Simo
Hiltusen
esikoisromaani Lampaan vaatteissa
uhkasi uuvuttaa ensimmäisen sadan sivun jälkeen, mutta vilkuilu
loppuratkaisuihin antoi uutta puhtia lukemiselle. Monisanaisesta ja
monipolvisesta kertomuksesta kehkeytyy kokonaisuus, jonka osat osuvat loppujen
lopuksi hyvin toisiinsa. Kertomuksesta kehkeytyy vähitellen mitä jännittävin,
vaikka alkupuoli mennäänkin synkissä perheväkivaltatunnelmissa.
Hiltusen kieli
keventää raskasta tunnelmaa, esimerkki:
”Lauri
ajoi liittymään. Hänen lapsuudessaan paikalla oli ollut tavallinen risteys,
jonka kulmassa nökötti reissussa rähjääntynyt perhevetoinen Esso. Siellä Lauri
oli viihtynyt. Siellä lapsikin pääsi kosketuksiin ihmisten ja heidän
karvalakkiensa kostean koiran tuoksun kanssa. Ja kun asettui karkkihyllylle
oikein, saattoi kuunnella salaa kahvipöydissä kerrottuja rasvaisia juttuja.
Siellä Lauri kuuli, mitä Harmaasalon Helenalla oli verhottuna ja mitä sille
kuului tehdä, että tuntui. Siellä tuoksuivat mies ja öljy, maistuivat kalja ja elämä.
Nyt liittymässä napotti ABC, nykyajan kirkko
keltaisine tapulitorneineen. Paikka oli siistiytynyt, ja niin olivat jututkin.
Enää eivät kaikuneet karvalakkien kikkelijutut, asemalle keräännyttiin
palvomaan kahvia, pullaa ja veikkausvetoja.”
Outokumpulaislähtöisenä
Hiltunen tuntee kertomuksensa ympäristön.
Hiltunen, Simo.
Lampaan vaatteissa. Wsoy 2015. 417 s. Kirjastosta.
