tiistai 24. syyskuuta 2019

Hanna Gustavsson: Yölapsi


Vaikuttava. Ruotsalaisen Hanna Gustavssonin sarjakuvaromaani Yölapsi jää vaivaamaan mieltä pitkäksi aikaa. Ei mikään ihme, että se palkittiin vuonna 2014 Ruotsin parhaana sarjakuva-albumina.

Päähenkilö on 14-vuotias seksuaalisuuteen herännyt Ingrid, joka hakee identiteettiään, hyväksyntää ja huomatuksi tulemista.

Vähintäänkin räväkästi alkava kertomus etenee rauhallisesti, mutta siten, ettei kertomusta voi jättää kesken koska haluttaa tietää mitä sitten tapahtuu, ja tapahtuuko se mitä lukijana pelkää/odottaa/toivoo.

Pidin Gustavssonin lakonisesta piirrostyylistä, joka sopii kuin nenä päähän Ingridin ympäristöksi.

Kansikuva Gustavsson Hanna Yölapsi blogissa Lukutuikku
Gustavsson, Hanna. Yölapsi (Nattbarn). Suom. Elias Lahtinen. Suomenkielisen ulkoasun toteutus Riikka Majanen & Jouko Marttila. Kustannusosakeyhtiö Sammakko 2019. Saatu kustantajalta.   

sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Elokuva: Olen suomalainen


Silkka uteliaisuus sai minut katsomaan elokuvan iskelmälaulaja Kari Tapion viinanhuuruisesta elämästä. Miten tarina on kääntynyt elokuvaksi? Jotenkuten, sanoisin.

Elokuva Olen suomalainen keskittyy Kari Jalkasen ja hänen vaimonsa Pia Viheriävaaran rakkaustarinaan ja avioliittoon, Jalkasen alkoholismiin sekä takkuillen käynnistyneeseen uraan.

Elokuva alkaa mielenkiintoisesti. Vanhaksi maskeerattu pääosan esittäjä Matti Ristinen istuu taksissa matkalla kotiin. Senhän tietää, miten se taksimatka päättyy, mutta välissä hypätään ajassa taaksepäin ja kerrotaan tarina alusta alkaen. Alussa nuori muusikko aloittelee innokkaana uraansa, ja rakastuu paremman perheen tyttäreen Piaan.

Mielestäni nuoret Tatu Sinisalo ja Talvikki Eerola ovat loistavia rooleissaan. Viina on kuvioissa heti mukana, eikä Tapio Rautavaaran varoittava esimerkki vaivaannuttavassa kohtauksessa tee vaikutusta nuoreen ja lahjakkaaksi laulajaksi jo tuolloin todettuun Jalkaseen.

Tunnelma elokuvassa muuttuu täysin, kun hypätään ajassa eteenpäin, ja karmeassa peruukissa esiintynyt Tiina Lymi ja Matti Ristinen astuvat remmiin. Kari Tapio jaksaa kiertää maata, usein vahvassa maistissa, ja vaikka puoliso häntä tukeekin, on vaimon osa yrittää huutamalla saada järkeä miehen päähän (siinä onnistumatta). Lupauksista huolimatta raittiit kaudet katkeavat, eikä känninen Kari Tapio ole köyhä ei kipeä, vaan tuhlaa rahaa, kunnes terveyden romahtaminen pakottaa pitämään taukoa juomisessa.

Monet tunnetut musiikkibisneksen hahmot esitetään humoristisina karikatyyreinä, ja se tuo elokuvaan tervetullutta huumoria.

Jos Lymin peruukit olivat huonoja, oli ikääntyneen Pian naamamaskeeraus mielestäni mahdollisesti vielä kökömpi. En tiedä miten vanhentaminen oli tehty. Nykyäänhän digitekniikalla pystytään kenen hyvänsä naamasta tekemään melko luonnollisen oloinen varttunut versio, kuten Facebookissa leviävä sovellus osoittaa. Ehkä syytä on siinä, että Lymin kasvot ovat televisiosta ja elokuvista niin tutut, ettei hän vanhennettuna tunnu luontevalta.

Musiikki istui elokuvaan hyvin, vaikken ole Kari Tapion musiikin fani. Korvamato tarttui tiukasti mukaan elokuvista lähtiessäni.

Tämä Aleksi Mäkelän ohjaama elokuva muistutti paljon rakenteeltaan ja aiheeltaan aiemmin tänä vuonna näkemääni Teppo Airaksisen ohjaamaa Juicea. Musiikki Juicessa kolahti minuun paremmin. Niin ikään alkoholismista kärsineestä Olavi Virrasta kertovaa elokuvaa en ole vielä nähnyt.

tiistai 10. syyskuuta 2019

Camilla Läckberg: Kultahäkki


Kuuntelin äänikirjana ruotsalaisen dekkaristi Camilla Läckbergin uusimman jännärin Kultahäkin vähän sattumalta. Sain lehtitilauksen kylkiäisenä kokeilujakson kirjapalveluun, ja innostuin kuuntelemaan muutamia kirjoja. Suomenkielisiä dekkareita valikoimassa oli yllättävän kapea valikoima. Kultahäkki näytti olevan suosittujen kirjojen joukossa, joten ajattelin että mitäpä jos minäkin.

Ihmettelen tämän painosten kuningattaren menestystä. Odotin lähes koko kirjan ajan sen muuttumista paremmaksi, mutta turhaan. Ehkä siksi jaksoin kuunnella koko kirjan ja siksikin, että Läckberg osaa tehdä lukijan koukussaan pitäviä juonenkäänteitä.

Karoliina Kudjoin ääni sopi kertomukseen hyvin.

Eniten ihmettelin päähenkilön muuttumista älykkäästä, päämäärätietoisesta, alallaan pätevästä ja kaikenlaisiin tekoihin pystyvästä naisesta tahdottomaksi ja jopa omaa etuaan vastaan toimivaksi kotirouvaksi. Ja kun jälleen tuli toiminnan paikka, kävi kaikki kovin helposti. Toiminnan motiiviksi Läckberg kuvailee rakkauden, mutta kovin sokea on tämä rakkaus, ja tässä tapauksessa motiivina epäuskottava.

Seksikohtaukset olivat lähinnä vaivaannuttavia ja ennalta-arvattavia.

Kultahäkki ei ole osa Läckbergin kirjoittamaa Fjällbacka-sarjaa, josta hyllyssäni on Olycksfågeln (alkuteos 2006, suomennos Pahanilmanlintu 2009) ja josta en muista mitään, pitääpä lueskella jossakin välissä uudelleen. En kyllä muista elokuvaversioistakaan mitään.

Äänikirjan kansi, Camilla Läckbergin Kultahäkki blogissa Lukutuikku
Läckberg, Camilla. Kultahäkki (Guldburen). Suom. Aleksi Milonoff. Otava 2019. Äänikirja.

keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Shaun Bythell: Elämäni kirjakauppiaana


Divarin pitäminen skotlantilaisessa pikkukaupungissa nimeltä Wigtown ei kuulosta kovin menestyksekkäältä liikeidealta, vaan niin vain Shaun Bythell on sinnitellyt tässä Skotlannin kirjakaupungiksi (kuten Wikipedia tietää kertoa) nimetyssä paikassa, vaikka kovin hyvin kirjakaupalla ei Elämäni kirjakauppiaana -kirjan perustella menekään. Kirjakaupan omien verkkosivujen mukaan The Bookshop on Skotlannin suurin käytettyjen kirjojen kauppa.

Verkkokauppa on ratkaisun avain The Booshopille kuten nykyään niin monelle muullekin kaupalle. Tosin tässäkin, eli käytettyjen kirjojen kaupassa, isot sanelevat ja pienet yrittävät pyristellä.

Kirjailija ja kirjakauppias on henkilönä Facebookissa, ja siellä on oma tilinsä kirjakaupalle. Suorastaan nähtävyydeksi on tullut Bythellin rikki ampuma Kindle-sähkökirjojen lukulaite.
Bythellin kirjan saama myönteinen huomio ei varmastikaan tee hallaa kaupanteolle.

Kirjassa seurataan vuoden verran kirjakauppiaan elämää. Jokaiselle päivälle hän kirjaa käyneiden asiakkaiden määrän, kassaan kilahtaneiden puntien määrän ja verkkokaupassa myytyjen opusten määrät. Minkäköhän verran kirjassa on totta ja minkä verran romaanitaidetta, olisi hauska tietää.

Hauskimpia kohtauksia ovat eriskummalliset asiakkaat, joista osasta todellakin on romaanihenkilöiksi.

Kirjakauppiaan matkat ostamaan ihmisten kotoa suurempia tai pienempiä kirjamääriä vaikuttaa eksoottiselta. Osa kirjoja käytettyjen kirjojen kauppiaalle myyjistä henkilöistä kauppaa johonkin teemaan liittyviä kirjoja, osa puolestaan suurta määrää. Jotkut myyvät omia kirjojaan, toiset perinnöksi saamiaan.

Bythell kuvailee sopivasti päivän tapahtumien lomassa kirjakaupan nykytilaa ja yleensäkin vanhojen kirjojen kauppaa. Osuvasti hän kuvaili bestsellereiden kohtaloa käytettyjen kirjojen kaupassa: se on huono. ”Kustantamoiden bestseller ei tunnu kääntyvän samanlaiseksi rahasammoksi käytettyjen kirjojen kaupassa.”

Kääntymisestä puheen ollen, Jaana Kapari-Jatan suomennos on jälleen taattua laatutyötä.

Näyte:

Kirjoja todella ymmärtävät ihmiset ovat todella harvinaisia, vaikka moni sellaisena itseään pitääkin. Viime mainitut on erityisen helppo tunnistaa – usein he esittäytyvät ”kirjaihmisiksi” astuessaan kauppaan ja tahtovat välttämättä kertoa ”rakastavansa kirjoja”, Heillä on T-paita tai kangaskassi, jonka iskulause kertoo, miten valtavasti he mielestään rakastavat kirjoja, mutta varmimmin heidät tunnistaa siitä, etteivät he koskaan, milloinkaan osta kirjoja.

Mukavaa kerrontaa kirjakaupan arjesta, mutta odotin koko ajan jotakin erityisempää tapahtuvaksi. Draamaa.

Blythell on lähiaikoina (tätä kirjoittaessa) julkaisemassa jatko-osan nimeltä Confessions of a Bookseller (Kirjakakuppiaan tunnustukset). Kyllähän tuo kiinnostaisi.

Kirjan Elämäni kirjakauppiaana kansikuva, kirjoiittaja Shaun Bythell, kuva: Tuula Leskinen
Bythell, Shaun. Elämäni kirjakauppiaana. (The Diary of a Bookseller). Suom. Jaana Kapari-Jatta. Kirjapaja 2019. Kirjastosta.   

maanantai 2. syyskuuta 2019

Minna Rytisalo: Rouva C


Dramatisoidut jaksot historiadokumenttiohjelmissa eivät ole minun juttuni, ei kirjamuodossakaan. Totesin asiaintilan kuunneltuani laajasti kehutun Minna Rytisalon romaanin Rouva C Vuokko Hovatan lukemana.

Äänikirjaa kun kuuntelin, en päässyt kurkistamaan loppuun katsomaan mahdollista lähdeluetteloa. Jälkisanoissa Rytisalo kertoo käyneensä faktaa niin paljon läpi, että sen saattoi jättää taakse ja antaa fiktiolle tilaa, kuvitella, että näin olisi voinut olla. Taiteellisia vapauksia on siis otettu. Periaatteessa ei siinä mitään, romaanistahan on kysymys, mutta minua vaivasi läpi koko kertomuksen tietoisuus siitä, että taustalla on oikea henkilö.

Rytisalo antaa tilaa Minnan ajatuksille, ja väliin myös miehensä Ferdinandin ajatuksille. Jos romaaniin kirjatut ajatukset perustuvat päiväkirjoihin ja kirjeenvaihtoihin, niin asia on ok, mutta jäin epäilemään.

Minna Canthin saavutukset ja toiminta yhteiskunnallisena vaikuttajana olivat kuitenkin sen verran merkittäviä, että minua harmitti hänen kutistamisensa puolisoksi ja äidiksi. Vaikka on selvää, että romaanissa on rajattava ja valittava näkökulmia, en olisi halunnut kuunnella (lukea) viihderomaania. jossa särmää saadaan aikaan fiktiivisen hahmon, kateellisen opiskelutoverin Flooran avulla.

Viihteellisyys tulee keskittymisestä ihmissuhteisiin ja Canthin mielialan vaihteluihin. Minna Canthin kirjoitustyö ynnä muu vaikuttaminen jäävät ohuiksi ja paljon kuitataan vain maininnalla. Vain artikkeli Tyttäriemme kasvatus saa hieman laajemman merkityksen.

Tasa-arvon ajajana tunnettu Minna Canth eli yli sata vuotta sitten, hyvin erilaisessa maailmassa kuin mitä nyt eletään. Mutta romaanissa lähes kaikki Minnan aikaansaannokset Ferdinandin kuolemaan saakka olisivat puolison myötämielisyyden ansiota. En usko.

Rytisalo on osaava kertoja, joka saa saateltua sanoiksi ajatukset. Ajankuvan Rytisalo onnistuu kuvailemaan melko uskottavasti, vaikkakin suppeasti. Jyväskylän kaupungin kasvu tulee todettua repliikissä.

Hienona lauseena mieleeni jäi Ferdinandin ajatus, että Minnan kynässä on tulta musteen sijaan.

Vuokko Hovatan ääni sopi romaaniin hyvin.

kirjan kansikuva Minna Rytisalon romaanista Rouva C blogissa lukutuikku
Rytisalo, Minna. Rouva C. Gummerus 2019. Äänikirja, lukija Vuokko Hovatta.