Kirjailija
Timo Sandbergillä on taito viedä
lukijansa 30-luvulle, sen ilmapiiriin ja senaikaiseen Lahteen. Kolmannessa Otso
Kekki -romaanissa eletään 30-luvun alkuvuosia, joita leimasi etenkin
oikeistoradikalismin nousu Lapuan liikkeineen. Aiemmissa romaaneissa (Mustamäki 2013 ja Häränsilmä 2015) keskeiset kieltolaki ja pirtun salakauppa ovat
väistymässä. Poliittinen kahtiajako on yhä voimissaan, ja se vaikuttaa ihmisten
arjessa, vaikka sisällissodan päättymisestä on kulunut useampi vuosi.
Mitä
motiiveja onkaan järjettömältä näyttävän murhan taustalla, kun
työväenteatterissa provokatiivisessa näytelmässä pappia esittänyt, mutta
muutoin epäpoliittinen Lars Kuivanen haetaan väkivalloin yöllä kotoaan ja hänet
löydetään myöhemmin kuoliaaksi pahoinpideltynä? Murha vain näytelmän takia? Jo
Kuivasen tapausta ennen on poliisilla ratkaisematta sorvaaja Iikka Salmisen
raaka murha Murhakujalla. Asiat eivät yleensä ole yksinkertaisia tai täysin
mustavalkoisia, eivät tässäkään tapauksessa.
Työväestö
ei suinkaan ollut vain viattomana ottavana osapuolena. Sandberg kertoo
elävästi, kuinka työtoverit saavat näyttämään vahingolta aiemmin
työnantajaleirissä veljeilleen työtoverinsa vahingoittamisen. Muutenkin
työpaikoilla harjoitettiin järjestelmällistä kiusaamista niitä kohtaan, jotka
olivat mielipiteineen väärällä puolella.
Poliisikunnassa
oli vähintään kahdenlaista suhtautumista oikeistoradikalismiin ja näiden
edustajien tekosiin. Yleisesti ihmisten luottamus poliisiin puolueettomuuteen
oli heikkoa. Otso Kekki on läpi vuosien pysytellyt osapuolten ulkopuolella,
vaikka hän onkin enemmän työväestön puolelle kallellaan. Kekki itse kokee
hankaluuksia avovaimonsa Veran kanssa. Vera kaipaa elämäänsä jotakin muuta, ja
lisäksi venäläislähtöisenä hän saa kokea yhteisön hyljeksintää, aivan nykyajan
tapaan. Kekin poliisitoverit saavat suhteesta jatkuvaa naljailun aihetta.
Sandberg
upottaa tekstiinsä faktaa luontevasti. Kerronta ei tökkää kuivaan luennointiin
tai historian referointiin. Mutta Murhakujassa esiintyy niin monta oikeaa
henkilöä Lahden historiasta, ja romaanin aineksena käytetään niin monia
historiallisia tapahtumia, että alkaa jo kaivata kirjan loppuun lähdeluetteloa.
Karttaa ajankohdan Lahdesta kaipasin jo Mustamäkeä lukiessa, niin elävästi
Sandberg kuvaa paikkoja. Erityisesti Reunapalsta ympäristöineen kiinnostaa.
Mielestäni
tähänastiset Otso Kekki -kirjat muodostavat onnistuneen kokonaisuuden, jonka
osia voi lukea myös itsenäisinä teoksina.
Sandberg,
Timo. Murhakuja. Karisto 2016. 337 s. Kirjastosta.
