perjantai 10. kesäkuuta 2016

Juha Laaksonen: Murha lintusaarella

Esimerkiksi Yleisradion Luontoilloista tuttu toimittaja ja useita luontoteoksia kirjoittanut tietokirjailija Juha Laaksonen on kirjoittanut jännitysromaanin Murha lintusaaressa, jonka päähenkilöjen taustalla on Laaksosen hyvin tuntemia henkilöitä, osa heistä tuttuja laajemmallekin yleisölle. Tapahtumapaikkana on lintuharrastajien suosima Utön saari.

Laaksonen kertoo alkusanoissaan aikoneensa vain kirjata muistiin Utössä vietettyjä hetkiä ja yllättää lintuharrastajakaverit, mutta vahingossa tulikin kirjoitettua murharomaani. Vaikka Laaksosen lintuharrastajakaverit varmasti saavat romaanista irti rivilukijaa paljon enemmän, toimii romaani hyvänä lukukokemuksena ulkopuolisellekin. Oivaltava kuvitus tukee tarinaa hyvin.

Utö paikkana ja saaren asukkaat tulevat tutuiksi. Samalla lukija saa paljon tietoa esimerkiksi luonnosta, eritoten linnuista, ja luontoharrastuksen eri vivahteista sekä ihmisten erilaisesta suhtautumisesta luontoon ja luonnonsuojeluun.  Pääosin Laaksonen onnistuu upottamaan asiatiedon jouhevaksi osaksi vaikkapa dialogia, joten romaani ei sorru liikaan opettamiseen.

Henkilöitä on runsaasti, mutta hahmottamista auttaa tapahtumien sijoittaminen yhden vuorokauden sisälle ja henkilöhakemisto kuvailujen kera. Murhaaja on uskottava yllätys.

Laaksonen Juha. Murha lintusaaressa. Some Day Capital Oy 2015. 382 s. Kirjastosta.