Liv Strömquist: Einsteinin vaimo

Ruotsalainen sarjakuvantekijä Liv Strömquist on jälleen hyvässä iskussa neljännessä suomennetussa albumissaan Einsteinin vaimo.

Sarjakuvakokoelmassa tutustutaan naisiin miesten varjossa nimisarjakuvansa mukaisesti. Näkökulma on tiukan feministinen ja älykäs sekä sopiva yhdistelmä totisuutta ja huumoria. Strömquist julistaa: Pelkkä sukupuolten ”tasa-arvo” (ilman syvällisempään muutokseen pyrkivää feminististä visiota) on aivan HITON LÖYSÄÄ!! Strömquist kysyy (aivan aiheellisesti) esimerkiksi, että olisiko Niger-joen suistoalueiden ekosysteemien kannalta ”parempi”, jos puolet Shellin hallituksen jäsenistä olisi naisia?

Maailmanhistorian järkyttävimpien poikaystävien joukossa ovat mm. Karl Marx, Edvard Munch, Sting ja Picasso. Kymmenen parasta ikävystyttävää ihmistyyppiä käsittää mm. yli-ikäisen skeittarin ja historiattoman uranaisen,

Lapset, eläimet, Babylonin portto ja Stalinin nainenkin pääsevät monen muun ohella mukaan tähän runsaaseen kokoelmaan.

Strömquistin piirrostyyli on omanlaisensa, hieman rosoinen, yksinkertainen ja se asettaa sisällön muodon edelle.

Strömquist, Liv. Einsteinin vaimo (Einsteins nya fru) Suom. Helena Kulmala. Sammakko 2019.

Hanna Gustavsson: Yölapsi

Vaikuttava. Ruotsalaisen Hanna Gustavssonin sarjakuvaromaani Yölapsi jää vaivaamaan mieltä pitkäksi aikaa. Ei mikään ihme, että se palkittiin vuonna 2014 Ruotsin parhaana sarjakuva-albumina.

Päähenkilö on 14-vuotias seksuaalisuuteen herännyt Ingrid, joka hakee identiteettiään, hyväksyntää ja huomatuksi tulemista.

Vähintäänkin räväkästi alkava kertomus etenee rauhallisesti, mutta siten, ettei kertomusta voi jättää kesken koska haluttaa tietää mitä sitten tapahtuu, ja tapahtuuko se mitä lukijana pelkää/odottaa/toivoo.

Pidin Gustavssonin lakonisesta piirrostyylistä, joka sopii kuin nenä päähän Ingridin ympäristöksi.

Gustavsson, Hanna. Yölapsi (Nattbarn). Suom. Elias Lahtinen. Suomenkielisen ulkoasun toteutus Riikka Majanen & Jouko Marttila. Kustannusosakeyhtiö Sammakko 2019. Saatu kustantajalta.   

Lauri Ahtinen: Eropäiväkirja

Jostakin luin kehuvan arvion oululaisen Lauri Ahtisen omakohtaisiin kokemuksiin perustuvasta sarjakuvaromaanista Eropäiväkirja. Ja kun se sattui silmään kirjaston uutuushyllyllä, nappasin sen lainaan.

Ahtinen raportoi sarjakuvaromaanissaan eronsa ja tilanteen, kun hyvin pian eron jälkeen hän löytää uuden rakkauden. Ahtinen kokee syyllisyyttä uudesta rakkaudesta. Monta muutakin tunnemyrskyä hän kokee, ja kertoo niistä avoimesti. Tarina kuitenkin kulkee, ja omansalainen huumori yhdistettynä rosoiseen piirrosjälkeen kantavat koko romaanin ajan.

Eropäiväkirjassa päähenkilö on tietenkin päiväkirjan pitäjä. Ja kuinka hän kieriskeleekin omassa itsessään! Päiväkirjaa ei (en) kestäisi hetkeäkään, ellei Ahtinen osaisi katsoa itseään vähän sivusta ja hieman virnuilla (toisella suupielellä?) itselleen. Lainaus: ”Totuuden nimissä lasten äiti oli ihan yhtä osallistuva. (Hän ei vain tehnyt siitä numeroa.)”

Pitää elää sellainen elämä, että siitä voi kirjoittaa kirjan, vai miten se menikään, se kuuluisa lausahdus. Ahtisen elämässä tapahtui tiiviiseen tahtiin ero, rakastuminen, terapian aloittaminen, matkan tekeminen räpiköiviin aikuisuusyritelmiin, seikkailumatka Roomaan ja välttävän silmämeikin tekemisen oppiminen. Vähemmästäkin voi tulla ongelmia.

Ahtinen jatkaa: ”Olin viime aikoina itkenyt ainakin ilosta, kaipuusta, ikävästä, rakkaudesta, liikutuksesta, myötätunnosta, huojentuneisuudesta, sekä krapulaisesta talousahdinkokokemuksesta. Johdannoksi hän siteeraakin Pauliina Vanhataloa: ”Sokaiseeko tarina meidät kun sijaitsemme siinä? Onko meidän mahdollista nähdä vasta kun hyppäämme tarinasta ulos?”

Sekavien aikojen jälkeen elämä vaikuttaa tasaantuvan, ja lukija voi huojentuneena Ahtisen puolesta palauttaa kirjan kirjastoon.

Lauri Ahtinen. Eropäiväkirja. Like 2019. Kirjastosta. 

Liv Srömquist: Nousu ja tuho

Hahaa, ruotsalainen Liv Strömquist on todella hyvässä vedossa! Hän ei todellakaan epäröi tarttua yleensäkään sarjakuvissaan tai tässä sarjakuva-albumissaan Nousu ja tuho sellaisiin aiheisiin kuin TTIP, tosi-TV luokkayhteiskunnan kuvaajana tai vasemmiston heikkoon vaalimenestykseen. Hän ruotii ajankohtaisia asioita omalla tyylillään: nyrkki pystyssä julistaen ja huutamalla paasaten. Mutta kaikkea muuta kuin kuivasti tai huumorintajuttomasti!

Tätä kirjoittaessa (elokuu 2019) ei TTIP:tä enää näe lehtien otsikoissa, eikä paljon muuallakaan, mutta kirjan alkuperäisen version julkaisemisen aikaan vuonna 2016 vapaakauppasopimus oli paljon puhuttu aihe. Hienoinen vanheneminen koskee vain osaa Nousun ja tuhon aiheista, eivätkä ajankohtaisuutensa menettäneiden aiheiden taustat ole muuttuneet miksikään.

Stömquist ei roiski mitä mieleen juolahtaa, vaan perustelee väitteensä ja mm. siteeraa usein eri tutkijoita.

Liv Strömquist parantaa maailmaa sarjakuva kerrallaan.

Kiinnstuin hänestä syksyllä 2018 lomareissulla Tukholmassa, kun tunnelbanan ikkunasta näin usein Slussenin asemalla silmiinpistävän kuvan, ja halusin tietää tekijän. Googlettamalla löytyi paljon lisää tietoa, ja jouduin tunnustamaan aukon sivistyksessäni, sillä en ollut aiemmin kiinnittänyt häneen mitään huomiota, vaikka hänen sarjakuviaan on suomennettu aiemminkin. Välittömästi reissun jälkeen löysin tuoreesta Voima-lehdestä Stömquistista tehdyn jutun!  Linkki netistä löytyvään juttuun tässä.

Lainasin kirjastosta myös Prinssi Charlesin tunne -nimisen sarjakuvakirjan, mutten pystynyt lukemaan sitä sen älyttömän pieneksi kutistuneen tekstin vuoksi. Jäin pohtimaan olisiko alkuperäinen sarjakuva-albumi julkaistu isommassa koossa. Sisältö jäi muodon jalkoihin. Mietin jo, että olenko tosiaan tullut vanhaksi, mutta kyllä se vanhan sanomalehti-ihmisen silmäänkin oli liian pientä pistekokoa, jos käsin tekstattua tekstiä voi pisteinä mitata. Nousu ja tuho toimii paremmin siinä suhteessa.

Aiemmin tänä vuonna suomeksi on ilmestynyt Einsteinin vaimo, mutta sitä en ole vielä lukenut.  

Suosittelen Strömquistia maailmanparantamisesta kiinnostuneille tai epäoikeudenmukaisuuksista suuttuville.

Stömquist, Liv. Nousu ja tuho (Uppgång och Fall). Suom. Helena Kulmala. Sammakko 2017. Kirjastosta.

Metron ikkunan läpi kuvattu Liv Strömquistin teos. Syyskuu 2018. Kuva: Tuula Leskinen.

Ville Ranta: Kuningas menettää päänsä

 
Hulvaton on ensimmäinen ajatus, joka nousee oululaisen Ville Rannan sarjakuvaromaania Kuningas menettää päänsä lukiessa. 
 

Sarjakuvaromaani on absurdi, hassu, mielikuvituksellinen. Eri aikatasot sekoittuvat sujuvasti, esimerkiksi kuninkaan tyttärillä eli prinsessoilla kännykkä on kädessä lähes koko ajan, ja ratsukot ohittavat autotien. 

Minä en pystynyt ottamaan tätä kovin vakavasti enkä jaksanut pohdiskella kertomuksen syvempiä merkityksiä, vaan huoletta huvitin itseäni päänsä menettävän, vähän reppanan kuninkaan ja hänen läheistensä seurassa.

Ranta, Ville. Kuningas menettää päänsä. WSOY 2018. Kirjastosta.