Jhumpa Lahiri: Missä milloinkin

Yksin viihtyvä ja yksinäinen keski-ikäinen naisihminen kertoo hieman lakoniseen tyyliin elämästään välähdyksinä missä milloinkin. Jhumpa Lahiri on kirjoittanut uusimman suomennetun romaaninsa Missä milloinkin hänelle vieraalla kielellä italiaksi. Liekö kieli syynä Lahirin tiiviiseen ja näennäisen selkeään, mutta silti sisältörikkaaseen kerrontaan.

Pieni romaani – 148 sivua – koostuu lyhyistä luvuista, jotka on nimetty kulloisenkin tarkasteluhetken paikan – fyysisen tai henkisen – mukaan. Kertoja on esimerkiksi yksikseen, itsekseen, herätessä, auringossa, baarissa tai puhelimessa.

Vaikka kertoja kokee ulkopuolisuutta muihin, hetken kestävä yhteys toiseen ihmiseen saa hänet tekemään sovinnon koko maailman kanssa. Kertojan omin paikka on ei missään.

”Onko olemassa paikkaa, jossa emme olisi vain ohikulkumatkalla? Päämäärätön, eksyksissä, harhateillä, hukassa, ihmeissään, neuvoton, vieraantunut, juureton, vaivautunut, rauhaton: siitä seurasta löydän itseni. Nuo sanat ovat asuinsijojani, niistä muodostuu maailma jossa elän.”

 

Lahiri, Jhumpa. Missä milloinkin (Dove mi trovo). Suom. Helinä Kangas. Tammi Keltainen kirjasto 2020. 148 s. Kirjastosta.   

Hanna Velling: Kutsumaton

 Hanna Velling käsittelee romaanissaan Kutsumaton avioeroa monesta eri näkökulmasta. Vakavasta aiheesta huolimatta Velling kirjoittaa sujuvasti ja sopivan humoristisesti. Toimelias Mirja järkyttyy, kun hänen miehensä Mikko (joka tosin ei mikään malliaviomies ole ollut) rakastuu yksinhuoltajaäiti Siruun. Mukana kuvioissa on myös Mikon äiti sekä lapset Miisa, Linda ja Topi. Lapsista teini-ikään on ehtinyt Miisa.

Onnekseni en itse ole kokenut avioeroa, mutta mielestäni Velling käsittelee aihetta uskottavasti ja tuo eri osapuolten tyypillisiä reaktioita esiin.

Pieni näyte:

”… Tämä koti ei ollut enää Mikon varasto, vaikka mies virallisesti olikin hänen aviopuolisonsa. Heillä ei ollut vielä edes harkinta-aika meneillään. Mirja aloitti kuitenkin oman harkintansa saneeraamalla Mikon tavarat. Samalla hän voisi laittaa kiertoon tyttöjen vanhat vaatteet, tarpeettomiksi käyneet harrastusvälineet ja hylätyt lelut. Sekamelska sai nyt loppua.

   Mirja kietaisi hiukset kiinni, puki vanhan tuulitakin päälleen ja laittoi käteensä parhaat päivänsä nähneet nahkahanskat. Sakari Sauso, niissä luki kultakirjaimin. Ne olivat joskus olleet pehmeää nahkaa, mutta nyt ne olivat työrukkaset. Erosiivousvaruste.”

 

Velling, Hanna. Kutsumaton. Bazar 2020. 288 s. Kirjastosta.