keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Kari Alaniska: Lohirosvoja vai isänmaan rakentajia? Kemijoen kalatiettömyyden historia



”Kuitenkin pahoin pelkään, että ehkä sittenkin on helpompi saada aikaan pysyvä rauha Lähi-itään kuin tehdä toimivia kalaportaita Kemijokeen.” Näin päättää Kari Alaniska kirjansa Lohirosvoja vai isänmaan rakentajia? Naurattaisi, ellei suututtaisi niin paljon.
Kemijoen kalatiettömyyden historiaa jo väitöskirjassaan tutkinut Alaniska osoittaa tässä väitöskirjaansa pohjautuvassa teoksessa, että jokirakentajat PVO ja Kemijoki Oy antoivat lohen tuhoutua, tahallaan, sekä viranomaisten ja median myötävaikutuksella. Yhtiöiden pulma ratkesi kätevästi itsestään kun kala hävisi joesta. Tietoa kalaportaista olisi ollut, eikä voimayhtiöiden talous olisi kalaportaisiin kaatunut, mutta mm. poliittista tahtoa ei ollut ja viranomaiset olivat saamattomia. Eikä halua rakentaa kalateitä ole nykyäänkään, vaan hankkeessa kuin hankkeessa luonto- ja kulttuuriarvoja yhä vähätellään. Alaniskan kirja on tästä hyvä muistutus.

 
Alaniska, Kari. Lohirosvoja vai isänmaan rakentajia? Kemijoen kalatiettömyyden historia. Nordbooks 2016. 300 s. Kirjastosta.

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Wladimir Kaminer: Venäläiset naapurini



Lyhyesti: Lempeällä huumorilla ja hyväntahtoisesti venäläisiä ja venäläisyyttä, miksipä ei laajemmin ajateltuna ihmisyyttä, tarkastelee neuvostoliittolaissyntyinen, mutta pitkään Berliinissä asunut ja saksaksi kirjoittava Wladimir Kaminer kertomuskokoelmassaan Venäläiset naapurini. Mukava lukukokemus.
 
Kaminer Wladimir. Venäläiset naapurini. Eri kertomuskokoelmista suomentanut Riikka Majanen. Sammakko 2016. 272 s. Kirjastosta.

Niina Hakalahti: Lumilinna



Identiteetistä on kysymys Niina Hakalahden romaanissa Lumilinna (2016). Romaani askartelee sellaisten kysymysten kanssa kuten esimerkiksi mihin minä kuulun, voinko luoda identiteettini itse ja pääsenkö eroon perimästäni. Menestyvä mainosmies Sami on halunnut tehdä pesäeron taustaansa, mutta onnistuuko hän pitämään luomansa identiteetin kulissit pystyssä? No eipä tietenkään, mutta kulisseja pitävät pystyssä monet muutkin.

Samin menneisyys paljastuu lukijalle vähitellen. Samillekin kirkastuu, ettei mitään helppoa ole tiedossa. Miten Sami lopulta pärjää valheille rakentamansa identiteetin ja totuuden paljastumisen kanssa, jää romaanissa auki. Samin motiivit jäivät minulle hieman hämäriksi, ja ylipäätään Samin tarina oli mielestäni kömpelön epäuskottava. Romaanin ulottuvuudet olivat periaatteessa mielenkiintoisia ja ne sopivat hyvin kokonaisuuteen, mutta useimmiten ne jäivät vajaiksi, mutta eivät sentään tyystin heikoiksi. Esimerkiksi Samin tyttöystävän Veeraan lapsuudenkodin kuvaus oli herkullisen hauska. Kertomus kuitenkin pysyi koossa loppuun saakka, vaikka romaanin lopputilanne jäikin vaiheeseen.

Mutta uskon, että jollekin toiselle lukijalle Lumilinna kolahtaa paremmin kuin minulle. Hakalahden kerronta on sujuvaa ja kertomuksen teema mielenkiintoinen ja ajankohtainenkin.

Hakalahti, Niina. Lumilinna. Karisto 2016. 223 s. Kirjastosta.