Kasasta monenkirjavia paloja muodostuu yhtenäinen
kuva, kunhan palaset löytävät paikkansa. Tämä palapelivertaus tuli elävästi
mieleen Jari Tervon Aamenta lukiessa. Romaani ei ole mikään
helppo luettava, koska Tervon runsas kieli ja alati vaihtuvat kertojanäänet
asettavat lukijalle haasteita. Mutta vaiva palkitaan. Näkökulmista muodostuu
lyhyeen ajanjaksoon keskittynyt tapahtumasarja, jonka ohella Tervo käsittelee
monia isoja asioita, painavasti, mutta kuin ohimennen ja lukijalle pohdittavaa
antaen.
Luin kirjaa monena iltana, ja koska nimimuistini on
kehno, teki loppupuolella tiukkaa pysyä jyvällä henkilöistä ja heidän
suhteistaan. Vuorollaan tarinaa vievät eteenpäin Maanviljan perheen jäsenet,
elävät ja osa jo edesmenneitä sekä Häräntähden ja Vehnäpään perheiden eri
jäsenet. Muita henkilöitä ovat esimerkiksi Aino Ihalempi, Tutsa Hellikki ja
Essi Kukurtaja. Mielestäni on niillä rajoilla, että näkökulmien runsaus kääntyy
itseään vastaan.
Tuuli Juuselan käsialaa oleva kansi kuvastaa romaania
hyvin.
Tekstinäyte. Äänessä Lempi Kuura.
Syytin tästä
tutkijaluonnettani. Mitään ei voi jättää setvimättä, penkomatta, ruotimatta. Ei
edes Alepan maitohyllyn joikaikistä jugurttipurkkia, kun ei riitä, että kädessä
olevan purkin viimeinen kelpoisuuspäivä on vasta ensi viikolla, jos takarivissä
on purkki, joka jaksaa happamana vielä päivän pitempään.
Hyvä ei kelpaa, jos
parhaaseen kurkottaa. Usein olen lähtenyt joulupöydästä oikaisemaan kuusen
sähkökynttilää, joka ei näy pöytään. Myönnän tämän. Kivittäkää minut. Relaisit
edes joskus, niin minulle sanotaan, perheenjäseniä myöten. Kyllähän minä
relaan. Silloin siivoan.
Filippa seisoi
ulko-ovella odottaen ja potkaisi sen auki. Hän tunsi äitinsä, joka ei voi
jättää faktaa tarkistamatta. Vasta tarkistuksen jälkeen se on fakta. Tätä ei
käy kiistäminen: Filippa muistuttaa äitiään. Siksi elämä hänen kanssaan on kuin
riitelisi kolmenkymmenen vuoden takaisen itsensä kanssa.
Tervo, Jari. Aamen. Otava 2018. 328 s. Kirjastosta.
