Laila Hirvisaari: Vienan punainen kuu

E- ja äänikirjapalvelussa tuli vastaan Laila Hirvisaaren (ent. Hietamies) romaani Vienan punainen kuu. En ole historiallisten (viihde)romaanien ylin ystävä, vaikka nuorempana muistan lukeneeni ainakin joitakin Kaari Utrion ja Ursula Pohjolan-Pirhosen romaaneja. Laila Hietamiestä en muista lukeneeni, vaikka kotona kirjahyllyssä jokunen Hietamies olikin.

Vienan punainen kuu kiinnosti tapahtumapaikkojensa vuoksi, olenhan asunut jo muutaman vuoden kivenheiton päässä Vienasta.

Hirvisaari oli tehnyt taustatyönsä hyvin. Päätapahtumat sijoittuvat kuohuviin vallankumouksen vuosiin 1917–1918. Valkoista Suomea edustaneiden tahojen pyrkimykset Vienan ”vapauttamiseen” vaikuttavat henkilöiden kohtalohin samoin kuin Venäjällä vallankumousta tehneiden bolsevikkienkin.

Yllättävintä oli se, että karjalan kieli mainitaan noin kerran ja sivulauseessa silloinkin, tosin Hirvisaari ripottelee sanoja puheisiin ja tekstiin.

Romaanissa seurataan Anna-Liisan, kutsumanimeltään Aniviisun, kasvua kymmenkesäisestä parikymppiseksi. Orvoksi jäänyt Aniviisu asuu kotitilallaan Suomesta Suomussalmelta tulleen tätinsä ja kahden palkollisen kanssa. Samalle kylälle Uhtuan suunnalla kesänviettoon tulee muutaman vuoden vanhempi poika Kaarlo, joka hurmaa Aniviisun viulunsoitollaan. Lapset ystävystyvät. Aniviisun ystäviin kuuluu myös Anja.

Aniviisun elämä muuttuu, kun isoisä saapuu Kanadasta kotikonnuilleen rakennuttamaansa suureen taloon ja haluaa ottaa tytön huoltajuuden. Sortavalassa vietettyjen kouluvuosien jälkeen Anna-Liisa palaa kotiseudulleen opettajaksi, samoin kuin Anja.

Romaani ei ollut niin viihteellinen tai romantiikkaan painottuva kuin etukäteen oletin. Olin todella positiivisesti yllättynyt. Lisäksi romaani on kestänyt aikaa hyvin.

 Hirvisaari, Laila. Vienan punainen kuu. Äänikirja 2015, lukija Erja Manto. Otava. Alkuteos 1992, uusintapainos 2010.

Édouard Louis: Kuka tappoi isäni

Kehuttu esikoisteos Ei enää Eddy nosti ranskalaisen Édouard Louisin kansainvälisesti tunnetuksi kirjailijaksi. Siinä hän kertoo omaan elämäänsä pohjautuen erilaisesta pojasta, joka kasvaa köyhässä perheessä, ja jossa viinaanmenevä isä ei ymmärrä eikä hyväksy poikaansa.

Louisin uusin suomennettu teos Kuka tappoi isäni on hyvin napakka poliittinen palopuhe ja samalla henkilökohtainen kertomus siitä kuinka aikuistunut poika ja terveytensä suhteellisen nuorena menettänyt isä lähentyvät toisiaan.

Louis toteaa jossakin kohtaa, ettei tämä teos palvele kirjallisia tavoitteita, vaan se on kirjoitettu sisäisestä pakosta. Hyvin ymmärrettävää, sillä teksti on suorastaan vimmaista.

Teoksessa henkilökohtainen todellakin on poliittista, ja jopa enemmän, on kyse isän elämästä ja kuolemasta.

Kysymykseen kuka tappoi isäni Louis antaa vastauksia, nimiä mainitaan. Hän myös perustelee vakuuttavasti, miksi näin on.

Kirjan on suomentanut Lotta Toivanen ja se on ilmestynyt Tammen Keltaisessa kirjastossa (2022). Louisin neljäs, vielä suomentamaton romaani kertoo hänen äidistään. Odotan mielenkiinnolla.

Louis, Édouard. Kuka tappoi isäni (Qui a tué mon père).  Suom. Lotta Toivanen. Tammi 2022. 76 s. (Luettu e-kirjana).

 

Elizabeth Strout: Oh, William

Olen ladannut puhelimeeni Libby-sovelluksen ja kirjautunut palveluun kirjastokortillani. Muutamia englanninkielisiä kirjoja sitä kautta olen lukenut tai kuunnellut, en kovin monta. Kahden viikon laina-aika käy helposti lyhyeksi enkä useinkaan löydä sieltä mitään kiinnostavaa. Jokin aika sitten kuitenkin sattui silmiini Elizabeth Stroutin uusin romaani Oh William! äänikirjana, ja se kiinnosti niin paljon, että lainasin ja kuuntelin. Vastikään huomasin, että sehän on tulossa suomeksikin lähiaikoina nimellä Voi William.

Lukija Kimberly Farr on turhan eläytyväinen, ja alkuun se häiritsi todella paljon. Kuuntelun edetessä tyyliin tottui.

Elizabeth Strout palaa mm. romaanista Nimeni on Lucy Barton tuttuun nimihenkilöön. Lucy kertoo lukijalle (tai kuuntelijalle) ensimmäisestä miehestään Williamista, nyt jo eläköityneestä ja vanhentuneesta. Yhteys näiden kahden välillä on säilynyt, vaikka avioliitto päättyi aikoja sitten. Yhteiset tyttäret ovat olleet yksi kiinnipitävistä tekijöistä. Yhteys tiivistyy, kun sukuaan tutkinut William törmää perheensä salaisuuksiin, joista hänellä itselläänkään ei ole ollut tietoa. Vähän ennen tapahtumia Williamin kolmas vaimo on lähtenyt, ja William tarvitsee tukea senkin vuoksi. Lucy lähtee Williamin mukaan tutkimaan Williamin äidin ja siis Lucyn entisen anopin kasvumaisemia.

Williamista kertoilun ohella Lucy muistelee ja käsittelee omaa menneisyyttään ja tuntemuksiaan.

Romaanin teemana on se, kuinka hyvin tai kuinka huonosti tunnemme toisemme (ja itsemme). Olemme kaikki mysteerejä toisillemme. Hieno romaani.

Karin Smirnoff: Sockerormen

Pidin paljon ruotsalaisen Karin Smirnoffin Jana Kippo -trilogiasta, joten, kun äänikirjapalvelussa tuli vastaan hänen tuorein romaaninsa Sockerormen (Polaris 2021), otin sen heti kuunteluun.  Kertomus on mahdottoman synkkä, mutta huumori, Smirnoffin tapa kertoa ja reaalimaailman ulkopuolelle ulottuminen saavat lukukokemuksen positiivisen puolelle. Kertomus jää mieleen.

Sockerormen on tarina lasten kaltoinkohtelusta, hylkäämisestä ja hyväksikäytöstä. Miten käy, kun aikuiset pettävät tai vain häipyvät? Tai kun oma äiti jaksaa muistuttaa siitä, kuinka tyttären syntymä pilasi hänen elämänsä ja kuinka hän toivoo, ettei tytär olisi syntynytkään.

Kertomusta ei jaksaisi, ellei ilmassa olisi hieman toivoa. Smirnoff pehmentää kamaluuksia maagisen realismin elementeillä.

Agnesilla on hämmästyttäviä kykyjä pienestä pitäen. Hänen musikaalisuutensa on sekä uhka että mahdollisuus: äiti vihaa hänen lahjakkuuttaan, mutta sen avulla on mahdollista päästä pois ankeasta ja ankarasta. Pienen Agnesin ainoa ystävä yhteen aikaan on rotta, ja hän juttelee eläintarhan elefantin kanssa. Lapset toimivat aikuismaisesti, mutta lapsenomaisuutensa säilyttäen.

Jotenkin Agnesin tavassa havainnoida asioita ja kohdata kokemansa antaa vaikutelman siitä, että hän selviää.

Agnesin ystävät ovat samanikäiset Kristian ja Miika. Kristian myös on musikaalinen ihmelapsi, ja suomalaistaustainen Miika myös. Erikoinen kolmikko pitää yhtä, ja heitä yhdistää myös musiikinopettaja ja tennisvalmentaja Frank, jonka tausta ja motiivit ovat vähintäänkin hämärät.

Äänikirjaversiota kuunnellessa jää paitsi Smirnoffin tavasta käyttää tai paremminkin olla käyttämättä välimerkkejä. Toisaalta kuuntelu on siinä tapauksessa ruotsin kielen harrastajalle ehkä lukemista helpompi tapa lähestyä Smirnoffin kerrontaa. Ella Schartnerin ääni on selkeä ja se sopi hyvin tarinaan.

 Smirnoff, Karin. Sockerormen. Polaris 2021. Äänikirja.