torstai 19. lokakuuta 2017

Jarmo Huhtala: Rakkatammukoita ja Lapin taikaa



Päästä pohjoiseen luontoon, kauas asutuksista ja maanteistä, vesille, näkemään ja kokemaan vaikkapa harjusten elämää läheltä, se on ylellisyyttä ja etuoikeutettu on hän, joka työnsä vuoksi pääsee tuon kokemaan. Rovaniemeläinen Jarmo Huhtala osaa viedä lukijansa mukanaan pohjoisen vesille kaloja narraamaan ja siinä sivussa tekemään vähän palkkatöitä, kuten esimerkiksi etsimään jokihelmisimpukoita.

Rakkatammukoita ja Lapin taikaa -kirjassaan Huhtala muistelee mukavalla tavalla mm. ensimmäistä kalareissuaan Pohjois-Ruotsiin ja työreissuja Käsivarren Lappiin. Matkanteon ja kalastelun kuvausten lomassa Huhtala kommentoi vaikkapa retkeilijöiden tapaa jättää roskia leiripaikoille tai valtakunnan ympäristöpolitiikan tilaa. Kalakaverukset Jarmo ja Marko myös kohtaavat reissuillaan monenlaisia kulkijoita. Kertomuskokoelman päättävä ja sille nimen antanut Rakkatammukoita ja Lapin taikaa on erityisen hieno kuvaus enon rakkatammukkapaikan löytämisestä ja perinteen jatkumisesta.

Huhtala kertoo jouhevasti, mutta vielä paremmaksi teksti olisi tullut jos esilukija olisi käynyt tekstin läpi tuorein silmin. Kaipasin pientä viilausta välimerkkeihin ja lauserakenteisiin.

Todettakoon, että tunnen kirjoittajan aiempien töitteni kautta.

Huhtala, Jarmo. Rakkatammukoita ja Lapin taikaa. Kustannus HD 2017. Kirjastosta.