keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Agnès Martin-Lugand: Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia


Kuinka houkutteleva kirjan nimi kirjaihmisen silmissä onkaan Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia! Harmi vain, että odotukseni eivät täyttyneet. Olisi pitänyt arvata jo kannen perusteella, että kyseessä on viihteellinen opus.

Agnès Martin-Lugandin esikoisromaani alkaa dramaattisesti. Nuori nainen on surun murtama menetettyään vuotta aikaisemmin miehensä ja pienen tyttärensä liikenneonnettomuudessa. Millään ei ole mitään väliä, ja päivät kuluvat lähinnä maaten, tupakoiden ja kahvia juoden. Ystävä Félix käy huolehtimassa tärkeimmistä asioista. Félix ja Diane pitävät kirjakahvilaa nimeltä Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia. Diane ei tietenkään ole yrityksessään käynyt, eikä enää välitä sen asioista.

Kun Félix tomerasti päättää Dianen murehtineen riittävästi, saa nuori leski itsestään irti sen verran, että päättää lähteä jonnekin kauas jatkamaan murehtimistaan. Kaikista maailman paikoista ranskatar haluaa Irlantiin, paikkaan, josta hänen kuollut miehensä piti. Karttaan sormella tökkäämällä löytyy pieni kylä, jonne Diane päättää lähteä.

Martin-Lugand on kirjoittanut puhtaan romantiikkaan keskittyvän hömppäromaanin, vaikka idea oli mielestäni hyvä. Kustantaja on luokitellut kirjan aiheellisesti luokkaan lukuromaanit ja viihde.  Diane ei edes Irlannissa eristyksissä harrasta todellisuuspakoa kirjallisuuteen uppoamalla, vaan aika kuluu tupakkaa tuprutellen ja lähinnä kattoon tuijotellen. Kirjat tai lukeminen mainitaan harvakseltaan. Enemmän aikaa hän kuluttaa television äärellä viinilasi kädessä ja tupakka toisessa kuin kirjan kanssa.

Ja tietenkin lähistölle ilmestyy mies, jonka kanssa kipinät sinkoilevat. Sen voi lukea Martin-Lugandin ansioksi, ettei romaani pääty kaikkein tyypillisimmällä tavalla.

Lukaisin läpi koko tarinan, ja minulle se toimi kevyenä todellisuuspakona.

kirjan kansikuva, kirja on nimeltään Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia
Martin-Lugand, Agnès. Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia. (Les gens heureux lisent et boivent du café. Suom. Kirsi Tanner. Bazar 2019. Kirjastosta.