keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Anneli Kanto: Lahtarit



Tähän vuoteen 2018 on hyvä valmistautua lukemalla Anneli Kannon vaikuttava romaani Lahtarit, joka kertoo Suomen sisällissodasta valkoisen puolen näkökulmista.

Romaanin tapahtumat käynnistyvät 1916, kun 19-vuotias lakitieteen ylioppilas Elias Ylivalli hiihtää Ruotsiin tarkoituksenaan matkata Saksaan jääkärioppiin. Romaani seuraa oikeita tapahtumia, ja Kanto onnistuu erinomaisesti upottamaan historialliset tapahtumat mielikuvituksen luomien henkilöhahmojen ajatuksiin ja toimiin ilman, että kerronta muuttuu paperinmakuiseksi opettamiseksi. Kanto on käyttänyt tausta-aineistonaan runsaasti kirjallisia lähteitä ja tekstin lomassa on mm. katkelmia aidoista päiväkäskyistä, päiväkirjoista ja kirjoista.

Kanto päästää ääneen koko joukon tapahtumiin enemmän tai vähemmän aktiivisesti ja monin eri tavoin osallistuneita. Sotaretkellä Vaasasta Viipuriin osallistuvat mm. jääkäri Elias Ylivalli, medisiinari Ilmari Ikola, kansanopistolainen Helena Malmberg ja pienen talon poika Hermanni Larva-Kokko.

Täytyy tunnustaa, etten ole lukenut vuonna 2008 ilmestynyttä Anneli Kannon punaisista naiskaartilaisista kertovaa Veriruusuja, mutta ehdottomasti otan sen heti lukulistalle.

Kanto, Anneli. Lahtarit. Gummerus 2017. 389 s. Kirjastosta.