maanantai 7. lokakuuta 2019

Helena Waris: Nuorgamin vettä


Mitäköhän sitten kuuntelisin, pähkäilin tovin, kun Helena Wariksen romaanin äänikirjaversio Nuorgamin vettä päättyi. Viihdyin mainiosti Mikke Korhosen mukana hänen matkallaan halki Suomen.

Kuuntelin tarinaa kerran työmatkalla, mutta vain kerran, koska nauraa hörähtelin ääneen siinä kävellessäni, enkä kehdannut toiste kadulla yksin naureskella, vaikkakin kuulokkeet korvissa.

Pöhköstä vedonlyönnistä alkunsa saanut vedenkanto-operaatio kasvaa mediaspektaakkeliksi, vaan onko se sitä, mitä Mikke alkujaan ajatteli? Ei ollut. Facebook-ryhmän seuraajien määrän vähittäinen kasvaminenkin yllätti Miken, eikä julkisuus välttämättä ollut mieluista.

Waris tavoittaa todella hyvin erilaisten hahmojensa ajatusmaailmat. Varsinkin loppupuolen juonenkäänteet olivat hyviä. Antti Tiensuun ääni sopii Miken rooliin hyvin. 

Äänikirjan kansikuva, kirjailija Helena Waris Nuorgamin vettä.
Waris, Helena. Nuorgamin vettä. Like 2019. Äänikirja.