torstai 12. huhtikuuta 2018

Ben Lerner: Lähtö Atochan asemalta


Yhdysvaltalaisen runoilijan ja prosaistin Ben Lernerin (s. 1979) esikoisromaani Lähtö Atochan asemalta kertoo nuoren runoilijan ajasta stipendiaattina Madridissa Espanjassa.

Adam ei ole kovin sinut runoilijaidentiteettinsä kanssa. Hänellä ei tosin kovin hyvin mene muutenkaan itsensä kanssa. Epämääräistä oloaan hän lääkitsee psyykenlääkkeillä ja pilvellä. Runoilijana esiintyminen edellyttää outoa käytöstä, mutta toisinaan Adam joutuu erikoisiin tilanteisiin aivan vahingossa, kuten eksyessään Barcelonassa. Kaiken lisäksi hän tuntee olonsa ulkopuoliseksi, ja sitä hän onkin, turisti nimittäin.

Romaanissa minua viehättivät Adamin rehelliset pohdiskelut, viehättävällä tavalla vieraiksi jäävät muut henkilöt ja osin tutut paikat.

Pieni näyte:
… Aioin juuri ottaa vihkoni esiin ja kirjoittaa ajatuksen muistiin siitä huolimatta, ettei oikein ollut valoa kirjoittaa, kun yhtäkkiä jähmetyin ja punastuin – tai ainakin kasvoni kuumenivat. Miksi olisin tehnyt muistiinpanoja kun Isabel ei ollut näkemässä? En koskaan ennen ollut tehnyt muistiinpanoja: kanniskelin laukkuani koska minun oli pidettävä lääkkeet mukanani, en siksi, että olisi aikonut työskennellä ”käännösteni” parissa. Ajatuskin siitä, että todella lukeutuisin noiden inspiraation puuskille jatkuvasti alttiiden varsinaisten runoilijoiden joukkoon, oli minusta vastenmielinen – Isabelin edessä teeskentelin häpeämättä olevani innoittunut, mutta se, että olin äsken oikeasti uskonut innoittuneeni, hävetti minua. (s. 72)

Ben Lerner on palkittu runoilija ja kirjailija. Kolmen runokokoelman lisäksi hän on kirjoittanut kaksi romaania. 2014 ilmestynyt 10:04 on esikoisromaanin tapaan saanut kehuvia arvosteluja. 

Lerner, Ben. Lähtö Atochan asemalta (Leaving the Atocha Station). Suom. Artturi Siltala. Siltala 2017. 226 s. Kirjastosta.