Koristemaalarin
työtä on taikoa todellisuus kuvaksi. Marmoria puulevylle, tai illuusio paikasta
elokuvalavasteisiin, esimerkiksi. Illuusion taide vaatii mm. fysiikkaa,
teknistä osaamista, kädentaitoa ja silmää. Todellisuuden jäljentäminen ei kuitenkaan
anna koristemaalarille vapautta olla luova, tehdä omaa taidetta. Työ myös on
epävarmaa pätkätyötä. Työuran alussa on otettava vastaan se työ, jonka sattuu
saamaan, eikä tehtävä välttämättä ole kovin hohdokas.
Koristemaalari
ei ole vain maalari, jokainen heistä on luonnollisesti oma yksilönsä.
Ranskalainen Maylis de Kerangal kertoo romaanissaan Maailma käden
ulottuvilla Paulan kasvutarinan nuoresta haahuilijasta aikuiseksi ja omaa
urapolkuaan hapuillen etsivästä rautaiseksi ammattilaiseksi.
Romaanissa
Paula, Jonas ja Kate ovat ystäviä ja samassa brysseliläisessä opinahjossa
opiskelleita koristemaalareita. Kertomuksen alussa he tapaavat pariisilaisessa
baarissa opintojen päättymisestä muutaman vuoden jälkeen. Paula on juuri tullut
Moskovasta ja Katella on tiedossa useita tuottoisia tilaustöitä. Jonas
kuitenkin on saanut mahdollisuuden tehdä taidetta, oikeaa taidetta. Suuri
tilaustyö on originaalifresko, aiheenaan trooppinen viidakko. Lukiessa voi
melkein kuulla, kuinka Kate ja Paula henkäisevät kateudesta ja ihailusta.
Lukija
voi henkäistä ihaillen de Kerangalia lukiessa. Hän kertoilee kuin ohimennen
tuhdin tietopaketin koristemaalaamisesta. Ajatellaanpa vaikka marmoreita,
tyypillistä koristemaalarin aihetta. Koristemaalari ei maalaa mitä marmoria
tahansa, vaan esimerkiksi portoria tai cerfontainea. Myös hänen tapansa kertoa
on sellaista, että tekee mieli lukea hitaasti ja moneen kertaan. Esimerkiksi
otan kohdan tiiviin opiskelujakson loppuajoilta.
”… Heidän piti nyt jättää
ateljee niin kuin jätetään lapsuus ja löytää takaisin ulkomaailmaan, palata
maailmaan, jonka he olivat jättäneet taakseen itse sitä tajuamatta. Kaikki oli
lopullisesti muuttunut. Silloinkin kun he seurasivat, miten Wounda kääntyi
vielä viimeisen kerran katsomaan Janea ennen kuin katosi viidakkoon, he
ajattelivat sitä, ja kumpikin oli toisen apina, vuorotellen tai yhtä aikaa,
apinoita uuden elämän kynnyksellä.”
Lopulta
Paula pääsee tekemään äärimmäistä kopiota, Lascauxin luolan jäljennöstä,
”esihistorian Sixtuksen kappelia”.
Pidin
Maylis de Kerangalin edellisestä suomennoksesta, Haudataan kuolleet,paikkaillaan elävät, josta on muuten tehty Suomenkin teattereissa kiertänyt
elokuva, mutta pidin tästä vielä enemmän. Etenkin henkilöt ovat tässä
uudemmassa elävämpiä ja romaanin henkilöt muodostavat sopivan kompaktin joukon.
Maailma
käden ulottuvilla on ehdolla vuoden 2019 parhaaksi
käännöskirjaksi ja Jarl Hellemann -palkinnon saajaksi yhdessä neljän muun
ehdokkaan kanssa. Suomen kirjasäätiö jakaa palkinnon kirjan suomentajalle
Helsinki Lit -kirjallisuusfestivaalin yhteydessä toukokuussa.
De
Kerangal, Maylis. Maailma käden ulottuvilla. (Un monde à portée de main) Suom.
Ville Keynäs ja Anu Partanen. Siltala 2019. 255 s.
