J. P. Pulkkinen: Puhu Eevalle
Kun
viisikymppinen Eero saa kuulla syöpänsä levinneen peruuttamattomasti ja
elinajan hupenevan, on vielä aikaa tehdä tiliä oman menneisyyden kanssa. Eeron
sairaus vaikuttaa myös hänen äitiinsä Eevaan ja aikuiseen tyttäreen Ainoon.
J. P. Pulkkisen uusimman
romaanin Puhu Eevalle nykyhetken
tapahtumat keskittyvät muutamaan päivään, mutta itse kukin romaanin henkilöistä
vaeltaa menneissä ajoissa. Yhden historia kohtaa toisten historiat, mutta
kokemukset vaihtelevat, samoin muistot, samastakin tapahtumasta. Eero ajattelee
kesken erään tapahtuman muistelemista: ”Kun
ihminen kääntyy tarkastelemaan mennyttä, hänen eteensä avautuu sotkuinen joukko
eilispäiviä. Niillä on kasvot muistelijaan päin. Jos oikeaa eilistä ei muista,
ryhmää on yritettävä lähestyä selkäpuolelta, jotta eiliset eivät säiky ja
katoa.” (s. 133)
Eeron lähestyvä kuolema on koko ajan läsnä.
Kuten Eeva ajattelee: ”Kun palaa
menneeseen, ajattelee samalla jo tulevaa. Sitä ei ole helppo niellä. Se tarttuu
kurkkuun.” (s. 85)
Pulkkinen onnistuu välttämään tarinassaan
liiallisen imelyyden tai synkkyyden. Kaikki ei ole aina mennyt niin kuin olisi
toivottu, mutta katkeruuteen ei upota. Henkilöt
ovat yksilöitä kiinnostuksineen, heikkouksineen ja muine piirteineen.
