Pakkohan se on liittyä kaikkien muiden Tommi Kinnusen Pintti-romaania kehuneiden joukkoon ja suositella sitä.
Minuun teki suurimman vaikutuksen elävä kuvaus
entisajan (ei tosin sen kauempaa kuin neljä–viisikymmentälukujen taitteen) lasitehtaasta,
lasinteon yksityiskohdista ja lasintekijöistä. Niihin puitteisiin kertomus
kolmesta sisaruksesta, kukin vuorollaan päähenkilönä, istuu hyvin. Jussi, Raili
ja Helmi eivät ole kaikkein tavallisimpia tehdastyöläisiä, Jussi heistä
erikoisin ja kylän tarkassa arvojärjestyksessä vihoviimeisin.
Mielestäni romaania kuvastaa hyvin katkelma Railin
kertomuksesta.
Talo on valmis mutta
elämä ei. Raili ymmärtää, ettei hän olekaan sellainen, millaiseksi on itseään
luullut. Ei sitkeä akka, ei sisukas puurtaja, ei kaikkea taitava sekatyöläinen,
vaan arka nainen joka pysyttelee koko ajan elämän ulkoreunalla. Ei tässä
kylässä asuminen ollut valinta vaan ennemminkin perintö. Ainoa valinta, minkä
hän oli tehnyt, oli muutto pois täältä, mutta sekin kumoutui, kun hän päätti
palata takaisin tähän kylään, missä kaikki on valmistettu lasista. Kaikki oli
samaan aikaan viiltävää sekä haurasta: lautaset, morttelit, potat, perheet ja
elämät.
Katkelma kuvaa myös Kinnusen kertojanääntä, joka
ainakin minua viehättää.
Kertomuksessa muistellaan menneitä, mutta myös uusi
aika tekee tuloaan kylään ja tehtaaseen.
Kinnunen, Tommi. Pintti. Wsoy 2018. Kirjastosta.
