keskiviikko 30. elokuuta 2017

Lars Kepler: Kaniininmetsästäjä



Vastoin kaikkia odotuksia Lars Keplerin tuore Joona Linna -dekkari Kaniininmetsästäjä vei niin hyvin mennessään, että se piti lukea loppuun lähes yhdeltä istumalta. Olin jo ajatellut kyllästyneeni väkivallalla mässäilyyn, hulluihin sarjamurhaajiin ja yleensäkin ns. nordic noir -dekkareihin. Uteliaisuuttani tartuin tähän paljon kohkattuun eli paljon medioissa esillä olleeseen uutuuteen.

Lars Kepler, tai oikeammin pariskunta Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril, osaa koukuttavan tarinankerronnan taidon. Näkökulmat vaihtelevat onnistuneesti ja tapahtumia riittää. Jotta arvoituksen ratkaisuun tulisi lisähaastetta, mokailevat hyvikset toimissaan pahasti, vaikka sankari Joona Linna on oikeassa ja yrittää varoittaa. Uhka kuuluisaa tv-kokki Rexiä kohtaan kasvaa vähitellen, ja vähitellen myös paljastuu tietoja murhien tekijästä ja hänen motiiveistaan. Suomalaistaustainen Joona Linna on ylivertainen supersankari, jonka olkapäähän tulleen vamman yksitoista tikkiäkään eivät hetken kuluttua tunnu missään ja jonka oivalluskyky ylittää tavallisen ihmisen nokkeluuden. Kirjan pahis on myös omalla alallaan erityisen taitava.

Kun tarinan ottaa siltä kannalta, että se on silkkaa toimintaviihdettä, eikä sen tarkoituksena olekaan olla realistinen, käy Kaniininmetsästäjä hyvästä viihdehetkestä.

Yksi lause jäi pyörimään mieleen: ”Omakotitalo hohtaa usvan keskellä kuin meripihka rintakorussa.” Lauseen vaikuttavuutta tosin heikensi se, että vähän myöhemmin eräällä henkilöllä oli merenpihkanväriset silmät. Silti.

Kepler, Lars. Kaniininmetsästäjä (Kaninjägaren). Suom. Kari Koski. Tammi 2017. 577 s. Kirjastosta.

Alain Claude Sulzer: Irti liitoksistaan



Kuuluisa konserttipianisti lopettaa esityksensä kesken, kesken kappaleen, toteaa että se oli siinä, ja lähtee. Sveitsiläinen kirjailija Alain Claude Sulzer kehittelee muutama vuosi sitten suomeksi ilmestyneessä romaanissaan Irti liitoksista mielenkiintoisen ajatusrakennelman siitä, miten äkillinen liikahdus yhdessä paikassa voi vaikuttaa moniin ihmisiin, ihmisiin jotka joko olivat paikalla keskeytyneessä konsertissa tai muualla, mutta konserttiin jollakin tavalla liittyviä.

 
 
Sulzer, Alain Claude. Irti liitoksistaan (Aus den Fugen). Suom. Helen Moster. Lurra editions 2014. 286 s. Kirjastosta.

Kathrin Schmidt: Et sinä kuole



Mitä tapahtuu, kun kirjailija saa aivoverenvuodon ja sen seurauksena afasian? Mielestäni siinä on mielenkiintoinen lähtökohta Kathrin Schmidtin romaanille Et sinä kuole. Miten ihminen, joka työkseen on ollut kielen ja sanojen kanssa tekemisissä, selviää tärkeimmän työkalunsa ja taitonsa vahingoittumisesta? Eniten vaikeuksia Helenelle, kirjan päähenkilölle, tuottaa puheen tuottaminen. Myös muistamaan on opeteltava.
Kertomus alkaa siitä, kun Helene havahtuu heikossa kunnossa sairaalassa, ja se päättyy muutaman kuukauden kuluttua kuntoutumisen ollessa hyvällä mallilla ja kotiutumiseen. Schmidt kuvailee osuvasti kunnon kohenemisen ja taitojen vähittäisen palautumisen, samoin kuin takapakit. Helene on myös halvaantunut toiselta puolelta.
Romaanin keskiössä on kuitenkin Helenen suhde mieheensä Matthesiin.

”…Mitä mietittävää Matthesilla oli, kun hän ryhtyi säilöntäpuuhiin? Hän ei kysy, Matthes ei siedä kysymyksiä. Kun on ollut niin kauan naimisissa, ei enää tule tehneeksi kaikkia virheitä jotka voisi tehdä. Silti niitä tulee joka päivä ihan tarpeeksi. Häntä häiritsee kun pitää talsia Matthesin perässä mitään puhumatta. Epäsovun puuttuminen ei välttämättä tarkoita sopua. Se tarkoittaa, että kaksi ihmistä voi kulkea yksin, vaikka he kulkevatkin käsikynkässä, käsi kädessä. …”

Aneurysman puhkeamisen jälkeen hänellä on merkittäviä muistivaikeuksia etenkin tapahtumaa edeltäviltä kuukausilta. Romaanin alkuosa kuluu Helenen vatvoessa suhdettaan mieheensä, lähes kyllästymiseen saakka. Mutta sitten Helenen muistiin palaa Viola, jonka kanssa hän ehti kokea romanssin ennen sairastumistaan. Vähitellen Violasta paljastuu esiin asioita, jotka pyöräyttävät romaanin aivan omalle tasolleen.
Romaani on ilmestynyt suomeksi vuonna 2011, ja Saksassa se on ilmestynyt vuonna 2009. Kertomus sijoittuu 2000-luvun alkuun, ja hauskana yksityiskohtana ajan kulumisen huomaa siitä, että Helene kirjoittaa jo läppärillä, mutta käyttää diskettejä tekstien tallentamiseen.

Schmidt, Kathrin. Et sinä kuole (Du stirbst nicht). Suom. Pirkko Roinila. WSOY 2011. Kirjastosta.

tiistai 8. elokuuta 2017

Samuel Bjørk: Yölintu



Kirja loppui juuri silloin kun pääsin sinuiksi norjalaisen Samuel Bjørkin Yölinnun henkilöiden kanssa. Olisin niin mielelläni saanut selville, mitä heille seuraavaksi tapahtuu. Tunnustan, en ole lukenut Bjørkin edellistä, paljon puhuttua Minä matkustan yksin -jännäriä, ja sillä ehkä on osansa siinä, että henkilöihin tutustuminen otti aikansa.

Heti kirjan alussa kerrotaan sisaresta ja veljestä Australiassa. Veli oli yölintu, pöllö, ja sitä hän oli myös aikuisena Norjassa. Kirjan norjankielinen nimi Uglen on suomeksi pöllö. Mutta kuka on yölintu, sitä selvitellään koko kirjan ajan. Ongelmanuorille tarkoitetun Hurumlandetin puutarhan suuntaan liittyy montakin epäilyttävää henkilöä, mutta lopulta yölinnun henkilöllisyys on yllätys.

Yölinnun henkilöt ovat värikkäitä ja monisyisiä, vaikkakin osa melko kliseisiä. Murhatutkija Holger Munch on viisikymppinen, huonokuntoinen, tupakoiva ja epäterveellistä ruokaa syövä älykkö. Mia Krügerillä on kosolti vaikeuksia elämässään. Lisäksi mukana ovat esimerkiksi pelinongelmasta kärsivä poliisi, nörtti ja hakkeri.

Pidin Bjørkin tavasta johdattaa lukija harhateille syyllistä arvuutellessaan, mutta kirjan väkivalta oli vastenmielistä.

Bjørk, Samuel. Yölintu (Uglen). Suom. Päivi Kivelä. Otava 2017. Kirjastosta.