keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Eija Hetekivi Olsson: Miira


Miira on koko ajan kiukkuinen, jopa vihainen nuori. Kiukku liittynee osittain ikään, mutta myös epäoikeudenmukaisuuden kokemiseen. Suomalaistaustaiselle pärjääminen ruotsalaisessa yhteiskunnassa ei ole helppoa, kun maahanmuuttajille esimerkiksi opetetaan maahanmuuttajaruotsia, jolla ei opintietä pitkälle pötkitä. Mutta Miiralla on kanttia.

Eija Hetekivi Olsson jatkaa romaanissaan Miira palkitussa esikoisromaanissaan Tämä ei ole lasten maa alkanutta Miiran tarinaa. Harmikseni en ole lukenut ensimmäistä Miirasta kertovaa kirjaa, mutta en usko sen haitanneen. Miira alkaa taitekohdasta, peruskoulun päättymisestä.

Pidin särmikkään Miiran anarkistisesta asenteesta, nuoruuden koheltamisesta, sinnikkyydestä, tomeruudesta, ahkeruudesta ja lahjakkuudesta. Hetekivi Olsson vie Miiran tarinaa vauhdilla eteenpäin, mutta samalla hän, ikään kuin sivulauseissa todeten, kuvailee vähempiosaisten ja monen maahanmuuttajan tilannetta osuvasti. Suomeen palataan, huumeisiin sorrutaan tai jatketaan ahkeroimista niissä paskaduuneissa, jotka eivät kovinkaan monille kelpaa. Jos suomalaisissa Ruotsiin muuttaneissa onkin epäonnistumisia ja päihteisiin sortumista, on heissä myös menestystarinoita ja suuri joukko työnsä hyvin hoitavia tavallisia ihmisiä. Miiran vanhemmat ovat ahkeria työssään, ja heillä on erikoisen hieno asenne tytärtään kohtaan. Miiran elinympäristö sen sijaan on karu. Vuokrakerrostalojen katveessa asuneelle Miiralle omakotitaloalue on kuin toisesta maasta.

Miira on raikas ja railakas kertomus, joka päättyy positiivisiin odotuksiin. Hyvä Miira! Ja hyvä Eija Hetekivi Olsson, joka on omaelämäkerrallisissa romaaneissaan tavoittanut jotakin universaalia ainutlaatuisen henkilönsä kertomuksen kautta.

Hetekivi Olsson, Eija. Miira (Miira). Suom. Outi Menna. Kustantamo S&S 2017. Kirjastosta.