torstai 21. marraskuuta 2019

Édouard Louis: Ei enää Eddy


Taidokas ranskalainen kertoja Édouard Louis piirtää sanoillaan esikoisromaanissaan Ei enää Eddy eteemme hänen oman ankean lapsuutensa syrjäseudulla asuvan köyhän perheen erilaisena lapsena. Taantuvalla teollisuuspaikkakunnalla ei ole helppoa olla köyhä, eikä ainakaan köyhä ja silmiinpistävästi homo. Eddy onnekseen on älykäs ja oppivainen, ja koulutus avaa hänelle portit ulos lapsuuden maisemista. Mutta sekään ei ollut itsestäänselvyys:

Äiti vakuutteli usein minun olevan parempi kuin arabit ja rutiköyhät naapurimme, ja siksi tajusin vasta yläkoulun jälkeen, etten ollutkaan niin etuoikeutettu kuin olin kuvitellut. Olin kyllä tiennyt, että oli olemassa minua hyväosaisempia. Isän parjaamat porvarit, kyläkauppias ja ystäväni Amélien vanhemmat. Ajattelin asiaa usein. Mutta niin kauan kuin en sukeltanut siihen sisälle, tietämykseni siitä pysyi vaiston ja mielikuvien tasolla.

Tutustuin tuohon maailmaan myöhemmin, muun muassa keskustellessani entisten opettajieni kanssa – yläkoulun opettajien, jotka surivat sikäläisten vanhempien kasvatusmenetelmiä ja päivittelivät niitä opettajainhuoneessa. Ja se Bellegueulen poika, se on fiksu, mutta jos se jatkaa tuolla lailla, jättää läksyt tekemättä ja on niin usein poissa, se ei tule pärjäämään.

Eddy pääsee opiskelemaan, ja myöhemmin irtautuu entisestä totaalisesti, nimeään myöten.

Louis ei kerro Ei enää Eddyssä vain itsestään, vaan hyvin tarkkanäköisesti myös naisten asemasta yhteisössä, ja miesten rooleista. Lotta Toivasen suomennos on sujuva.

Edoudard Louis: Ei enää Eddy, kirjan kansikuva
 Louis, Édouard. Ei enää Eddy (En finir avec Eddy Bellegueule). Suom. Lotta Toivanen. Tammi 2019. 184 s.

tiistai 19. marraskuuta 2019

Claes Andersson: Hiljaiseloa Meilahdessa


Otto on kovasti kirjoittajansa Claes Anderssonin näköinen ikääntynyt kirjailija, jolla on työhuone Kuusitiellä Meilahdessa. Otto kirjoittaa kirjaa Hiljaiseloa Meilahdessa, muistellen ihmisiä ja tapahtumia vuosien varrelta. Nykyhetkessä hän kärsii ikääntyneiden miesten vaivoista, kaipaa edesmenneitä ystäviään ja ystäviä, joihin hän on menettänyt yhteyden, mutta myös nauttii lastenlapsistaan.

Kirja on omaelämäkerrallinen, eli nykytermiä käyttääkseni autofiktiota.

Äänikirjan huono puoli on siinä, että jonkin mainion, osuvan tai koskettavan kohdan tultua kohdalle, se myös menee ohi, ilman että voisi merkitä sivunumeron ylös tai piirtää huuto- tai muuta merkkiä sivun reunaan. Äänikirjaa on hankala selailla taaksepäin, ja kerrata jotakin jo mennyttä kohtaa. Siinä mielessä Hiljaiseloa Meilahdessa olisi toiminut minulle ehkä paremmin paperiversiona. Kertomuksessa oli monta kohtaa, jotka olisivat ansainneet merkinnän!

Kyllä se toimi äänikirjanakin. Markus Bäckmanin ääni sopii hyvin.

En ole lukenut edellistä osaa, mutten usko sen haitanneen lukuelämystä millään tavalla.

Otto-kirjoja on ilmestynyt kolmaskin, tänä vuonna ilmestynyt Seuraavaksi Jätkäsaari, joka jäi kesällä kuolleen Anderssonin viimeiseksi teokseksi. Hiljaiseloa Meilahdessa päätyi kuunteluun yksinkertaisesti siksi, että se tupsahti äänikirjavalikoimaa selatessani tarjolle.

Claes Anderssonin kirjoittaman Hiljaiseloa Meilahdessa -romaanin äänikirjaversion kansi.
Andersson, Claes. Hiljaiseloa Meilahdessa. Oton elämä 2. (Stilla dagar i Mejlans). Suom. Liisa Ryömä. Lukija Markus Bäckman. WSOY 2016.


sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Liv Strömquist: Einsteinin vaimo


Ruotsalainen sarjakuvantekijä Liv Strömquist on jälleen hyvässä iskussa neljännessä suomennetussa albumissaan Einsteinin vaimo.

Sarjakuvakokoelmassa tutustutaan naisiin miesten varjossa nimisarjakuvansa mukaisesti. Näkökulma on tiukan feministinen ja älykäs sekä sopiva yhdistelmä totisuutta ja huumoria. Strömquist julistaa: Pelkkä sukupuolten ”tasa-arvo” (ilman syvällisempään muutokseen pyrkivää feminististä visiota) on aivan HITON LÖYSÄÄ!! Strömquist kysyy (aivan aiheellisesti) esimerkiksi, että olisiko Niger-joen suistoalueiden ekosysteemien kannalta ”parempi”, jos puolet Shellin hallituksen jäsenistä olisi naisia?

Maailmanhistorian järkyttävimpien poikaystävien joukossa ovat mm. Karl Marx, Edvard Munch, Sting ja Picasso. Kymmenen parasta ikävystyttävää ihmistyyppiä käsittää mm. yli-ikäisen skeittarin ja historiattoman uranaisen,

Lapset, eläimet, Babylonin portto ja Stalinin nainenkin pääsevät monen muun ohella mukaan tähän runsaaseen kokoelmaan.

Strömquistin piirrostyyli on omanlaisensa, hieman rosoinen, yksinkertainen ja se asettaa sisällön muodon edelle.

Kirjan kansikuva
Strömquist, Liv. Einsteinin vaimo (Einsteins nya fru) Suom. Helena Kulmala. Sammakko 2019.

sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Cristina Sandu: Vesileikit


Vain 108 sivua, kaksi aikatasoa, kuusi naista. Cristina Sandun Vesileikit kertoo vähäisyydessään paljon. Kuviouintia harrastaneet tytöt saavat mahdollisuuden voittaa jotakin, mutta voittavatko he?

Sandu näyttää kuuden naisen elämästä hetken, ja paljastaa vain osia näiden historiasta ja nykyhetkestä. On siinä ja siinä, jääkö kertomus liiankin viitteelliseksi. Tyttöjen kotiseutu on erityisen viitteellinen.

Pienoisromaani ei avaudu lukijalle suoraa päätä, ei avautunut ainakaan minulle. Eikä se, että Vesileikit jätti jälkeensä ikävän tunnelman, tee siitä huonoa. Pidin kyllä enemmän Cristina Sandun esikoisteoksesta Valas nimeltä Goliat (2017).

Sandun kieli on kaunista, ja sitä lukee mielellään hitaasti. Esimerkki kertomuksen lopusta:

Kun aurinko alkoi nousta mutta kylä nukkui vielä, koirat astuivat esiin piiloistaan ja merkitsivät sen, mikä kuului niille: aidat, portit, sähkötolpat ja talojen seinät. Ne haistelivat vesimeloninkuorta, suklaapaperin käärettä ja toistensa peräaukkoja. Tie pöllysi niiden ympärillä.  

Cristina Sandu Vesileikit kirjan kansikuva
Sandu, Cristina. Vesileikit. Otava 2019. 118 s.