Lyhyesti muutamista vuonna 2017 luetuista kirjoista

Adichie, Chimamanda Ngozi. Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä. (We Should All Be Feminists) Suom. Sari Karhulahti. Otava. 45 s. Kirjastosta.

Kyllä, meidän kaikkien pitäisi olla feministejä, ja sen osoittaa selkokielellä ja omiin kokemuksiin nojautuen nigerialaislähtöinen kirjailija Chimamanda Ngozi Adichie. Pieni kirjanen, essee, perustuu hänen pitämäänsä puheeseen. Hänelle feministi on kuka tahansa, joka myöntää että sukupuoli aiheuttaa ongelmia ja että meidän on löydettävä niihin ratkaisu, pystyttävä parempaan.

Bradley, Alan. Nokisen tomumajan arvoitus. (As Chimney Sweeper Come to Dust). Suom. Maija Heikinheimo. Bazar Kustannus Oy 2017. Kirjastosta.

Alan Bradleyn kirjoittamat jännärit omanlaisestaan 12-vuotiaasta englantilaisesta Flavia de Lucesta ovat olleet suosikkejani, mutta sarjan uusimmat eivät enää ole jaksaneet viehättää. Toki tässä Kanadaan sijoittuvassa tarinassa on nokkelia juonenkäänteitä ja se on muutenkin aivan ok, mutta Flavia de Lucen tarina on lähtenyt sellaisille urille aiemmasta, etten minä ole kovin innostunut. 

 

Heikkinen, Vesa ja Tapio Pajunen. Kansalaistaito. Miten politiikkaa voi ymmärtää, jos sitä voi ymmärtää? Teos 2016. Kirjastosta.

Entisenä toimittajana (työsarkaan kuului myös politiikka) luin Kansalaistaidon mielenkiinnolla. Paljon se sisälsi tuttua juttua. Hyviä näkökulmia kielen ja politiikan suhteista, ja siksi toivottavasti kirja löytää laajan yleisön.

Kivimäki, Ville ja Kirsi-Maria Hytönen. Rauhaton rauha. Suomalaiset ja sodan päättyminen 1945 – 50. Vastapaino 2015. 394 s. Kirjastosta. 

Kiinnostava kirja oman henkilöhistoriani kautta (lappilaiset vanhempani elivät sota-aikana). Parasta kirjassa olivat monet valokuvat Lapista ja lappilaisista, vaikka kaikkia henkilö- ja paikkatietoja niissä ei ollutkaan. Kirja on mielenkiintoinen artikkelikokoelma, jossa rauhan aikaa tarkastellaan monesta eri näkökulmasta. Ajat eivät todellakaan olleet rauhallisia! Suosittelen lähihistoriasta kiinnostuneille.

Mällinen, Jarno. Hiekkaan piirretty hirviö. Like 2014. Kirjastosta.

Entisenä toimittajana lehtimaailman muutoksen kuvaus kiinnosti, mutta Mällisen teksti oli turhan lennokasta minun makuuni.

Koko Hubara: Ruskeat Tytöt

Henkilökohtainen on poliittista, vaikka Koko Hubara kirjoittaakin lapselleen esseekokoelmassaan Ruskeat Tytöt, että hänen (siis lapsen) henkilökohtainen ei tarvitse olla poliittista, ellei hän itse niin halua. Hubara itse tekee henkilökohtaisestaan näkyvää, ja hyvä niin. Ennen kaikkea hän kirjoittaa näkyväksi kokemansa arkipäivän rasismin. Ruskeat Tytöt pohjautuu pääosin useisiin Hubaran samannimiseen blogiin kirjoittamiin teksteihin, joita hän on kirjaa varten muokannut.

Vaikka Hubara kertoo kirjoittaneensa kirjansa ruskeille tytöille, antaa se runsaasti ajattelemisen aihetta esimerkiksi valkoihoiselle täti-ihmiselle. Suosittelen.

Koko Hubara antaa kovaäänisen äänen kaikille vääränvärisille, ts. muille kuin valkoihoisille, omien kokemustensa kautta. Hän vaatii – aiheellisesti – kaltaistensa parempaa kohtelua niin kirjallisuudessa kuin kaduilla. Ruskeat tytöt halutaan kyseenalaistaa ja sulkea pois, vaikka he ovat tavallisia. Mutta koska juuri mikään asia maailmassa ei ole yksinkertaista, joutuu Hubara pohtimaan esimerkiksi suhdettaan palestiinalaisiin omaa taustaansa vasten. Koko Hubara käsittelee kirjassaan mm. seksuaalista väkivaltaa, jonka yksi muoto on eksotisoiminen.

Kirjallisuudesta Hubara kaipaa kirjoihin lukijan samaistumisen kohteeksi enemmän kaltaisiaan, koska hänen mukaansa kirjallisuus on pitkälti valkoisuuden määrittämää. Mikä löytämisen riemu välittyykään kirjoituksesta, jossa Hubara kuvailee tilannetta kun silmiin osui Toni Morrisonin romaani Sinisimmät silmät.

Alkuperäinen lily.fi-sivuilla julkaistu Ruskeat tytöt -blogi on kahden vuoden jälkeen siirtynyt askeleen eteenpäin, omaksi mediakseen osoitteeseen www.ruskeattytot.fi. Uudessa mediassa käsitellään kulttuuria, muotia, kauneutta, yhteiskuntaa jne., ja vaikka se on ruskeilta tytöiltä ruskeille tytöille, sopivat sen julkaisut kaikille aiheista kiinnostuneille.

Hubara, Koko. Ruskeat tytöt. Tunne-esseitä. Like 2017. 235 s. Kirjastosta.