torstai 18. lokakuuta 2018

Tommi Kinnunen: Pintti


Pakkohan se on liittyä kaikkien muiden Tommi Kinnusen Pintti-romaania kehuneiden joukkoon ja suositella sitä. 
 
Minuun teki suurimman vaikutuksen elävä kuvaus entisajan (ei tosin sen kauempaa kuin neljä–viisikymmentälukujen taitteen) lasitehtaasta, lasinteon yksityiskohdista ja lasintekijöistä. Niihin puitteisiin kertomus kolmesta sisaruksesta, kukin vuorollaan päähenkilönä, istuu hyvin. Jussi, Raili ja Helmi eivät ole kaikkein tavallisimpia tehdastyöläisiä, Jussi heistä erikoisin ja kylän tarkassa arvojärjestyksessä vihoviimeisin.

Mielestäni romaania kuvastaa hyvin katkelma Railin kertomuksesta.

Talo on valmis mutta elämä ei. Raili ymmärtää, ettei hän olekaan sellainen, millaiseksi on itseään luullut. Ei sitkeä akka, ei sisukas puurtaja, ei kaikkea taitava sekatyöläinen, vaan arka nainen joka pysyttelee koko ajan elämän ulkoreunalla. Ei tässä kylässä asuminen ollut valinta vaan ennemminkin perintö. Ainoa valinta, minkä hän oli tehnyt, oli muutto pois täältä, mutta sekin kumoutui, kun hän päätti palata takaisin tähän kylään, missä kaikki on valmistettu lasista. Kaikki oli samaan aikaan viiltävää sekä haurasta: lautaset, morttelit, potat, perheet ja elämät.

Katkelma kuvaa myös Kinnusen kertojanääntä, joka ainakin minua viehättää.

Kertomuksessa muistellaan menneitä, mutta myös uusi aika tekee tuloaan kylään ja tehtaaseen.

kirjan kansikuva
Kinnunen, Tommi. Pintti. Wsoy 2018. Kirjastosta.