Robert Coover. Pinokkio
Venetsiassa. (Pinocchio in Venice) Suom. Heikki Karjalainen. Moebius 2016.
Kirjastosta.
Amerikkalaisen
kokeilevan kirjallisuuden kärkinimeksi mainitun Robert Cooverin tuore suomennos
Pinokkio Venetsiassa on ennen kaikkea
runsas. Kerronta ylipäätään, kieli ja tarina, kaikki on runsasta. Ei mikään
helppo luettava, mutta antoisa. Suomentajan jälkisanat ja sanasto ovat hyvä
lisä.
Kilpisjärven poliittinen luonto. Matkoja
Käsivarren kulttuurimaisemassa. Toim. Tapio Nykänen ja Leena Valkeapää. SKS,
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1422. 2016
Hieno,
monipuolinen katsaus Käsivarteen! Asiat eivät ole mustavalkoisia, ihmisiä ei
voi niputtaa (esim. ”kaikki norjalaiset haluavat moottorikelkkailla”).
Motiiveja on monenlaisia. Ehdin lukea silmäillen ennen kirjan palautuspäivää
kirjastoon.
Kari
Hanhisuanto. Pelkopeli. Reuna 2016.
Periaatteessa
jouhevasti kirjoitettu jännäri ja vielä tuttuihin kemiläisiin maisemiin, mukana
tunnettuja kemiläisiä hahmoja. Tarinakin oli melko jännittävä ja erilainen,
mutta silti en saanut siitä kunnon otetta. Kemiläinen sarjamurhaaja on niin
kaukana todellisuudesta kuin vain olla voi. Kirjastosta.
Juha
Itkonen. Palatkaa perhoset. Otava
2016.
Olisiko
ollut lukurauhan puutetta, että keskittyminen tähän romaaniin oli vaikeaa.
Aikatasot takkusivat, eivätkä tapahtumat päässeet rullaamaan (ainakaan
pätkittäin luettuna). Kirjastosta.
Hanna
Kauppinen. Kirja, jota kukaan ei koskaan
lukenut. Myllylahti 2016.
Kirjan
nimi on loistava, varasin sen kirjastosta pelkän nimen perusteella. Kertomus ei
täyttänyt odotuksiani. Lukeminen tökki heti alkuunsa päähenkilön
kastanjanruskeisiin hiuksiin. Fantasiaan
(eikä pelkäämääni kioskikirjallisuuteen) lukeutuva tarina on kömpelö,
mutta kun tietää kirjoittajan olevan lukiolaisen, niin suoritusta on pidettävä
hyvänä. Mietin, että nuortenosasto saattaisi olla aikuistenosastoa parempi paikka tälle
tarinalle. Kirjastosta.
Kauko
Röyhkä. Lapinpoika. Like 2016.
No
joo, luin alusta nelisenkymmentä sivua ja lopusta saman verran. Riitti
mainiosti. Parasta kirjassa on lappilaiskylien ja lappilaisten tyyppien kuvaus.
Kirjastosta.
Joni
Skiftesvik. Valkoinen Toyota vei vaimoni.
WSOY 2014.
Tuotteliaan
kirjailijan Joni Skiftesvikin viimeisin teos Valkoinen Toyota vei vaimoni on omaelämäkerrallinen romaani.
Kerronta lähestyy lyhyttä proosaa, sillä moni kappaleista toimii itsenäisenä
tekstinä eikä ajallisesti noudateta tiukkaa kronologiaa. Kirjasta syntyy
vaikutelma, että Skiftesvik on kirjannut tähän yli 30-vuotisen kirjailijauran
vielä kertomatta jääneet tarinat. Romaanin kantava teema on kirjailijan ja
hänen puolisonsa kamppailu sydänsairauksiensa kanssa. Nykyhetkestä poiketaan
menneeseen, ja Skiftesvik kertoo kipeistä, kannustavista ja humoristisista
tapahtumista elämänsä ja työuransa varrelta. Kaiken kaikkiaan sympaattinen
teos. Kirjastosta.
Heli
Slunga ja Jaana Seppänen. Lapin Lolita.
WSOY 2016.
Lapin
Lolita luokitellaan bitch lit -kirjallisuudeksi. Ei kolahda minulle. En
järkyttynyt, kauhistunut tai muutakaan tästä kirjasta.
Romaanissa sukelletaan yhden
erotiikka-alalla työskentelevän vironvenäläisen, pedofiilin ja aloittelevan
huoran päiden sisälle. Lapin Lolita, Irene, on Sallasta pääkaupunkiin lähtenyt
nuori, jonka mielestä itsensä myyminenkin on parempi vaihtoehto kuin jäädä
kotiin ja kotikonnuille. Irenen leveä murre ei omaan korvaani kuulosta kovin
sallalaiselta, mutta tarinassa kerrotaankin Irenen toisen mummolan olevan
Pellossa (tai muualla Tornionjokivarressa). Kirjastosta.
J.
Ryan Stradal. Keskilännen keittiöt
(Suom. Mari Hallivuori) Tammi 2016.
En
kirjoittanut tuoreeltaan ylös ajatuksiani ja se kostautui täydellisellä
unohtamisella. Odotukseni olivat kirjan suhteen korkeammalla kuin mitä se
lopulta antoi. Näkökulmat vaihtelivat ajan kuluessa ja kohtalot risteilivät,
yhteisenä tekijänä kokkivelho Eva Thorvald, joka jäi lopulta liian etäiseksi
hahmoksi. Kirjastosta.
Vargas,
Fred. Hyisiä aikoja. Gummerus 2016.
Ranskalaisen
Fred Vargasin komisario Adamsberg -jännäri on taattua Vargas-laatua. Monimutkaisia
mysteerejä ja runsasta kerrontaa. En ehtinyt paneutua kirjaan ennen laina-ajan
päättymistä niin hyvin, että voisin siitä kirjoittaa. Kirjastosta.
Markku
Varis. Pena Peura. Nordbooks 2016.
Novellit
eivät ole minun juttuni ja vain erittäin harvoin innostun niistä. Tartuin Pena
Peuraan sen pohjoisuuden vuoksi ja niinhän siinä kävi, että mielenkiinto
lopahti kesken kaiken. Sinänsä tarinoissa ei kummempaa vikaa ole, mutta minulle
eivät kolahtaneet. Kirjastosta.
