Rikinkeltainen, hitaasti tummuva taivas kuuluu Kjell Westön romaanin kertojan mukaan
alku- ja sydänkesään, sillä elokuun lopussa pimeys laskeutuu jo nopeasti kuin
samettinen säkki. Rikinkeltainen taivas liittyy romaanissa usein kertojalle
tärkeisiin hetkiin.
Rikinkeltainen
taivas -romaanin nimettömäksi jäävä kertoja vihjaa heti
alussa kertomuksen läpileikkaavasta teemasta:
”Kun
olin yksitoistavuotias ja raitiovaunu ajoi Diananpuiston kaivannon läpi
Ullanlinnaan, olin liian pieni ymmärtämään mikä tekee saduista niin
koskettavia: se että jokaisessa kunnon sadussa on äkkisyvää pimeyttä ja se
pimeys tulee menneisyydestä.”
Kertomuksen päähenkilöiden elämää ja väliin
katkeilevaa ystävyyttä seurataan vuosikymmenten ajan. Erilaisista lähtökohdista
olevat henkilöt vetävät toisiaan puoleensa niin voimakkaasti, että kouluaikana
syntyneet suhteet säilyvät. Tarinan keskiössä on Rabellin varakas perhe, jonka
karismaattiset jäsenet kiehtovat vaatimattomamman taustan omaavia. Hieman
kliseinen on rujon alkoholistin poika, jonka selviytymiskeino maailmassa on
öykkäröinti. Kertojan osa on olla
sivuroolissa. Hänen roolinsa on kuitenkin olla niin päähenkilö, todenkertoja,
kronikoitsija, rakastaja, vihollinen ja ystävä, kaikkia rooleja yhtä aikaa.
Kertoja yrittää kirjoittaa uutta omaelämäkerrallista kertomusta (edellinen
julkaistiin parikymmentä vuotta aiemmin) hänestä, Alex ja Stella Rabellista,
Klasusta, Lindasta, Kristeristä ja Jan-Rogerista, unohtamatta kertojan itsensä
ja Rabellin suvun vanhempia. Jälkikasvusta puhumattakaan.
Muistaminen on toinen keskeinen teema. Kuka mitäkin
muistaa, ja kuinka todenmukainen oma muistikuva onkaan.
Nimettömäksi jäävä kertoja kertoo kertomusta
elämästään, josta hän on kirjoittamassa romaania.
Westö, Kjell. Rikinkeltainen taivas (Den svavelgula
himlen). Käsikirjoituksesta suomentanut
Laura Beck. Otava 2017. 459 s. Kirjastosta.
