perjantai 15. kesäkuuta 2018

Annastiina Storm: Me täytytään valosta


Perheen kolme sukupolvea ovat esillä Annastiina Sormin esikoisromaanissa Me täytytään valosta. Lyhyistä kappaleista, joskus vain katkelmista, toisinaan runoista tai sadusta koostuva romaani muodostaa monimuotoisista osistaan kokonaisuuden.

Mielestäni Storm tavoittaa erityisen hyvin lasten näkökulman. Storm ei todellakaan selitä puhki perheen tilannetta, mutta se käy selkeästi ilmi. Isovanhemmista isoäiti on kriittisyydessään ja negatiivisuudessaan hallitseva hahmo. Surullisia kaikki. Valaistumisen hetkiä kuitenkin koetaan, eikä vain symbolisten salamaniskujen ansiosta.

Storm, Annastiina. Me täytytään valosta. S&S 2017. 204 s. Kirjastosta.