Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta

Viime aikoina lukemistani kirjoista harva on imaissut mukaansa yhtä voimallisesti kuin Joël Dickerin Totuus Harry Quebertin tapauksesta.

En ole nähnyt kirjan pohjalta tehtyä, maksukanavalla viime vuoden lopulla julkaistua tv-sarjaa, mutta en ihmettele lainkaan romaanin filmatisointia. Teksti nostattaa voimakkaita mielikuvia eri paikoista ja ihmisistä.

En ole vielä lukenut kovin monta e-kirjaa, ja jälleen totesin, että vielä se ei ole minun juttuni. Kännykässä teksti ei näkynyt kokonaan ruudulla, joten oli toivotonta yrittää lukea, kun jatkuvasti piti arvailla rivien alkuja ja loppuja. Tabletilla en kokeillut, sillä lukeminen ehkä olisi sujunut kätevimmin. Läppärissäni on isohko näyttö, joten aukeama avautui helposti luettavaksi. Mutta tylsää oli könöttää kovalla tuolilla pöydän äärellä.

Tämän kirjan kanssa kävi vielä niin, että olin sen joskus ostanut, mutta unohtanut sitten. Vuoden lopulla selasin äänikirjojen tarjontaa, ja kirjauduin sisään erääseen kauppaan, jonne minulla oli tunnukset. Omasta kirjahyllystä tämä sitten löytyi. Hyvä että löytyi, sillä olin jo katsellut kirjaa kirjastossa.

Juonesta sen verran, että siinä nuori kirjailija alkaa kirjoittaa opettajansa ja esikuvansa Harry Quebertin tarinaa ja häneen liittyvästä tapauksesta. Kerronta on todella vetävää ja monitasoista, mutta niin selkeää, että kärryillä pysyy, tai ainakin luulee pysyvänsä koko ajan. Lopullinen totuus tapauksesta selviää luonnollisesti vasta romaanin lopussa. Loppuun olin hieman pettynyt, sillä siinä alkoi olla sellaisia juonenkäänteitä, etten aivan ollut niistä innoissani.

Mainitaanpa vielä kirjan kansi, jonka on suunnitellut Aki Suvanto ja jonka kuva, Edward Hopperin maalaus Portrait of Orleans vuodelta 1950 kuvastaa hyvin romaanin tapahtumapaikan tunnelmaa.

Dicker, Joël. Totuus Harry Quebertin tapauksesta (La vérité sur l’affaire Harry Quebert). Suom. Anna-Maija Viitanen. Tammi 2014. Ostettu e-kirja.

Ville Ranta: Kuningas menettää päänsä

 
Hulvaton on ensimmäinen ajatus, joka nousee oululaisen Ville Rannan sarjakuvaromaania Kuningas menettää päänsä lukiessa. 
 

Sarjakuvaromaani on absurdi, hassu, mielikuvituksellinen. Eri aikatasot sekoittuvat sujuvasti, esimerkiksi kuninkaan tyttärillä eli prinsessoilla kännykkä on kädessä lähes koko ajan, ja ratsukot ohittavat autotien. 

Minä en pystynyt ottamaan tätä kovin vakavasti enkä jaksanut pohdiskella kertomuksen syvempiä merkityksiä, vaan huoletta huvitin itseäni päänsä menettävän, vähän reppanan kuninkaan ja hänen läheistensä seurassa.

Ranta, Ville. Kuningas menettää päänsä. WSOY 2018. Kirjastosta.

Elokuva: Juice

Juice Leskinen oli ilmeisestikin sen verran kettumainen henkilö, ettei hän olisi jättänyt nasevasti kuittailematta hänestä itsestään tehtyä elokuvaa. Niin kapean kuvan Juice-elokuva hänestä henkilönä antaa. Elokuva itsessään on mielestäni onnistunut. Sellaiset henkilökuvat, joissa yritetään mahduttaa yhden ihmisen elämästä mahdollisimman paljon, ovat yleensä liian täysiä ja helposti sekavia. Joka tapauksessa elokuva henkilöstä on aina valintoja. Jos ei ajatella elokuvan oikeaa esikuvaa, vaan ajatellaan Juice-elokuvaa elokuvana, niin kyseessä on aivan kelpo elokuva.

 

Minulle elokuvateatterissa elokuvakokemus on aina parempi kuin televisiosta katsottuna. Valkokangas on aina valkokangas ja suuressa salissa äänet kajahtavat komeasti, varsinkin kun tässä elokuvasalissa volyymejä ei laiteta liian kovalle. Elokuvaan oli otettu sopivan pieni otos Leskisen (ei mitään sukua) laajasta tuotannosta, joka – tarpeeksi vanha kun olen – tuli tutuksi lähes tuoreeltaan, ja nyt elokuvissa kuultuna herätti nostalgisia muistoja. 

Mutta siitä kapeudesta. Elokuvassa kyllä poltettiin tupakkaa aivan koko ajan, mutta Juicea ei näytetty lukemassa kuin minimaalisen lyhyen hetken, eikä kodin kirjahylly, sen mitä siitä näytettiin, kovin täydeltä näyttänyt. Oikealta Juicelta kuitenkin jäi jälkeen mittava kirjasto. Toisaalta ymmärrän elokuvantekijöitä, sillä lukeminen ei ole kovinkaan dynaamista toimintaa. Tarinaa oli kavennettu musiikkiuran oheen Juicen, vaimon ja Harri Rinteen kolmiodraamaksi, enkä todellakaan usko, että Juice itse olisi määritellyt elämänsä tarinaa tuolla tavalla. Mutta hei, ei oteta asiaa vakavasti! Otetaan elokuva yhtenä fiktiivisenä kertomuksena Juicesta, nautitaan elokuvamuodossa olevasta tarinasta ja musiikista! 

Tupakansavun takaa elokuvassa siinsi mielestäni vakuuttavasti eri vuosikymmenten tyypillisimmät piirteet mm. asujen, kampausten, autojen ja sisustusten avulla.

Elokuvan on ohjannut Teppo Airaksinen ja sen on käsikirjoittanut Antti-Heikki Pesonen. Elokuva perustuu osin Antti Heikkisen Juice-elämäkertaan Risainen elämä. Musiikin toteutuksesta on vastannut Anssi Tikanmäki. Riku Nieminen pääosassa tekee mainiota työtä.