sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Noël Balen & Vanessa Barrot: Kalmakääryleitä murhakastikkeessa


Ainakin pieni nälkä tuli tätä pientä ranskalaisjännäriä lueskellessa, sillä kirjailijat Noël Balen ja Vanessa Barrot herkuttelevat Kalmakääryleitä murhakastikkeessa -jännärissään toinen toistaan ihanimmilla herkuilla Ranskan gastronomian pääkaupungissa Lyonissa.

Kirjan päähenkilöt, Pöydän ilot -lehden päätoimittaja ja ruokakriitikko Laure Grenadier ja valokuvaaja Paco Alvarez matkustavat työreissulle Lyoniin ja siellä törmäävät murhiin. Uhreiksi joutuu tunnettuja ravintoloitsijoita, mutta miksi, sitä yllätyksellistä tietoa saa odottaa aivan kirjan lopulle saakka. Tarvitaan vahvaa gastronomista osaamista ja älyä, jotta rikokset ratkeavat.

Alkuun epäilin, tuleeko tästä kunnon jännäriä ollenkaan, mutta niin vain kokonaisuudesta tulee hyvinkin mielenkiintoinen soppa. Lyonin paikkojen ohella kierretään paikallisia, perinneruuistaan kuuluisia perheravintoloita eli bouchoneita. Lukiessa voi tehdä nojatuolimatkan Lyoniin, jonne tuskin tulee lähdettyä, ainakaan ravintoloita kiertämään.

Lukija sivistyy myös yhdestä jalkapallolegendasta. Olympique Lyonnais’n kuningas vajaan kymmenen vuoden ajan oli erityisesti vapaapotkuistaan tunnetuksi tullut Juninho, brasilialainen keskikenttäpelaaja. Tarinaan liittyy brasilialaisen Vasco da Gama -nimisen joukkueen riveissä pelanneen Juninhon uran lopettava juhlaottelu, jota lyonilaiset kokoontuivat katsomaan televisioidensa ääreen.

Todennäköisesti kirja vilisee oikeita paikkoja, ravintoloita ja henkilöitä. Kertomus on aivan viihdyttävä, vaikka (suurin osa) viittauksista menisikin ohi. 


Kalmakääryleitä murhakastikkeessa -kirja
Balen Noël ja Vanessa Barrot. Kalmakääryleitä murhakastikkeessa (Petit meurtres à l’étouffée). Suom. Einari Aaltonen. Aviador Kustannus 2018. Kirjastosta.