keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Pauliina Rauhala: Synninkantajat


Pauliina Rauhala ei päästä lukijaa helpolla uusimassa romaanissaan Synninkantajat. Syventymistä vaativa lukeminen kuitenkin lopulta palkitsee. Kerronta on kaunista ja tarina koskettava kokonaisuus.

Koko romaanin kertoja on perhe-elämän, jatko-opintojen ja kirjoittamisen painissa kärvistelevä mies, joka kertoo mahdollisen tarinan 1970-luvulla suvussaan tapahtuneista asioista. Yksi motiivi kirjoittamiseen on se, että hän on ymmärtänyt aiempien sukupolvien varjon lankeavan päälleen kiivaana oikeassa olemisena, poissaolona, auttamisen varjolla tapahtuvana vallankäyttönä ja oman erityisyydenjanon takana olevana rakkaudenjanona. Kertoja toteaa romaanin lopulla: ”… Tämä kertomus ei ole totta. Se on yksi mahdollinen tulkinta, mutta välttämätön. Ei enempää muttei vähempää. Muut kertokoot omansa. Tarinan myötä voin katsoa tätä päivää ja mennyttä tyynesti. Olen mitä olen. Tulen mistä tulen. Joidenkin asioiden toivoisin olevan toisin, mutta niiden kanssa on mahdollista jatkaa eteenpäin.”

Romaani päättyy siis toiveikkaasti. Menneisyyden vaikeita asioita ja tapahtumia on löytynyt, ja jo niistä kertominen on vapauttavaa, sen lisäksi että ymmärtää niiden merkityksen omassa itsessään.

Synninkantajissa vanhoillislestadiolaisen suvun henkilöt kokevat kukin omalla tavallaan 70-luvun uskonnollisuuden ja siihen vahvasti liittyneet julkiset hoitokokoukset, joiden avulla liikkeen jäseniä ohjattiin uskonnon oikealle tielle. Romaani ei tietenkään keskity yksin tähän teemaan, vaan sitä runsastuttavat esimerkiksi hienosti kerrotut luontokokemukset. Esimerkiksi hoitomiehenä toimineen Taiston kohtaamisessa linnun kanssa tulee esiin hänen toinen puolensa.

”Hömötiainen tulee ensin. Pieni harmaa lintu mustassa lakissa pyrähtää kämmenelleni. Hänen varpaansa nipistävät hieman, mutta se on pelkkää ilonvihlaisua, hän pyristää pari kertaa ylösalas, mutta rauhoittuu sitten. Ensin katson pois, sillä arka hän on eikä uskalla katsoa silmiin. Kohta käännän katseeni hitaasti kohti. Minä värisen eikä hän lennä pois. Me katsomme toisiamme. Sitä on yhteys. Se leviää lämpimänä purona sisälläni. Me katsomme toisiamme niin kuin eivät ketkään muut, ja sen hetken voimalla syttyvät virrat jotka eivät sammu.”

Rauhala, Pauliina. Synninkantajat. Gummerus 2018. 363 s. Kirjastosta.

maanantai 16. huhtikuuta 2018

Rosa Liksom: Everstinna


Sain jonottaa kirjastossa pitkään Rosa Liksomin Everstinna-romaania, mutta odottaminen palkittiin hienolla lukukokemuksella! Liksom ja Everstinna ovat todellakin ansainneet kaikki jo aiemmin julkaistut kehut.

Suorastaan kuulen korvissani Annikki Kariniemen puhuvan leveällä murteellaan, kun luen Liksomin kirjottamaa monologia.

Rosa Liksom kertoo oman tulkintansa Annikki Kariniemen elämästä ja kirjailijan urasta uskottavasti ja luontevasti. Minulle rovaniemeläislähtöisenä ja riittävän vanhana Annikki Kariniemi ja hänen kirjansa ovat tuttuja entuudestaan, mutta en osaa sanoa onko aiheen tuttuudella osuutta ihastukseeni.

Everstinna on myös kertomus lähisuhdeväkivallasta. En ole lukenut Kariniemen romaania Erään avioliiton anatomia, pitää tunnustaa, joten en osaa sanoa kuinka paljon näissä romaaneissa on yhteistä.

Nuori kertoja ei niele vanhemman naisen neuvoja olla menemättä naimisiin Everstin kanssa, vaan pitää tätä pojastaan kiinni pitävän äidin puheena. ”… Minun rakhauen voima oli niin suuri ja väkevä, että mie voin hänet parantaa luonnevikasuuesta, jos semmosta ilmenee. Nuoruuen kaikkivoipasuuessa me toitotin itteleni, että pystyn kääntähmään Everstin syämen kohti hyyää. …” Toisin tietenkin käy.

Liksom, Rosa. Everstinna. Like 2017. 194 s. Kirjastosta.  

perjantai 13. huhtikuuta 2018

Han Kang: Vegetaristi


Booker-palkinnon vuonna 2016 voittanut Vegetaristi toden totta erottuu massasta. Romaanin on kirjoittanut korealainen Han Kang, ja se on koreaksi ilmestynyt vuonna 2007. Suomennos perustuu vuonna 2015 ilmestyneeseen Deborah Smithin englanninnokseen The Vegetarian. Romaani on käännetty lukuisille eri kielille.

Vaikka henkilöt ovat korealaisia, voisivat tapahtumat sijoittua minne tahansa. Vegetaristi on tiivistunnelmainen kertomus ihmisistä, perheistä, intohimoista ja mielen murenemisesta. Tyylikäs kertomus ei kuitenkaan ole mikään mielen virkistys, koska kirjan henkilöiden kohtalot ovat kovia, tai vielä kovempia. Tapahtumat lähtevät liikkeelle, kun Yeong-hye eräänä päivänä alkaa vegetaristiksi. Näkökulmat vaihtelevat oivaltavasti tarinan edetessä Yeong-hyen miehestä hänen sisareensa.  

Tekstinäyte:
Vaikka hän oli sanonut kaupunginsairaalan lääkärille, ettei halunnut Yeong-hyen kotiutuvan, koska pelkäsi uutta romahdusta, matkalla uuteen sairaalaan hän pystyi myöntämään itselleen vastahakoisuutensa todellisen syyn. Yeong-hye muistutti häntä asioista, joita hän ei kestänyt. Hän ei voinut antaa Yeong-hyelle anteeksi sitä, että Yeong-hye oli ylittänyt yksinään rajan, jonka tuolle puolen hän ei ikinä kykenisi menemään, eikä sitä, että Yeong-hye oli viitannut niin tavattoman vastuuttomasti kintaalla sovinnaisuussäännöille mutta jättänyt hänet niiden vangiksi. Eikä hän edes ollut tiennyt olevansa kaltereiden takana, ennen kuin sisar oli murtanut omansa.

Englanninkielisen Wikipedian mukaan vuonna 1970 syntynyt Han Kang on kirjoittanut useita romaaneja, runo- ja esseekokoelmia. Lisäksi hän on voittanut useita kirjallisuuspalkintoja Bookerin lisäksi.

Han Kangin kirja Ihmisen teot on ilmestynyt Sari Karhulahden suomentamana 2018 alkuvuodesta, pitääpä lisätä lukulistalle!

Han, Kang. Vegetaristi (The Vegetarian). (Englanninnoksesta suomentanut Sari Karhulahti). Gummerus 2017. 215 s. Kirjastosta.

torstai 12. huhtikuuta 2018

Ben Lerner: Lähtö Atochan asemalta


Yhdysvaltalaisen runoilijan ja prosaistin Ben Lernerin (s. 1979) esikoisromaani Lähtö Atochan asemalta kertoo nuoren runoilijan ajasta stipendiaattina Madridissa Espanjassa.

Adam ei ole kovin sinut runoilijaidentiteettinsä kanssa. Hänellä ei tosin kovin hyvin mene muutenkaan itsensä kanssa. Epämääräistä oloaan hän lääkitsee psyykenlääkkeillä ja pilvellä. Runoilijana esiintyminen edellyttää outoa käytöstä, mutta toisinaan Adam joutuu erikoisiin tilanteisiin aivan vahingossa, kuten eksyessään Barcelonassa. Kaiken lisäksi hän tuntee olonsa ulkopuoliseksi, ja sitä hän onkin, turisti nimittäin.

Romaanissa minua viehättivät Adamin rehelliset pohdiskelut, viehättävällä tavalla vieraiksi jäävät muut henkilöt ja osin tutut paikat.

Pieni näyte:
… Aioin juuri ottaa vihkoni esiin ja kirjoittaa ajatuksen muistiin siitä huolimatta, ettei oikein ollut valoa kirjoittaa, kun yhtäkkiä jähmetyin ja punastuin – tai ainakin kasvoni kuumenivat. Miksi olisin tehnyt muistiinpanoja kun Isabel ei ollut näkemässä? En koskaan ennen ollut tehnyt muistiinpanoja: kanniskelin laukkuani koska minun oli pidettävä lääkkeet mukanani, en siksi, että olisi aikonut työskennellä ”käännösteni” parissa. Ajatuskin siitä, että todella lukeutuisin noiden inspiraation puuskille jatkuvasti alttiiden varsinaisten runoilijoiden joukkoon, oli minusta vastenmielinen – Isabelin edessä teeskentelin häpeämättä olevani innoittunut, mutta se, että olin äsken oikeasti uskonut innoittuneeni, hävetti minua. (s. 72)

Ben Lerner on palkittu runoilija ja kirjailija. Kolmen runokokoelman lisäksi hän on kirjoittanut kaksi romaania. 2014 ilmestynyt 10:04 on esikoisromaanin tapaan saanut kehuvia arvosteluja. 

Lerner, Ben. Lähtö Atochan asemalta (Leaving the Atocha Station). Suom. Artturi Siltala. Siltala 2017. 226 s. Kirjastosta.


keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Pierre Lemaitre: Silmukka


Ranskalaisen Pierre Lemaitren uusimmassa suomennetussa jännärissä Silmukka näkökulma on tällä kertaa surmatyön tekijän. Kaksitoistavuotias Antoine lyö pikkupojan hengiltä ja salaa tekonsa. Vuosien jälkeen vainajan jäänteet löytyvät ja rikostekniikka tuo avuksi dna-tutkimuksen. Vaan kuinka kireälle silmukka aikuiseksi kasvaneen Antoinen ympärillä kiristyy ja saako hän teostaan rangaistuksen, ja jos saa, niin millaisen?

Kirjan suomenkielinen nimi Silmukka on osuva, mutta myös alkuteoksen nimi, joka suomeksi on kolme päivää ja yksi elämä, kuvaa kertomusta hyvin. 

Lemaitre kuvailee uskottavasti tekonsa kanssa elämään joutuneen ajattelua, läheisensä menettäneen tuskaa ja sitä, kuinka huonosti sitä toisen ihmisen voi tuntea, vaikka asuisi saman katon alla.

Lemaitren tyyliltään erilaisessa Camille Verhoeven -sarjassa on väkivaltaa paljon enemmän kuin tässä Silmukassa, josta puolestaan löytyy painostavaa tunnelmaa sitäkin enemmän.

Kävin vastikään katsomassa Lemaitren romaaniin Näkemiin taivaassa perustuvan elokuvan ja pidin siitä paljon. Pidin toki romaanistakin, jonka luin ennen tämän blogin aloittamista. Olisin varmasti kehunut. Tarkistin (ranskankielisestä)  Wikipediasta Lemaitren kuulumiset ja huomasin, että tämän Silmukka-romaanin pohjalta on tekeillä elokuva, jonka ranskankielinen nimi on sama kuin romaanilla, eli Trois jours et un vie.

Lemaitre, Pierre. Silmukka (Trois jours et un vie) Suom. Susanna Hirvikorpi. Minerva Kustannus Oy 2017. 270 s. Kirjastosta.