perjantai 31. elokuuta 2018

Elin Willows: Sisämaa


Ihastuin suuresti tähän jonnekin Ruotsin sisämaahan, lähelle napapiiriä, mutta kuitenkin sen eteläpuolella sijaitsevaan pieneen taajamaan sijoittuvaan kertomukseen. Elin Willowsin romaanin Sisämaa kertoja on etelästä ja rannikolta lähtöisin oleva nuori nainen ja mikä merkityksellisintä, hän kuvaa havaintojaan ja ajatuksiaan ajastaan paikkakunnalla.
 
Kertoja on jonkinlaisessa pysähtyneisyyden tilassa, jossa on piirteitä masennuksesta.

 Pääsen monenlaisista tunteista asumalla täällä.

Tai en tiedä onko pysähtyneisyys oikea sana kuvaamaan uutta elämää, täysin toisenlaista kuin mitä hän on aikaisemmin elänyt. Joka tapauksessa aikansa asuttuaan kertoja on valmis lähtemään, vaikka hän ei sitä ääneen sanokaan.

Willows kuvaa tapahtumia ja naisen ajatuksia tavalla, joka ei vie lukijaa mukanaan mihinkään synkkään, vaan lukeminen on kepeää. Kertojan pieni elämä on terapeuttista hänelle ja myös lukijalle. Ulkopuolisena, muualta tulleena, ja sellaiseksi jäävänä, tarinan kertoja raportoi yhteisöstä yhtä terävästi kuin omasta elämästään.

Autokuski on toivottavasti selvin päin ja esittäytyy Kalleksi. Tiedän kuka hän on, vaikka emme olekaan ikinä tavanneet. Täällä tiedetään.
Useimmat täällä asuvat ovat syntyneet täällä, muut ovat saaneet selittää tulonsa. Ei tänne niin vain tulla eikä tänne niin vain sulauduta.
   Täältä pois muuttamista ei tarvitse selittää.

Minuun Elin Willowsin esikoisromaanin tyyli Raija Rintamäen suomentamana teki vahvan vaikutuksen. Yleensä aikatasojen vaihtelu häiritsee minua, mutta tähän se sopii kuin nenä päähän. Willowsin nimi kannattaa painaa mieleen!

Elin Willows on syntynyt (1982) ja kasvanut Ruotsissa, mutta hän on asunut Vaasassa vuodesta 2012. Sisämaa on ilmestynyt samaan aikaan sekä Suomessa että Ruotsissa. 

Willows, Elin. Sisämaa (Inlandet). Suom. Raija Rintamäki. Teos 2018. 191 s.