torstai 19. joulukuuta 2019

Mohsin Hamid: Kuinka lyödä rahoiksi nousevassa idässä


Mohsin Hamidin uusin suomennettu romaani Kuinka lyödä rahoiksi nousevassa idässä on loistava. Pidän Hamidin hieman lakonisesta tyylistä, jolla hän kertoo mitä uskomattomampia tarinoita yhdistettynä karuun realismiin. Exit West -romaanissaan Hamid käsitteli pakolaisuutta, tämän uusimman teemana on jossakin päin Aasiaa pikkukylän köyhistä oloista parempaa elämää tavoittelevan pojan ja saman kylän tyttären elämäntarinat. Edistys edistyy, nuoret kulkevat omia polkujaan, ja molemmat menestyvät.

Jos syntymälahjaksi ei ole saanut hyvää taustaa, eli varallisuutta ja koulutusta, on nousu vaikeaa, mutta ei mahdotonta. Moshin Hamid opastaa lukijaa päähenkilön kertojanäänellä varallisuuden tavoitteluun. Onnea ei ole yhtä helppo saavuttaa.

Hamid tekee taitavasti pilkkaa itseapuoppaista, otsikoimalla luvut tyypilliseen itseoppaiden tapaan. Esimerkiksi: Muuta kaupunkiin, Hanki koulutus ja Älä rakastu. Suomentaja Jaakko Kankaanpää on kääntänyt hyvin Hamidin käyttämän sinä-passiivin.

Tyylinäyte kuudennesta luvusta. Tee työtä omaan laskuusi alkaa näin:

Kaikkien kirjojen tapaan myös tämä itseapukirja perustuu yhdessä luomiseen. Kun katselet TV-ohjelmaa tai elokuvaa, se, mitä edessäsi näet, näyttää juuri siltä, mitä se esittää. Mies näyttää mieheltä. Mies, jolla on iso hauis, näyttää mieheltä, jolla on iso hauis. Ja mies, jolla on iso hauis ja siihen tatuoituna ”Mami”, näyttää mieheltä, jolla on iso hauis ja siihen tatuoituna ”Mami”.

Mutta kun luet kirjaa, näetkin mustia kiemuroita paperitehtaassa käsiteltyjen puukuitujen pinnalla tai, nykyään yhä useammin, tummia pikseleitä vaalealla ruudulla. Jotta saisit nämä merkit muuttumaan ihmisiksi ja tapahtumiksi, sinun pitää kuvitella. Ja kuvitellessasi luot. Kirjasta tulee kirja vasta, kun se luetaan. Ja miljoonalla erilaisella lukukerralla kirjasta tulee miljoona erilaista kirjaa samalla tavalla kuin munasolusta voi tulla miljoona erilaista ihmistä, kun sitä lähestyy riuska ja voimiensa tunnossa uiva siittiöparvi.

Lukijat eivät tee työtä kirjailijan laskuun. He tekevät työtä omaan laskuunsa. Juuri siinä, jos suot anteeksi kiistämättä puolueellisen mielipiteeni, on lukemisen rikkaus, Samaten juuri siinä on tienviitta rikkauksiin myös muualla. Sillä jos tosiaan haluat lyödä rahoiksi nousevassa idässä, kuten tässä vaiheessa näyttää jo selvältä, sinun on ennen pitkää ryhdyttävä tekemään työtä omaan laskuusi.

Mohsin Hamidin romaanin Kuinka lyödä rahoiksi nousevassa idässä. kansi.
Hamid, Mohsin. Kuinka lyödä rahoiksi nousevassa idässä. (How to Get Filthy Rich in Rising Asia). Suom. Jaakko Kankaanpää. Otava 2019.