Vastoin
kaikkia odotuksia Lars Keplerin
tuore Joona Linna -dekkari Kaniininmetsästäjä
vei niin hyvin mennessään, että se piti lukea loppuun lähes yhdeltä istumalta.
Olin jo ajatellut kyllästyneeni väkivallalla mässäilyyn, hulluihin
sarjamurhaajiin ja yleensäkin ns. nordic noir -dekkareihin. Uteliaisuuttani
tartuin tähän paljon kohkattuun eli paljon medioissa esillä olleeseen
uutuuteen.
Lars
Kepler, tai oikeammin pariskunta Alexander
Ahndoril ja Alexandra Coelho
Ahndoril, osaa koukuttavan tarinankerronnan taidon. Näkökulmat vaihtelevat
onnistuneesti ja tapahtumia riittää. Jotta arvoituksen ratkaisuun tulisi
lisähaastetta, mokailevat hyvikset toimissaan pahasti, vaikka sankari Joona
Linna on oikeassa ja yrittää varoittaa. Uhka kuuluisaa tv-kokki Rexiä kohtaan
kasvaa vähitellen, ja vähitellen myös paljastuu tietoja murhien tekijästä ja
hänen motiiveistaan. Suomalaistaustainen Joona Linna on ylivertainen
supersankari, jonka olkapäähän tulleen vamman yksitoista tikkiäkään eivät
hetken kuluttua tunnu missään ja jonka oivalluskyky ylittää tavallisen ihmisen
nokkeluuden. Kirjan pahis on myös omalla alallaan erityisen taitava.
Kun
tarinan ottaa siltä kannalta, että se on silkkaa toimintaviihdettä, eikä sen
tarkoituksena olekaan olla realistinen, käy Kaniininmetsästäjä
hyvästä viihdehetkestä.
Yksi
lause jäi pyörimään mieleen: ”Omakotitalo
hohtaa usvan keskellä kuin meripihka rintakorussa.” Lauseen vaikuttavuutta
tosin heikensi se, että vähän myöhemmin eräällä henkilöllä oli
merenpihkanväriset silmät. Silti.
Kepler,
Lars. Kaniininmetsästäjä (Kaninjägaren). Suom. Kari Koski. Tammi 2017. 577 s.
Kirjastosta.
