maanantai 31. joulukuuta 2018

Lyhyet pätkät, kesken jääneet ja muutama elokuva


Lyhyesti luetuista ja kesken jätetyistä sekä muutamista katsomistani elokuvista vuonna 2018
Erilainen pistekoko ja riviväli kahden kirjan sivulla.
Typografialla on merkitystä luettavuuden kannalta.


Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin (Otava 2016, suom. Päivi Kivelä)
Äh, luin ensin Samuel Bjørkin jännärin Yölinnun, eikä aiemmin julkaistu Minä matkustan yksin saanut minussa aikaan ainakaan mitään wau-tunnelmaa. Kirjastosta.

Ananda Devi: Näistä raunioista (Fabriikki kustannus 2018, suom. Saana Rusi)
Synkkäja surullinen tarina Mauritiukselta, vaatimattomista oloista lähtöisin olevista nuorista. Ympäristön ja muun yhteiskunnan kuvaaminen on sivuosassa, kun henkilöt vuorollaan ovat ajatuksissaan. Kirjastosta.

Elly Griffith: Jyrkänteen reunalla (Tammi 2018, suom Anna Lönnroth)
Tässä kolmannessa Ruth Galloway -jännärissään Elly Griffith alkaa toistaa tutuksi tullutta kaavaa. Historiatausta tulee tällä kertaa toisesta maailmansodasta. Edelleen minua vähän häiritsee preesensin käyttö kerronnassa, ja kun totean että se häiritsee, on se vain mielipide. Uutta intoa Griffithsin jännäreihin sain lukemalla niitä englanniksi. Ks. The Chalk Pit ja The Dark Angel, joista on omat tekstinsä.

Taina Haahti: Siperian unia
Kun luettavaa on yllin kyllin, eikä aikaa riitä kaikkien mielenkiintoiselta vaikuttavien kirjojen lukemiseen, voi hyvinkin pieni seikka vaikuttaa lukupäätökseen, tai lukemisen jatkamiseen. Vaikka minulla on hyvät silmälasit, en jaksanut lukea pitkään romaanin tiivistä ja pienifonttista tekstiä. Sisältö jäi tällä kertaa muodon varjoon! Kirjastosta.

Kaisa Haatanen ja Sanna-Mari Hovi: Monarkian muruset (Johnny Kniga 2018)
Jostakin luin kehuja tästä kirjasta ja tietenkin halusin sen itsekin lukea. Ihan hauska kooste maailman monarkeista, paljon kuvia ja ennen kaikkea nippelitietoa! Mutta ei niin innostava, että hankkisin kotikirjastoon. Kirjastosta.

Henna Helmi Heinonen: Pala omaa taivasta (Tammi 2018)
Ei lähtenyt vetämään. Luin alusta viitisenkymmentä sivua sekä lopun, ja se tuntui riittävän. Kirjastosta.

Simo Hiltunen: Ihmisen kuoressa (Wsoy 2018)
Harmi, mutta lukeminen ei lähtenyt vetämään. Olosuhteilla ehkä oli vaikutusta, joten en syytä romaania. Kirjastosta.

Juha Hurme: Niemi
Jonotin tätä pitkään kirjastosta, enkä sitten ehtinyt lukea kokonaan neljän viikon laina-aikana. Kirja oli pakko palauttaa muiden varausten takia. Hurmeen teksti on omanlaistaan, runsasta ja viihdyttävää, muttei kovin nopealukuista. Pidin, ja yritän lukea joskus loppuun. Kirjastosta.

Shirley Jackson: Linna on aina ollut kotimme (Fabriikki kustannus 2018)
Goottilaisen kirjallisuuden klassikko (We Have Always Lived in the Castle) vuodelta 1962 on saatu suomeksi. Ei ole minun juttuni. Kirjastosta.

Mari Jungstedt: Viimeinen näytös
Miksi yhä edelleen naiset esiintyvät romaaneissa etunimellään ja miehet sukunimellään? Tämä jäi päällimmäiseksi mieleen ruotsalaisen Mari Jungstedtin dekkarista Viimeinen näytös. Nappasin 2016 julkaistun pokkarin kirjaston kierrätyskärrystä matkalukemiseksi. Alun perin Otavan 2015 julkaisema jännäri on perinteinen ja ihan kiva. Paikka on Gotlanti ja siellä Visby. Ruotsalaisille tärkeällä Almedal-viikolla kuuluisa toimittaja löytyy tapettuna hotellihuoneestaan. Vihjeitä annetaan paljon, mutta silti syyllinen on yllätys. Jungstedt kertoo rikostapahtuman ohella myös muun muassa päähenkilöiden välisistä suhteista, poliisit Karin ja Knutas eli Karin Jacobsson ja Anders Knutas nimittäin tuntevat kipinää välillään. Jostakin syystä minulla on jäänyt Jungsstedtin tuotanto lähes kokonaan lukematta, vaikka suomennoksia on lukuisia. Ehkä pitää jättää Gotlanti-sarja (johon Viimeinen näytös kuuluu) väliin, ja tutustua Kanaria-sarjaan, josta on ilmestynyt kaksi romaania. Kirjastosta.

Kätlin Kaldmaa: Islannissa ei ole perhosia (Islandil ei ole liblikaid). Suom. Outi Hytönen. Fabriikki kustannus 2017.
Houkutteleva nimi sai minut lainaamaan tämän virolaisen kirjailijan Islantiin sijoittuva romaanin. Harmikseni hyvän alun jälkeen menin itse selailemaan kirjaa loppupäästä, ja se herpaannutti keskittymisen. Kirja jäi vaiheeseen, ja sitten lainan uusimiskerrat tulivat täyteen. Miksi Islannissa ei ole perhosia, jäi siksi avoimeksi. Mielenkiintoiselta vaikuttava sukutarina tässä on kyseessä. Runomuotoiset pätkät istuvat hyvin kokonaisuuteen. Kirjastosta.

Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla (Gummerus 2017)
Ei tässä mitään vikaa ole, mutta jotenkin en vain lämmennyt tähän 1400-luvulle sijoittuvaan, kansanuskoa, fantasiaa ja aitoa historiaa yhdistelevässä romaanissa. Suunnittelen kuitenkin vilkaisevani sarjan myöhempiä osia, niitä kun on lupeissa. Kirjastosta.

Håkan Nesser: Elävät ja kuolleet Winsfordissa (Levande och döda i Winsford). Suom. Aleksi Milonoff. Tammi 2018.
Håkan Nesser on kirjoittanut mm. Barbarotti ja Van Veeteren -sarjat, mutta tämä Elävät ja kuolleet Winsfordissa on itsenäinen teos. Nesser on löytänyt jännäriinsä onnistuneella tavalla erilaisen näkökulman. Päähenkilö on miehensä murhannut nainen, joka koiransa kanssa piileskelee Winsfordissa. Pakosalla oleminen ei tietenkään ole helppoa. On kertomuksessa paljon muutakin, kuten miehen menneisyyttä. Kirjastosta.

Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa. (Teos 2016)
Luulin kertomuksessa olevan enemmän ruokaa ja ruuanlaittoa. En oikein innostunut. Kirjastosta.

J. P. Pulkkinen: Huhtikuun hiipuva rakkaus (Crime Time 2018)
Kirja kuuluu Pulkkisen sarjaan murhan vuosi. Ehkä olisi pitänyt aloittaa sarjan lukeminen alusta, koska en syttynyt tälle jutulle ollenkaan. Ideana hyvä. Kirjastosta.

Anne B. Ragde: Elämänrakentajat. (Liebhaberne). Suom. Katriina Huttunen. Tammi 2018.
Norjalainen Berliininpoppelit-sarja on saanut jälleen uuden, viidennen osansa. Kirja on tuttua Ragdea. Kirjastosta.

Dolores Redondo: Näkymätön vartija (Gummerus 2015). Törmäsin vasta tänä vuonna espanjalaisen dekkaristin Dolores Redondon tuotantoon. Hän yhdistää perinteiseen jännäriin mystiikkaa ja rippusen kauhua. En ole aivan varma siitä, onko tyylilaji juuri minulle mieluista, mutta tapahtumapaikka, pohjoisen Espanjan Baskimaa kiehtoo niin paljon, että todennäköisesti luen tätä lisää. Redondo luennoi hieman puisevasti esimerkiksi juuri alueen mytologiasta. Tietoainesta on vaikea ujuttaa romaanin ilman että se vaikuttaa opettamiselta, näin on tässäkin tapauksessa. Redondo panee romaanin henkilön esitelmöimään. Kirjassa luotetaan myös Tarot-korttien taikaan. Näkymätön vartija on Baskimaan murhat -trilogian avauskirja. Myös muut osat on jo suomennettu, suomentajanaan Sari Selander. Kirjastosta.

Markku Ropponen: Koirapuistoromaani (Tammi 2018)
Kuulosti paremmalta kuin miksi paljastui, sillä odotin enemmän koiramaisuutta tarinaan. Ropposen aiemmista kirjoista tuttu Kuhala vilahtaa kirjassa. Kirjastosta.

Ninni Schulman: Poika joka ei itke (Pojken som slutade gråta) (Tammi 2018). Suom. Terhi Vartia.
Ruotsalaisen Ninni Schulmanin tuore suomennos Poika joka ei itke on taattua jännärilaatua naapurista. Kelpo, muttei mitenkään järisyttävä. Loppuratkaisun käänteet olivat mielestäni onnistuneet. Magdalena Hanssonin juttuja voisin lukea enemmänkin. Viisiosaisesta sarjasta on nyt suomennettu kaksi, joista ensimmäinen oli Tyttö lumisateessa (en ole lukenut). Kirjastosta.

Heikki Valkama. Pallokala. (Tammi 2018). Hyvästä aiheesta huolimatta ei lähtenyt vetämään. Kirjastosta.

Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan, luulen (Tammi 2018)
Hyvä nimi kirjalle! Siinä yksi syy lukemiseen. Vasantolan romaani on esikoinen, mutta teksti on kypsää. Helsinkiläinen juristi Susanna on lähtöisin pohjanmaalaisesta työläissuvusta. Hän päätyy auttamaan maahanmuuttajanaista, Fatima Tariqia. Mielenkiintoinen tarina etenee tulevaisuuteen saakka, ja aikatasoja on muitakin. Henkilöhahmoja on paljon, ehkä liikaakin, sillä useimmat jäävät ohuiksi. Kirjastosta.

Jevgeni Vodolazkin: Lentäjä (Into 2018)
Vodolazkinin edellinen suomennos, Arsenin neljä elämää, imaisi minut mukaansa ja palaa vieläkin joskus mieleen, toisin kuin tämä Lentäjä, joka nimestään huolimatta ei lähtenyt lukuelämyksenä lentoon. Kirjastosta.

Liisa Väisänen: Enemmän Espanjaa (Kirjapaja 2018)
Minulle tämä oli pieni pettymys. Paljon yksityiskohtaista tietoa historiasta, mutta lähteet puuttuvat. Toki kirjasta löytyy sellaista tietoa, jota ei matkaoppaista löydy, ja kirjoittajan omat kokemukset ovat pääosin aivan kivaa luettavaa.
Sen opin tästä, että lempinimi Pepe on Josén lempinimi, samoin Pepita on Josefan lempinimi. Nimi tulee kirjaimista PP, Pater Putativus, joka yhdistetään Raamatun Joosefiin. Patsaissa lukee S. José PP. Paco puolestaan on Fransiscon lempinimi. Pyhä Franciscus Assisilainen lisäsi allekirjoitukseeseensa Padre Comunitas (’järjestön isä’), ja lyhennettynä nimi on siis Paco. Kirjastosta.

Robert Wilson. Sevillan sokea mies. (The Blind Man of Seville) Bazar 2016
Odotukseni olivat korkealla tämän kirjan suhteen, olenhan käynyt Sevillassa ja pitänyt kaupungista paljon. Kaupunkikuvaus onkin kohdallaan, mutta muuten ei tällä kertaa jännärin juoni ja henkilöhahmot lähteneet vetämään. Alussa suomentamatta jätetyt tittelit, kuten inspector jefe, inspector, policia cientifica tai juez de guardia tökkivät pahasti silmään, samoin kuin rouvasta käytetty lyhenne sra. Tyylikeino tuokin, mutta minua se häiritsi. Kirjastosta.


Elokuvia:

Varasto 2 ei ollut niin huono elokuva kuin mitä monissa arvosteluissa annetaan ymmärtää.

Näkemiin taivaassa oli elokuva minun makuuni. Ranskalainen, palkittu elokuva on erittäin sodanvastainen ja oikeudenmukaisuutta korostava. Fantasiaa, huumoria ja sadunomaisuutta korostettiin, mutta aihe on niin vakava, että keveyttä sai ollakin vastapainona. Pidin myös Lemaitren romaanista.

Talo meren rannalla (La Villa) oli minulle pettymys. Toki maisemat Marseillen lähellä Välimeren rannalla ovat hienot, mutta tarina ja henkilöt eivät vastanneet odotuksia. Trailerissa nähdyt pakolaislapset tulivat kuvaan vasta elokuvan loppupuolella, eikä heidän osuudestaan saatu irti niitä mahdollisuuksia, joita tilanne tarjosi. En pitänyt koko ajan typerästi virnistelevästä kalastajasta, jolle Angela on pakkomielle. Olkoonkin, että elokuvan on ohjannut kuuluisa Robert Guédiguian, käsikirjoituksessa olisi ollut parannettavaa. Toki minä katson mieluummin tällaisen ranskalaisen elokuvan kuin jotakin amerikkalaista räiskintää.

Stalinin kuolema (The Death of Stalin) on hilpeä farssi, jossa venäläiset puhuvat englantia… Vauhdikkaat ja humoristiset käänteet nojaavat vakaviin asioihin ja ikävään todellisten tapahtumien historiaan. Elokuvassa olisi voinut olla vieläkin enemmän vauhtia ja äkkiväärää huumoria. Armando Iannucci. Elokuva lisäsi kiinnostavuuttaan sen jälkeen, kun sen esittäminen kiellettiin Venäjällä toukokuun alussa 2018.

Mohsin Hamid: Exit West


Lahoressa Pakistanissa syntynyt ja mm. Lontoossa ja New Yorkissa asunut Mohsin Hamid kertoo periaatteessa hyvin todentuntuisesti kriisin ja sodan kehittymisestä jossakin lähi-idän suunnalla sijaitsevassa paikassa kahden nuoren kautta. Nadja ja Saeed päätyvät pakenemaan, mutta eivät tavanomaisia reittejä, vaan tässä kirjassa siirtyminen tapahtuu mystisten ovien kautta. Pariskunta tupsahtaa Lontooseen, jonne on saapunut muitakin pakolaisia suurin joukoin. Vähitellen elämä pakolaisena käy vaikeammaksi ja vaikeammaksi. Hamidin romaanin teemana pakolaisuuden ohella on maailman muuttuminen ja ihmisten erkaantuminen toisistaan.

Niihin aikoihin uutiset olivat täynnä sotaa ja maahanmuuttoa ja maahanmuuttovastaisuutta, samoin alueiden irrottautumista valtioista ja kaupunkien irrottautumista muista osista maata, ja vaikutti siltä että samaan aikaan kun kaikki ihmiset pakkautuivat yhteen, kaikki myös etääntyivät toisistaan. (s. 127)

Kaikki me olemme siirtolaisia ajassa. (s. 168)

Joka puolella maailmaa ihmiset lähtivät sieltä missä olivat ennen olleet, aikanaan hedelmällisiltä tasangoilta jotka nyt halkeilivat kuivuuttaan, merenrantakylistä jotka kamppailivat valtavien vuorovesiaaltojen kourissa, liikakansoitetuista kaupungeista ja kuolemaa huokuvilta taistelukentiltä, ja he etääntyivät myös toisista ihmisistä, ihmisistä joita he joissakin tapauksissa olivat rakastaneet, niin kuin Nadia oli loittonemassa Saeedista ja Saeed Nadiasta. (s. 169).

Hamidin kohtuullisen suppeasta tuotannosta on aiemmin suomennettu Fundamentalisti vastoin tahtoaan (2007), jota en olen lukenut.  

Exit West -kirjan kansikuva
Hamid, Mohsin. Exit west. (Exit West) Suom. Juhani Lindholm. Otava 2018. 182 s. Kirjastosta.