Liisa Louhelan esikoisromaani Kaikkeus on meidän on onnistunut kurkistus lähes sadan vuoden takaisen maaseudun elämään ja luokkarakenteeseen.
Romaanin päähenkilö Reeta yrittää pyristellä ennalta
annettua kohtaloaan vastaan. 1930-luvun lopun Kainuussa köyhän lapsella ei
ollut helppoa, ei kouluttautumismahdollisuuksia eikä juuri vaihtoehtoja.
Tilannetta ei ainakaan parantanut se, että punaisten puolella ollut isä lahdattiin
Kajaaninjoen jäälle.
Äitinsä kuoltua orpo Reeta päätyy piiaksi uskovaiseen
Haikolan taloon. Hän kuitenkin haaveilee jostakin muusta. Paremmasta elämästä
kaupungissa, vapaudesta, helpommasta elämästä.
”… En halunnu lähteä yhenkään
rengin matkaan. Mitä siitä seuraisi – senpä tiesi. Vähintään kaheksan kakaraa,
jotka joutuisivat jokainen vuorotellen toisten töille liian aikasi. Sama puute
oisi minullahi päällä läpi elämän mitä oli äitillä kotosalla.”
Reeta kuitenkin rakastuu köyhälistöä vieläkin alemmalla tasolla
yhteiskunnan hierarkiassa olevaan mustilaiseen.
Kainuulaislähtöinen Louhela kirjoittaa taitavasti ja
henkilöiden suuhun sopivaa murretta, mutta kuitenkin sen verran maltillisesti,
että toiselta murrealueelta kotoisin oleva lukija viihtyy mainiosti tekstin
parissa.
Louhela piirtää tiiviissä kerronnassaankin ajankuvan
tarkasti. Muutamalla lauseella ollaan ajan hengessä kiinni, samoin yleinen
asenneilmapiiri käy selväksi. Lapsenpäästämiseen liittyviä vanhoja taikoja
Reeta pääsee kuulemaan ja tekemään emännän synnytyksen tukemiseksi.
Romaanin loppu jää ovelalla tavalla avoimeksi. Vihdoinkin
Reeta pääsee kohti kaupunkia, muttei ehkä sillä tavalla kuin hän olisi odottanut.
Louhela, Liisa. Kaikkeus on meidän. Wsoy 2021. Arvostelukappale.
