Lasten
ei pitäisi koskaan missään kokea sotaa, mutta yhä vain lapset kokevat
järkyttäviä asioita eri puolilla maailmaa. Äärimmäisen surullisen tarinan erään
pikkupojan kokemuksista kertoo burundilais-ranskalainen Gaël Faye romaanissaan Pienen
pieni maa. Ilmeisen omaelämäkerrallinen tarina on yleismaailmallinen ja
siksi tärkeä.
Gabriel,
jota Gabyksi kutsutaan, on kymmenvuotias pikkupoika, joka romaanissa kertoo
lapsen näkökulman sodan saapumisesta Burundiin ja siitä mitä se aiheutti. Se,
että Gaby on kertomassa tarinaansa, on osaltaan sen ansiota, että ranskalaisen
isän lapsena hänellä oli mahdollisuus paeta sotaa. Alkuun varakkaiden
asuinalueiden etuoikeutetuille lapsille sota oli pelkkä sana, mutta pian sen
konkretisoitui heillekin.
Kertomus
alkaa oudon tunnelman levitessä Burundiin. Aletaan puhua etnisistä ryhmistä,
hutuista ja tutseista, jotka erottaa toisistaan nenistä. Outo tunnelma muuttuu
vähitellen yhä väkivaltaisemmaksi ja raaemmaksi, kunnes Gabyn sisarineen on
paettava. Ensimmäisen kosketuksensa sotaan Gaby saa jo kolme vuotta aiemmin,
kun hänen setänsä menehtyy Ruandan sodassa.
Gaby
kohtasi todellisuuden vasta silloin, kun koulussa kaksi poikaa tappeli
keskenään, ja muut koululaiset jakautuivat nopeasti kahdeksi joukoksi oman
suosikkinsa taakse. ”Saastaiset hutut”
sanoi toinen joukko. ”Saastaiset tutsit”, vastasi toinen. Ja jatkuu: … Olin kuin näkönsä takaisin saanut sokea ja
aloin ymmärtää eleitä, katseita ja lausumattomia sanoja, jotka olivat
aikaisemmin jääneet minulta huomaamatta. Sota loihtii aina vihollisen, ja se
tapahtuu huomaamatta. Halusin pysyä puolueettomana, mutta se oli mahdotonta.
Olin syntynyt osaksi maan historiaa.
Gabylla
on ranskalainen kirjeenvaihtokaveri, mutta toisinaan kirjoittaminen on vaikeaa:
Toisinaan ajattelin Laurea, halusin
kirjoittaa hänelle, mutten kirjoittanut. En tiennyt, mitä sanoa, kaikki tuntui
niin sekavalta. Odotin tilanteen rauhoittumista, jotta voisin kertoa hänelle
kaiken pitkässä kirjeessä, joka saisi hänet hymyilemään niin kuin ennen. Mutta
sillä hetkellä maa oli zombie, joka asteli kieltään roikottaen louhikossa.
Kuolema saattoi korjata kenet tahansa milloin hyvänsä, Se ei enää ollut etäinen
ja abstrakti. Sillä oli arkiset kasvot. Sen tajuaminen teki lopun lapsuudesta.
Aikuisempana Gaby ymmärtää, että hän ei ole vain maanpakolainen, kuten hän oli
ajatellut, vaan hänet oli myös karkotettu lapsuudestaan.
Faye,
Gaël. Pienen pieni maa (Petit pays). Suom. Einari Aaltonen. Like 2018. 217 s. Kirjastosta.
