perjantai 16. maaliskuuta 2018

Elena Ferrante: Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät



Napoli-sarjan kolmas osa on saatu vihdoin suomeksi! Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät tapahtuu Euroopan kiihkeinä vuosina, 60- ja 70-lukujen vaihteessa. (Pseudonyymi) Elena Ferrante yhdistää romaanissa yhteiskunnan kehityksen, muutokset ja tapahtumat sujuvasti päähenkilöiden omiin tapahtumiin, mutta jättää ne taustalle, lavastamaan kertomusta, joka puolestaan keskittyy ennen kaikkea Elenan henkilökohtaiseen elämään ja kehitykseen.

Elena on valmistunut yliopistosta, on julkaissut ensimmäisen kirjansa ja suunnittelee avioliittoa yliopistomaailmassa menestyneen Pietron kanssa. Myös hänen ystävänsä Lilan elämässä tapahtuu, ehkä parempaan suuntaa, sillä alkuun hänen elämänsä makkaratehtaalla on raskasta. Molempien naisten ihastuksen kohde Nino pyörii myös kuvioissa. Ferrante katkaisee kertomuksen jälleen koukuttavaan cliffhangeriin: tekeekö Elena suuren virheen vai onko muutoksessa mahdollisuus?

Neljättä ja sarjan viimeistä osaa suomeksi odotellessa! Alkuperäinen teos Storia della bambina perduta on ilmestynyt jo vuonna 2014.

Ferrante, Elena. Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät (Storia di chi fugge e di chi resta). Suom. Helinä Kangas. Wsoy 2018. 448 s. Kirjastosta.