maanantai 19. marraskuuta 2018

Anna Kontula: Eduskunta


Toisen kauden kansanedustaja Anna Kontula (vas.) avaa tuoreessa kirjassaan Eduskunta työpaikkansa toimintatapoja ja -kulttuuria tavalliselle kansalaiselle ymmärrettävällä tavalla ja kiinnostavasti. Kansanedustajuudesta haaveileville kirja toimii mainiona oppikirjana kansanedustajan arkeen.

Kaikki alkaa konfliktista. Parlamentaarisessa demokratiassa eri näkemysten ja intressien pitääkin kohdata ja ottaa mittaa toisistaan. Mutta hommien pitää toimia, ja vaikka jollakin puolueella olisi enemmän edustajia kuin jollakin toisella, ei se merkitse sanelupolitiikkaa. (Huom. Eduskunnan ulkopuolelta katsottuna nykyhallitus tosin on ottanut linjakseen ajaa läpi haluamansa muutokset muita kuuntelematta, ja muilla tarkoitan asiantuntijoita tai opposition edustajia.) Politiikan suunnasta käytävän kamppailun rinnalla eduskunnassa kisataan näkyvyydestä ja asemasta omassa ryhmässä. Kontula kuvailee mielenkiintoisella tavalla kaikkia niitä erilaisia tapoja, joilla eduskunnan sisällä olevia ristiriitoja pyritään hallitsemaan. Näitä ovat tiivistettynä hierarkia, normistot ja yhteisöt. 

Mutta kuten Kontula kirjoittaa, politiikka ei ole vain kilpailua ja toisten latujen hiekoittamista, se on myös luottamusta ja liittoumia. Eduskunnassa kyky tehdä yhteistyötä on yhtä tärkeä kuin omata terävät kyynärpäät. Myös kollegiaalisuus on vahvassa roolissa.

kirjan kansikuva
Kontula, Anna. Eduskunta Ystäviä ja vihamiehiä. Into 2018. Kirjastosta.