Tuomas Kyrö: Aleksi Suomesta

Halu – tai tarve – kuulua johonkin joukkoon sai urheilullisen pohjoissuomalaisen nuoren miehen liittymään 18-vuotiaana Ranskan muukalaislegioonaan. Vähän yli kolmekymppisenä ammattisotilas osallistui Ukrainan sotaan Venäjän hyökättyä sinne helmikuussa 2022.

Suomessa kirjailija Tuomas Kyrö koki hyökkäyksen voimakkaasti. Hän halusi hyödyntää osaamistaan kirjailijana ja tehdä jotakin Ukrainan puolesta: kertoa ihmisen tarinan, jota Ukrainan sota kehystää. Sattumien kautta hän sai yhteyden tähän ammattisotilas Aleksiin. Seurasi matkoja Ukrainaan, haastatteluja, tunteja tallenteita, haastatteluja ja tapaamisia Suomessa.

Varmastikin runsaasta ja sekavastakin aineistosta on saatu puristettua ja hiottua timanttinen kertomus, joka ei kerro vain Aleksin sodasta Ukrainassa, vaan myös Aleksin tarinan pikkupojasta sotilaaksi äidin, isoisän ja rintamatoverin näkökulmilla täydennettynä, sekä paljon Tuomas Kyrön omia ajatuksia.

Tornion ja Oulun seuduilla kasvanut, alkuperäiseltä kutsumanimeltään Samuli, sai oppia turhan varhain, että hän vääränvärisenä ei kuulu joukkoon, tai ainakaan häntä ei oteta aina joukkoon. Ei voi kuin olla surullinen yksin jätetyn ja kiusatun pojan puolesta.

Poika kuitenkin on sisukas ja sinnikäs. Hän ei kerro tilanteesta äidilleen, ja opettajille tai valmentajille kertomisen hän oppii turhaksi. Aikuiset katsovat ohi. Kiusaaminen on usein hienovaraista, tönäisyjä, syrjintää, ulkopuolelle jättämistä. ”Mie saatoin olla paras vaikkapa koripallossa ja silti valittiin viimeisenä.”

”On tämän sotilashomman aikana ollut myös hankalia paikkoja, mutta ei yhtä hankalia kuin lapsuus.”

Muukalaislegioonan jälkeen Aleksi on sotinut muun muassa Afganistanissa ja Afrikan maissa ennen Ukrainaa ja sen Foreign Legionin vierastaistelijana. Ei varmasti kukaan selviä taistelutilanteista vammoitta, jos ei suoraan fyysisesti haavoitu, saa mieli osumaa. Aina vain koskettavammaksi muuttuva kertomus saa toiveikkaan lopun, kun Aleksi kertoo oivaltaneensa kärsivänsä posttraumaattisesta stressireaktiosta, PTSR-oireista, saaneensa itse apua ja haluavansa jatkossa auttaa muita sodan seurauksista kärsiviä.

Kuuntelin kirjan alkupuolen ja loppupuolen luin. Lukemiseen vaihdoin, jotta etenisin nopeammin kertomuksessa, joka oli ottanut minut otteeseensa.

Tuomas Kyrö luki omat osuutensa. Arttu Kurttila Aleksin ”rooliin” on ollut nappivalinta. Murre soljuu häneltä luontevasti ja ääni kuulostaa hyvin Aleksimaiselta. Äitikin pääsee ääneen Ella Pyhältön äänellä.

Monin tavoin vaikuttava ja koskettava kertomus. Viisi tähteä kirjalle ja toiset viisi äänikirjan lukijoille.

 Kyrö, Tuomas. Aleksi Suomesta. Wsoy 2023. Äänikirjan lukijat Tuomas Kyrö, Arttu Kurttila ja Ella Pyhältö.

 

Georges Perec: Häviäminen

Muita kieliä yhtään vähättelemättä voidaan todeta, että kyllä suomen kieli ilmaisuvoimaisena taipuu kaikkeen mihin vain tarvitaan, vaikkapa kokonaiseen romaaniin ilman yhtäkään a-kirjainta. Vaikeuskerrointa tässä tapauksessa lisää se, että kyseessä on suomennos. Ranskalainen Georges Perec kirjoitti vuonna 1969 ilmestyneen romaaninsa La Disparition ilman ranskan kielen yleisintä vokaalia, e-kirjainta. Suomentaja Ville Keynäs tarttui haasteeseen, ja suomensi romaanin ilman suomen kielen yleisintä vokaalia eli a-kirjainta. Häviäminen ilmestyi keväällä 2023 kustannusyhtiö Teoksen kustantamana.

Keynäs on kirjoittanut myös teoksen jälkisanat, jotka ovat hyvinkin tarpeen teoksen ymmärtämiseksi. Perec menetti jo lapsena molemmat vanhempansa, ranskaksi äiti on mère ja isä père. Häviämisen voi lukea myös kertomuksena holokaustista. Jälkisanoista käy ilmi myös mm. se, että kirjallisuuden sääntöjä ja rajoitteita tutkivan ryhmän jäsenenä Perec sai apuja muilta ryhmän jäseniltä. 

Alkuun lukemista häiritsee oma takertuminen a-kirjaimen etsimiseen, vaikka hyvin olisi tiedossa, ettei niitä ole. Kun siitä pääsee yli, voi keskittyä itse kertomukseen. Samalla voi bongailla usein oivaltavia tai jopa hykerryttävän hauskoja kiertoilmaisuja korvaamaan a-kirjaimia sisältäviä sanoja.

Tarina itsessään on mollivoittoinen. Otto Vokl on kadonnut, ja joukko hänen ystäviään lähtee etsimään häntä. Matkan edetessä joukko harvenee, kun kuolema kohtaa yhden toisensa perään.

Ensin näkyviin ilmestyi suntio kellertävä päällysloimi selässään. Suuri vihkivedenpirskotin heilui hänen kädessään. Hänen jäljessään kulki kolme kirkonmiestä heristellen poikkeuksellisen typerän näköistä krusifiksiä, heidän perässään tuli viisi plus kolme monosen miestä välissään pronssiheloin koristeltu pyökkinen ruumiskirstu. Yhden kenkä osui kiveykseen, ote kirposi, kirstu putosi, särkyi säleiksi: hirvitys! Hussein Ben 1. Boun ruumis oli hävinnyt! (s. 85)

Yllä lähes sattumanvaraisesti valittu näyte.

Perecin Häviämisessä muoto, tai tässä tapauksessa merkki, menee sisällön ohi, mutta on romaanissa sisältöäkin. Kun alkukankeuden voittaa, alkaa kertomuskin vetää.

Perec, Georges. Häviäminen (Disparition). Suom. Ville Keynäs. Teos 2023.

Arvostelukappale saatu kustantajalta.

 

Viime aikoina tämä blogi on joutunut kärsimään ajanpuutteesta! En halua lopettaa tätä, vaan tavoitteenani on päivittää aktiivisemmin. Lukupäiväkirjaa ja napakoita arvioita julkaisen Instagramissa  @lukutuikku. 

 

 

 

 

 

 

---

 [AL1]

Hannu Paloniemi: Lumiluolapoika

Hannu Paloniemi onnistuu erinomaisesti omakohtaisessa esikoisromaanissaan Lumiluolapoika (Like 2023).

Hän tavoittaa hyvin varhaisteini-ikäisen pojan tuskan äidin sairastuessa ja lopulta kuollessa. Isosisko kipuilee kiukuttelemalla. Pienellä paikkakunnalla pojasta tuntuu, että ihan kaikki tietävät hänen olevan se poika, jonka äiti on sairas ja sitten poika, jonka äiti on kuollut.

Kovin hyvin en Torniota tunne, mutta miljöön kuvaus vaikuttaa pätevältä. Yhdistettynä ajankuvaan, 80-luvun alkuun, romaanin puitteet ovat kunnossa. Vaikka totinen paikka olikin kyseessä, oli kuvaus perheen automatkasta läpi helteisten maakuntien Oulun eteläpuolelle kohti suurta herätystilaisuutta mainio. Nimiä ei mainita, mutta muistan tunnetun karismaattisen saarnaajan ja ihmisten kaatajan kiertäneen Suomessa pohjoista myöten. Toinen tiettyyn aikaan liittyvä tapahtuma oli Rauhanjuna-kulttuurikiertue.

Romaanin aikaikkuna rajaa juuri sopivasti keskeiset tapahtumat.

Paloniemi ei jää vellomaan ikävään, hienovarainen huumori ja pojan kasvu ensi-ihastuksineen keventävät kertomusta roimasti. Musiikilla ja soittamaan opettelulla on tärkeä roolinsa romaanissa!

Pohjoisen ihmisenä pidin itälappilaisesta alkutilanteesta kovasti. Siinäkin tuli heti ajankuvaa, samoin kuin Tornioon asettumisessa. Juurten kertominen oli perusteltua.

Kuuntelin kirjan äänikirjana Jukka Pitkäsen lukemana.

 

Juha Kauppinen: Heräämisiä

Ehdottomasti vuoden 2022 koskettavin kuunteluelämys oli Juha Kauppisen Heräämisiä. Olen lukenut Kauppiselta mm. yhdessä Sampsa Oinaalan kanssa kirjoitetun Talvivaaran vangit pian sen ilmestymisen jälkeen (Siltala 2016). Ensimmäinen yritykseni Heräämisten kanssa jäi yritykseksi.

Jo kirjan ensimmäiset sivut menivät tunteisiin, henkilökohtaisella tasolla. Kauppinen nimittäin kertoo, kuinka hän pitkään, vaikka ympäristöaiheista kirjoittikin, kielsi ehdottomasti olevansa luonnonsuojelijoita. Erinomaisena kertojana Kauppinen kuvailee mainiosti vanhan luonnonsuojelijan reaktion tähän väitteeseen. Niin tutulta kuulosti, ehdinhän itsekin olla pitkään töissä luonnonsuojeluliitossa.

Juha Kauppisen tapaamilla eri tavoin luonnonsuojelukiistoihin tai -kampanjoihin osallistuneille henkilöille yhteistä on uppoutuminen ja sitoutuminen. Monille yhteistä on sekin, että kamppailu vie energiaa ja kuluttaa. Heräämisiä ei ole vain kokoelma haastatteluja, vaan myös syvällistä pyrkimystä ymmärtää mitä on olla luonnonsuojelija.

 Kauppinen, Juha. Heräämisiä. Siltala 2021. Kuunneltu äänikirjana.

 

Tämä blogi oli myös vuonna 2022 hiljainen. Instagramissa @lukutuikku sen sijaan julkaisin aktiivisesti kirjakuvia kyseistä kirjaa koskevien napakoiden kommenttien kera. Päivätyö on haitannut harrastuksia! Kun päivän istuu tietokoneen äärellä, ei samaa jaksa enää vapaa-ajalla. Vaan eihän sitä tiedä, jos nyt vuonna 2023 harrastuksista ja tekemisistä löytyisi enemmän tilaa tälle.