Lyhyellä
lomamatkalla matkalukemisena minulla oli kirjaston kierrätyskärrystä jokin aika
sitten löytämäni Katherine Webbin The Hiding Places. Hyvää matkaseuraa se olikin,
sillä paluumatka sujui nopeasti (ja epäsosiaalisesti) kirjan loppupuolta
lukiessani. En vain millään olisi halunnut lähteä Irenen ja Puddingin seurasta
1920-luvun Slaughterfordista.
The Hiding Places
on taitavasti kirjoitettu, loppupuolen yllätykset tulevat todellakin
yllätyksinä.
Jos
jotakin pitäisi kritisoida, niin Irenen kasvukertomusta. Ei ole ensimmäinen
lukemani kertomus, jossa päähenkilö on vähän yli parikymppinen yläluokkainen ja
käytännön asioita täysin osaamaton pinnallinen bilettäjä, josta kuitenkin
kehittyy vastuuntuntoinen ja paikkansa ottava.
Lontoolainen
seurapiirikaunotar Irene on vastikään aiheuttanut skandaalin ryhdyttyään
suhteeseen naimisissa olevan miehen kanssa, tilanteesta hänet pelasti
slaughterfordilainen Alistair naimalla Irenen. Irene on kertomuksen alussa vastikään
muuttanut Lontoosta tuoreen aviomiehensä Alistairin luo syvälle maaseudulle.
Rauhallisella ja pienellä maalaispaikkakunnalla alkaa kuitenkin tapahtua kummia
asioita, ikäviäkin. Jännitys tiivistyy sopivasti loppua kohden ja menneisyyden
salat alkavat vähitellen paljastua.
Webb
kuvailee mennyttä aikakautta mielestäni hyvin, ja ensimmäisen maailmansodan
jälkeinen miespula tehdään selväksi. Juuri tässä ajassa piilee yksi yllätys.
Webbiä
ei olekaan suomennettu, eikä lähikirjastostani löydy häneltä teoksia. Harmi,
sillä Webb on aivan mielenkiintoinen tuttavuus. Nettiä selatessa löytyy
käännöksiä ruotsiksi. Mutta kiitos pokkarin kirjaston kierrätyskärryyn
jättäneelle!
Webb,
Katherine. The Hiding Places. Orion
Books 2017. 407 s.
