Édouard Louis: Kuka tappoi isäni

Kehuttu esikoisteos Ei enää Eddy nosti ranskalaisen Édouard Louisin kansainvälisesti tunnetuksi kirjailijaksi. Siinä hän kertoo omaan elämäänsä pohjautuen erilaisesta pojasta, joka kasvaa köyhässä perheessä, ja jossa viinaanmenevä isä ei ymmärrä eikä hyväksy poikaansa.

Louisin uusin suomennettu teos Kuka tappoi isäni on hyvin napakka poliittinen palopuhe ja samalla henkilökohtainen kertomus siitä kuinka aikuistunut poika ja terveytensä suhteellisen nuorena menettänyt isä lähentyvät toisiaan.

Louis toteaa jossakin kohtaa, ettei tämä teos palvele kirjallisia tavoitteita, vaan se on kirjoitettu sisäisestä pakosta. Hyvin ymmärrettävää, sillä teksti on suorastaan vimmaista.

Teoksessa henkilökohtainen todellakin on poliittista, ja jopa enemmän, on kyse isän elämästä ja kuolemasta.

Kysymykseen kuka tappoi isäni Louis antaa vastauksia, nimiä mainitaan. Hän myös perustelee vakuuttavasti, miksi näin on.

Kirjan on suomentanut Lotta Toivanen ja se on ilmestynyt Tammen Keltaisessa kirjastossa (2022). Louisin neljäs, vielä suomentamaton romaani kertoo hänen äidistään. Odotan mielenkiinnolla.

Louis, Édouard. Kuka tappoi isäni (Qui a tué mon père).  Suom. Lotta Toivanen. Tammi 2022. 76 s. (Luettu e-kirjana).

 

Alexander McCall Smith: The Second Worst Restaurant in France

Kirjaston Libby-palvelun tarjontaa selatessa törmäsin Alexander McCall Smithin tuoreeseen kirjaan The Second Worst Restaurant in France vuodelta 2019. Kansikuvan ja nimen perusteella se vaikutti vauhdikkaalta, humoristiselta ja kulinaristiselta elämykseltä. Odotukset eivät täysin täyttyneet, vaikka sujuvasti kerrottu pieni tarina olikin kyseessä.

Skotlantilainen Alexander McCall Smith tunnetaan erityisesti televisioidusta ja suomennetuista Mma Ramotswe tutkii -sarjastaan, mutta hän on edelleen, vähän yli 70-vuotiaana, tuottelias kirjailija. Hän on Wikipedian mukaan kirjoittanut tai toimittanut ainakin 60 teosta, romaaneja, novelleja, lastenkirjoja ja työuransa erikoisaloihin kuuluvien oikeuslääketieteen ja bioetiikan alalta.

Mma Ramotswe tutkii -sarjan lisäksi McCall Smith on kirjottanut useita romaanisarjoja, joista olen lukenut The Sunday Philosophy Club -kirjoja, viimeisimpänä The Charming Quirks of Others. The Second Worst Restaurant in France on sekin englanninkielisen Wikipedian mukaan osa sarjaa, toinen Paul Stuart -sarjan romaaneista.

McCall Smith on siis sujuva kertoja, mutta ainakin tällä kertaa teemat jäävät pinnallisiksi sipaisuiksi. Ruokafilosofiaa on ripoteltu mausteeksi, kirjoittaahan päähenkilö aiheeseen liittyvää kirjaa. Henkilöt jäävät ohuiksi ja tapahtumat köykäisesti kerrotuiksi. McCall Smithin tyyli ei tosin olekaan syväluotaava, vaan hän tuottaa ei-aivan-niin-pinnallista viihdettä. Eikä neljän–viiden kirjan vuositahdilla kovin perusteellista jälkeä saakaan aikaan.

 McCall Smith, Alexander. The Second Worst Restaurant in France. Polygon 2019. e-kirja-

Sekalaista vuodelta 2019, lyhyesti

Vuonna 2019 kävin katsomassa enemmän elokuvia kuin vuosiin. Muistinpanoja tuoreeltaan tein vain muutamasta. Parista kirjotin pidempään. Äänikirjat löysin kesällä lehtitilauksen myötä saamani kokeilujakson myötä. Olen kirjoittanut melkein jokaisesta lukemastani tai kuuntelemastani kirjasta, vähintäänkin lyhyen muistiinpanon, mutta melko monta on myös jäänyt ilman mitään merkintää.  

Elokuva: Blinded by the Light

Pidin todella paljon samaisen ohjaajan monta vuotta sitten tekemästä elokuvasta Parempi kuin Beckham. Vähän samoja teemoja on tässäkin, huumoria, maahanmuuttoa, voimaannuttamista. Tällä kertaa voimaa tuovat Bruce Springsteenin biisit. Oli aivan kiva hyvän mielen elokuva, mutta ei jättänyt kummoista muistijälkeä.

Elokuva: Tarhapäivä

Ihan kiva jatko-osa, hmmmm, mikäs sen elokuvan nimi olikaan. Joka tapauksessa Petteri Summanen näyttelee hyvin, ja Tiina Lymi on onnistunut ohjauksessa. Jossakin näin moitittavan leffan naiskuvaa, mutta minua ei haitannut. Olisi naispuolinen osapuoli voinut aikanaan aivan hyvin ottaa aloitetta käsiinsä.

Elokuva: Rocketman

En ole Elton Johnin fani, mutta en kovasti inhoakaan hänen musiikkiaan. Pidin elokuvasta, koska siinä oli hyvä käsikirjoitus. Elokuvassa käsiteltiin sopiva jakso hänen elämäänsä. Miinusta oli se, että vanhempien tunnekylmyys tuli todellakin alleviivaten ja moneen kertaan selväksi. Elokuva oli sopivasti yksinkertaistettu ja sopivan överi.

Thomas Gads: Pirulainen

Kotimaisen jännityskirjallisuuden kentälle astelee vahvoin askelin ryhmä Halme, luojanaan Thomas Gads. Nimen takana ovat Satu Roos ja Kaisa Nummela. Kirjan tietojen mukaan toinen ryhmä Halme -jännäri olisi tekeillä. Pirulainen päättyykin aitoon cliffhangeriin. Sitä en olisi muistanut, ellen olisi kerrannut tätä varten kirjan tapahtumia. Itse asiassa päällimmäiseksi mielikuvaksi tästä jännäristä jäi se, että se on hyvin kirjoitettu ja suunniteltu. Henkilöissä on särmää, ja lukijaa hämätään sopivalla tavalla. Tapahtumat ja henkilöt katosivat päästä turhan nopeasti, eli olisi pitänyt tästäkin kirjasta kirjoittaa heti, eikä lykätä kirjoittamista viikkojen päähän.

Gads, Thomas. Pirulainen. Bazar Kustannus Oy 2019. Sähkökirja. Luettu lehtitilauksen kylkiäisenä.

Jarmo Huhtala: Perseennuolijan hirviseura. Atrain & Nord 2019. Kirjastosta.

Tämän pienen huumoriromaanin sain kuin sainkin lukaistua. Rippunen tottakin lienee mausteena tässä suuren yhtiön ja alueviranomaisten touhussa ja kuvioissa. Loppua kohti yhdyssana- ja muut kielivirheet lisääntyivät.

Marianne Cedervall: Svinhugg

Selasin e-kirjatarjontaa maksullisessa palvelussa, ja silmään pisti tämä ruotsalaiskirjailija. Summanmutikassa valitsin Svinhugg-nimisen kirjan, ja se osoittautui sarjansa aloittajaksi reilun kymmenen vuoden takaa. Ikä ei haitannut, kertomus ei ollut vanhentunut, ja luin sen ihan mielelläni. Ehkä luen Cedervallilta muitakin, sopivaksi välipalaksi. Tämän luin kännykän näytöltä iltalukemisena.

Sirpa Kähkönen: Muistoruoho, äänikirja

Tästä olisi pitänyt kirjoittaa heti tuoreeltaan, pidempään ja omana postauksenaan! Pidin aivan mahdottomasti tästä usean sukupolven tarinasta. Kähkönen kuvasi hienosti niin pioneeritytön ajatusmaailmaa kuin varttuneempien, kovia kokeneiden naisten mietteet. Tunnustan, etten ole lukenut sarjan aiempia kirjoja, ja nyt ne jäävät lukematta, koska Kähkönen tuo entiset tapahtumat tiivistetysti lukijalle vanhempien naisten muistojen kautta.

Nina Lykke: Ei, ei ja vielä kerran ei, äänikirja

Ihan kiva vaihteeksi norjalainen romaani, vaikkakin yleisinhimillinen tarina olisi voinut sijoittua minne tahansa. Pitkään aviossa olleen pariskunnan lapset ovat aikuistumassa, ja avioliitto tuntuu väljähtyneeltä, ainakin nuorempaan naiseen rakastuvan miehen mielestä. Romaani on vaimon, ja siis pian ex-vaimon kasvutarina, sillä häntä eivät rassaa vain saamattomat lapset, vaan myös yhä huonontuva työelämä koulumaailmassa.   

Anni Saastamoinen: Sirkka, äänikirja

Kuuntelin äänikirjana Sirkan nolojen tilanteiden koomikon Pirjo Heikkilän lukemana. Tunnetun henkilön ääni vei väistämättä ajatuksia Heikkilän aikaisempiin töihin. Kyllähän Anni Saastamoinen tekee teräviä havaintoja elämästä, mutta en pitänyt Sirkasta. Hänen äärimmäisyyksiin viedyt omituisuutensa veivät vaivaannuttavasti mielenterveyden ongelmiksi, enkä minä kokenut myötätuntoa tai myötäelämistä Sirkan kanssa. En viihtynyt Sirkan seurassa vähääkään. Kuuntelin alusta neljäsosan ja vielä parikymmentä minuuttia lopusta.

Luise Penny: Kylmän kosketus ja Kuolema kiitospäivänä, äänikirjat

Mukavalla tavalla erilainen jännärisarja, ja mukavaa kuunneltavaa ajomatkoille.

Nämä jätin kesken:

Fred Vargas: Kalmankuoriaiset (Gummerus 2018)

Tuhti jännäri jäi lähes alussa kesken, kun murhaaja tuli vastaan, ei aivan leima otsassa, mutta oli niin ilmiselvä, että menetin mielenkiintoni.

Pascal Engman. Patriootit (Patrioterna) Suom. Pekka Marjamäki. (Wsoy 2019).

Joskus ei vain jaksa väkivaltaa. Jotenkin odotin kirjalta enemmän.

Aleksanteri Kovalainen. Kansallinen herätys. Teos 2018.

Taitavaa kielenkäyttöä, mutta aihe tuli liian lähelle.

Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta

Viime aikoina lukemistani kirjoista harva on imaissut mukaansa yhtä voimallisesti kuin Joël Dickerin Totuus Harry Quebertin tapauksesta.

En ole nähnyt kirjan pohjalta tehtyä, maksukanavalla viime vuoden lopulla julkaistua tv-sarjaa, mutta en ihmettele lainkaan romaanin filmatisointia. Teksti nostattaa voimakkaita mielikuvia eri paikoista ja ihmisistä.

En ole vielä lukenut kovin monta e-kirjaa, ja jälleen totesin, että vielä se ei ole minun juttuni. Kännykässä teksti ei näkynyt kokonaan ruudulla, joten oli toivotonta yrittää lukea, kun jatkuvasti piti arvailla rivien alkuja ja loppuja. Tabletilla en kokeillut, sillä lukeminen ehkä olisi sujunut kätevimmin. Läppärissäni on isohko näyttö, joten aukeama avautui helposti luettavaksi. Mutta tylsää oli könöttää kovalla tuolilla pöydän äärellä.

Tämän kirjan kanssa kävi vielä niin, että olin sen joskus ostanut, mutta unohtanut sitten. Vuoden lopulla selasin äänikirjojen tarjontaa, ja kirjauduin sisään erääseen kauppaan, jonne minulla oli tunnukset. Omasta kirjahyllystä tämä sitten löytyi. Hyvä että löytyi, sillä olin jo katsellut kirjaa kirjastossa.

Juonesta sen verran, että siinä nuori kirjailija alkaa kirjoittaa opettajansa ja esikuvansa Harry Quebertin tarinaa ja häneen liittyvästä tapauksesta. Kerronta on todella vetävää ja monitasoista, mutta niin selkeää, että kärryillä pysyy, tai ainakin luulee pysyvänsä koko ajan. Lopullinen totuus tapauksesta selviää luonnollisesti vasta romaanin lopussa. Loppuun olin hieman pettynyt, sillä siinä alkoi olla sellaisia juonenkäänteitä, etten aivan ollut niistä innoissani.

Mainitaanpa vielä kirjan kansi, jonka on suunnitellut Aki Suvanto ja jonka kuva, Edward Hopperin maalaus Portrait of Orleans vuodelta 1950 kuvastaa hyvin romaanin tapahtumapaikan tunnelmaa.

Dicker, Joël. Totuus Harry Quebertin tapauksesta (La vérité sur l’affaire Harry Quebert). Suom. Anna-Maija Viitanen. Tammi 2014. Ostettu e-kirja.