Italiassa
bestselleriksi pian ilmestymisensä jälkeen noussut Sata onnen päivää valloittaa lukijoita ympäri maailmaa, eikä ihme.
Jouhevasti kerrottu, huumorin kauttaaltaan sävyttämä kertomus kuolemansairaan
nelikymppisen miehen viimeisistä ajoista liikuttaa ja huvittaa samaan aikaan. Fausto Brizzi onnistuu käsittelemään
synkkiä teemoja lempeästi, eikä hän tee henkilöistään enkeleitä näiden vielä
eläessä, vaan päinvastoin. Esimerkiksi päähenkilö Lucion avioliitto on romaanin
alussa huonossa jamassa, ja siihen on päähenkilö itse täysin syypää.
Elokuvien,
ja etenkin komedioiden, parissa aiemmin työskennellyt Brizzi osaa kuljettaa
juonta yllättäviinkin suuntiin. Kertomuksen ei ole tarkoitus ollakaan täysin
uskottava, joten esimerkiksi se, että vakavasti sairaan Lucion toimintakyky on
kuitenkin lähestulkoon terveiden tasolla, ei pahemmin häiritse (kun sen ei anna
häiritä).
Tekstinäyte:
”Jos olisin hevonen, minut olisi jo lopetettu.
Tämä
on sitä, että näkee juomalasin puoliksi täynnä.” s. 95.
Brizzi,
Fausto. Sata onnen päivää (Cento giorni di felicità). Suom. Lotta Toivanen.
Gummerus 2016. 412 s. Kirjastosta.
