihmiselle. Suosittelen.

Koko Hubara antaa kovaäänisen äänen kaikille vääränvärisille, ts. muille kuin valkoihoisille, omien kokemustensa kautta. Hän vaatii – aiheellisesti – kaltaistensa parempaa kohtelua niin kirjallisuudessa kuin kaduilla. Ruskeat tytöt halutaan kyseenalaistaa ja sulkea pois, vaikka he ovat tavallisia. Mutta koska juuri mikään asia maailmassa ei ole yksinkertaista, joutuu Hubara pohtimaan esimerkiksi suhdettaan palestiinalaisiin omaa taustaansa vasten. Koko Hubara käsittelee kirjassaan mm. seksuaalista väkivaltaa, jonka yksi muoto on eksotisoiminen.

Kirjallisuudesta Hubara kaipaa kirjoihin lukijan samaistumisen kohteeksi enemmän kaltaisiaan, koska hänen mukaansa kirjallisuus on pitkälti valkoisuuden määrittämää. Mikä löytämisen riemu välittyykään kirjoituksesta, jossa Hubara kuvailee tilannetta kun silmiin osui Toni Morrisonin romaani Sinisimmät silmät.

Alkuperäinen lily.fi-sivuilla julkaistu Ruskeat tytöt -blogi on kahden vuoden jälkeen siirtynyt askeleen eteenpäin, omaksi mediakseen osoitteeseen www.ruskeattytot.fi. Uudessa mediassa käsitellään kulttuuria, muotia, kauneutta, yhteiskuntaa jne., ja vaikka se on ruskeilta tytöiltä ruskeille tytöille, sopivat sen julkaisut kaikille aiheista kiinnostuneille.

Hubara, Koko. Ruskeat tytöt. Tunne-esseitä. Like 2017. 235 s. Kirjastosta.




maanantai 12. kesäkuuta 2017

Elly Griffiths: Risteyskohdat



Englannissa on julkaistu jo yhdeksän Ruth Galloway -mysteeriä, mutta vasta nyt on sarjasta saatu ensimmäinen suomennos, joka on sarjan ensimmäinen, vuonna 2009 ilmestynyt Risteyskohtia (The Crossing Places). Syksyllä on luvassa seuraava suomennos, jonka otan varmasti lukulistalleni.

Ruth Galloway on luihin erikoistunut arkeologi, joka asuu Norfolkissa marskimaan kupeessa, meren ja mantereen välimaastossa. Henkilönä hän on älykäs, erehtyväinen, tavallinenkin, kissaihminen – ja ylipainoinen. Hän ei ole uskovainen, toisin kuin vanhempansa.

Aisapariksi tälle harrastelijaetsivälle tulee rikoskomisario Harry Nelson, monisärmäinen hahmo hänkin. Yhteistyö alkaa, kun maastosta löytyy lapsen luita, jotka tutkimuksissa paljastuvat pronssikautisiksi, eivätkä siis ole kymmenen vuotta sitten kadonneen pikkutytön, jonka löytymisestä Nelson ei ole menettänyt toivoaan. Muinaiset pyhät paikat, muinaisten pyhien nykyaikaiset palvojat ja nykyaikaiset rikokset muodostavat mielenkiintoisen kokonaisuuden, johon marskimaan hurja luonto antaa oman säväyksensä.

Elly Griffiths on Domenica de Rosan dekkaristinimi. Kirjailijan uransa hän aloitti kirjoittamalla omalla nimellään Italiaan, sukuun ja identiteettiin liittyviä kirjoja. Ruth Galloway -sarjan ohella hän on kirjoittanut Elly Griffithsin nimellä vielä suomentamattomia, 1950-luvulle sijoittuvia, The Stephens & Mephisto -kertomuksia. Lisätietoa löytyy Griffithsin verkkosivuilta ellygriffiths.co.uk

Tammen verkkosivujen mukaan Elly Griffiths on tulossa Suomeen #dekkarifestivaalin tähtivieraaksi syyskuussa 2017.

Griffiths, Elly. Risteyskohdat (The Crossing Places). Suom. Anna Lönnroth. Tammi 2017. 305 s. Kirjastosta.