tiistai 13. kesäkuuta 2017

Koko Hubara: Ruskeat Tytöt



Henkilökohtainen on poliittista, vaikka Koko Hubara kirjoittaakin lapselleen esseekokoelmassaan Ruskeat Tytöt, että hänen (siis lapsen) henkilökohtainen ei tarvitse olla poliittista, ellei hän itse niin halua. Hubara itse tekee henkilökohtaisestaan näkyvää, ja hyvä niin. Ennen kaikkea hän kirjoittaa näkyväksi kokemansa arkipäivän rasismin. Ruskeat Tytöt pohjautuu pääosin useisiin Hubaran samannimiseen blogiin kirjoittamiin teksteihin, joita hän on kirjaa varten muokannut.

Vaikka Hubara kertoo kirjoittaneensa kirjansa ruskeille tytöille, antaa se runsaasti ajattelemisen aihetta esimerkiksi valkoihoiselle täti-ihmiselle. Suosittelen.

Koko Hubara antaa kovaäänisen äänen kaikille vääränvärisille, ts. muille kuin valkoihoisille, omien kokemustensa kautta. Hän vaatii – aiheellisesti – kaltaistensa parempaa kohtelua niin kirjallisuudessa kuin kaduilla. Ruskeat tytöt halutaan kyseenalaistaa ja sulkea pois, vaikka he ovat tavallisia. Mutta koska juuri mikään asia maailmassa ei ole yksinkertaista, joutuu Hubara pohtimaan esimerkiksi suhdettaan palestiinalaisiin omaa taustaansa vasten. Koko Hubara käsittelee kirjassaan mm. seksuaalista väkivaltaa, jonka yksi muoto on eksotisoiminen.

Kirjallisuudesta Hubara kaipaa kirjoihin lukijan samaistumisen kohteeksi enemmän kaltaisiaan, koska hänen mukaansa kirjallisuus on pitkälti valkoisuuden määrittämää. Mikä löytämisen riemu välittyykään kirjoituksesta, jossa Hubara kuvailee tilannetta kun silmiin osui Toni Morrisonin romaani Sinisimmät silmät.

Alkuperäinen lily.fi-sivuilla julkaistu Ruskeat tytöt -blogi on kahden vuoden jälkeen siirtynyt askeleen eteenpäin, omaksi mediakseen osoitteeseen www.ruskeattytot.fi. Uudessa mediassa käsitellään kulttuuria, muotia, kauneutta, yhteiskuntaa jne., ja vaikka se on ruskeilta tytöiltä ruskeille tytöille, sopivat sen julkaisut kaikille aiheista kiinnostuneille.

Hubara, Koko. Ruskeat tytöt. Tunne-esseitä. Like 2017. 235 s. Kirjastosta.