Norjalaisen Kim Leinen sivumäärältään tuhti romaani Punainen mies, musta mies alkaa lupaavasti. Pappi Hans Egede seurueineen lähtee perustamaan tanskalaisten siirtokuntaa Grönlantiin, ja samalla käännyttämään pakanoita kristinuskoon sekä mahdollisesti löytämään maaperän rikkauksia. Mukanaan hänellä on joukko kuritushuonevankeja sotamiehiksi.
Aappaluttoq on Punainen, joka pystyy liikkumaan paikkojen
välillä. Hän on kirjan nimen mukaisesti yksi päähenkilöistä, joka tosin kirjan
edetessä siirtyy väliin sivummalle.
Mukaansatempaavalla tavalla Leine kuvailee otoksena matkaan
sattuman oikusta tai tieten tahtoen lähtevien ajatuksia ja kokemuksia. Pian
henkilökaarti leviää käsiin, mutta Leine jääkin seuraamaan kohtuullisen
suppeaa, tylsää joukkoa.
Luin kirjaa puoliksi väkisin, sillä olin itse pyytänyt
kustantajalta arvostelukappaleen. Tammen Keltainen kirjasto on usein
tarkoittanut hyvää luettavaa, mutta ei tällä kertaa. Minua kertomus ei saanut
mukaansa. Mikään ei mennyt parempaan suuntaan, eikä missään näkynyt merkkejä
toivosta. Ehkä Leinen mainostettu huumori on liian mustaa minulle.
Periaatteessa en ole hirveän innostunut oikean historian
kertomisesta uudelleen fiktion keinoin, mutta Grönlannin historiasta olisi
ollut mielenkiintoista tietää enemmän.
