tiistai 15. tammikuuta 2019

Elokuva: Juice


Juice Leskinen oli ilmeisestikin sen verran kettumainen henkilö, ettei hän olisi jättänyt nasevasti kuittailematta hänestä itsestään tehtyä elokuvaa. Niin kapean kuvan Juice-elokuva hänestä henkilönä antaa. Elokuva itsessään on mielestäni onnistunut. Sellaiset henkilökuvat, joissa yritetään mahduttaa yhden ihmisen elämästä mahdollisimman paljon, ovat yleensä liian täysiä ja helposti sekavia. Joka tapauksessa elokuva henkilöstä on aina valintoja. Jos ei ajatella elokuvan oikeaa esikuvaa, vaan ajatellaan Juice-elokuvaa elokuvana, niin kyseessä on aivan kelpo elokuva.
 
Minulle elokuvateatterissa elokuvakokemus on aina parempi kuin televisiosta katsottuna. Valkokangas on aina valkokangas ja suuressa salissa äänet kajahtavat komeasti, varsinkin kun tässä elokuvasalissa volyymejä ei laiteta liian kovalle. Elokuvaan oli otettu sopivan pieni otos Leskisen (ei mitään sukua) laajasta tuotannosta, joka – tarpeeksi vanha kun olen – tuli tutuksi lähes tuoreeltaan, ja nyt elokuvissa kuultuna herätti nostalgisia muistoja. 

Mutta siitä kapeudesta. Elokuvassa kyllä poltettiin tupakkaa aivan koko ajan, mutta Juicea ei näytetty lukemassa kuin minimaalisen lyhyen hetken, eikä kodin kirjahylly, sen mitä siitä näytettiin, kovin täydeltä näyttänyt. Oikealta Juicelta kuitenkin jäi jälkeen mittava kirjasto. Toisaalta ymmärrän elokuvantekijöitä, sillä lukeminen ei ole kovinkaan dynaamista toimintaa. Tarinaa oli kavennettu musiikkiuran oheen Juicen, vaimon ja Harri Rinteen kolmiodraamaksi, enkä todellakaan usko, että Juice itse olisi määritellyt elämänsä tarinaa tuolla tavalla. Mutta hei, ei oteta asiaa vakavasti! Otetaan elokuva yhtenä fiktiivisenä kertomuksena Juicesta, nautitaan elokuvamuodossa olevasta tarinasta ja musiikista! 

Tupakansavun takaa elokuvassa siinsi mielestäni vakuuttavasti eri vuosikymmenten tyypillisimmät piirteet mm. asujen, kampausten, autojen ja sisustusten avulla.

Elokuvan on ohjannut Teppo Airaksinen ja sen on käsikirjoittanut Antti-Heikki Pesonen. Elokuva perustuu osin Antti Heikkisen Juice-elämäkertaan Risainen elämä. Musiikin toteutuksesta on vastannut Anssi Tikanmäki. Riku Nieminen pääosassa tekee mainiota työtä.