Elizabeth Strout: Oh, William

Olen ladannut puhelimeeni Libby-sovelluksen ja kirjautunut palveluun kirjastokortillani. Muutamia englanninkielisiä kirjoja sitä kautta olen lukenut tai kuunnellut, en kovin monta. Kahden viikon laina-aika käy helposti lyhyeksi enkä useinkaan löydä sieltä mitään kiinnostavaa. Jokin aika sitten kuitenkin sattui silmiini Elizabeth Stroutin uusin romaani Oh William! äänikirjana, ja se kiinnosti niin paljon, että lainasin ja kuuntelin. Vastikään huomasin, että sehän on tulossa suomeksikin lähiaikoina nimellä Voi William.

Lukija Kimberly Farr on turhan eläytyväinen, ja alkuun se häiritsi todella paljon. Kuuntelun edetessä tyyliin tottui.

Elizabeth Strout palaa mm. romaanista Nimeni on Lucy Barton tuttuun nimihenkilöön. Lucy kertoo lukijalle (tai kuuntelijalle) ensimmäisestä miehestään Williamista, nyt jo eläköityneestä ja vanhentuneesta. Yhteys näiden kahden välillä on säilynyt, vaikka avioliitto päättyi aikoja sitten. Yhteiset tyttäret ovat olleet yksi kiinnipitävistä tekijöistä. Yhteys tiivistyy, kun sukuaan tutkinut William törmää perheensä salaisuuksiin, joista hänellä itselläänkään ei ole ollut tietoa. Vähän ennen tapahtumia Williamin kolmas vaimo on lähtenyt, ja William tarvitsee tukea senkin vuoksi. Lucy lähtee Williamin mukaan tutkimaan Williamin äidin ja siis Lucyn entisen anopin kasvumaisemia.

Williamista kertoilun ohella Lucy muistelee ja käsittelee omaa menneisyyttään ja tuntemuksiaan.

Romaanin teemana on se, kuinka hyvin tai kuinka huonosti tunnemme toisemme (ja itsemme). Olemme kaikki mysteerejä toisillemme. Hieno romaani.

Karin Smirnoff: Sockerormen

Pidin paljon ruotsalaisen Karin Smirnoffin Jana Kippo -trilogiasta, joten, kun äänikirjapalvelussa tuli vastaan hänen tuorein romaaninsa Sockerormen (Polaris 2021), otin sen heti kuunteluun.  Kertomus on mahdottoman synkkä, mutta huumori, Smirnoffin tapa kertoa ja reaalimaailman ulkopuolelle ulottuminen saavat lukukokemuksen positiivisen puolelle. Kertomus jää mieleen.

Sockerormen on tarina lasten kaltoinkohtelusta, hylkäämisestä ja hyväksikäytöstä. Miten käy, kun aikuiset pettävät tai vain häipyvät? Tai kun oma äiti jaksaa muistuttaa siitä, kuinka tyttären syntymä pilasi hänen elämänsä ja kuinka hän toivoo, ettei tytär olisi syntynytkään.

Kertomusta ei jaksaisi, ellei ilmassa olisi hieman toivoa. Smirnoff pehmentää kamaluuksia maagisen realismin elementeillä.

Agnesilla on hämmästyttäviä kykyjä pienestä pitäen. Hänen musikaalisuutensa on sekä uhka että mahdollisuus: äiti vihaa hänen lahjakkuuttaan, mutta sen avulla on mahdollista päästä pois ankeasta ja ankarasta. Pienen Agnesin ainoa ystävä yhteen aikaan on rotta, ja hän juttelee eläintarhan elefantin kanssa. Lapset toimivat aikuismaisesti, mutta lapsenomaisuutensa säilyttäen.

Jotenkin Agnesin tavassa havainnoida asioita ja kohdata kokemansa antaa vaikutelman siitä, että hän selviää.

Agnesin ystävät ovat samanikäiset Kristian ja Miika. Kristian myös on musikaalinen ihmelapsi, ja suomalaistaustainen Miika myös. Erikoinen kolmikko pitää yhtä, ja heitä yhdistää myös musiikinopettaja ja tennisvalmentaja Frank, jonka tausta ja motiivit ovat vähintäänkin hämärät.

Äänikirjaversiota kuunnellessa jää paitsi Smirnoffin tavasta käyttää tai paremminkin olla käyttämättä välimerkkejä. Toisaalta kuuntelu on siinä tapauksessa ruotsin kielen harrastajalle ehkä lukemista helpompi tapa lähestyä Smirnoffin kerrontaa. Ella Schartnerin ääni on selkeä ja se sopi hyvin tarinaan.

 Smirnoff, Karin. Sockerormen. Polaris 2021. Äänikirja.