Ruotsalainen
pikkukaupunki Björnstad elää jääkiekosta ja jääkiekolle, näin voi luonnehtia Fredrik Backmanin romaania Kiekkokaupunki.
Jääkiekkoa kaupungissa on pelattu jo monta sukupolvea. Taantuvan teollisuuskaupungin
omanarvontuntoa nostaa juniorijoukkueen pärjääminen jääkiekossa. Tarinan
henkilöt ja tapahtumat liittyvät tavalla tai toisella jääkiekkoseuraan.
Romaanin alku paljastaa jotakin siitä mitä tuleman pitää: teini kävelee metsään
aseen kanssa, uhkaa sillä toista nuorta ja vetää lopulta liipaisimesta.
Luokkaerot
kaupungissa ovat vieläkin selvät. Jääkiekkojoukkueen ympärillä pyörivät
samanlaiset (stereo)tyypit kuin missä tahansa maassa tai urheilulajissa. Seuran
johdossa ei ole helppoa. Odotukset ja paineet nuorten urheilijoiden
menestymiselle ovat kovat. Tyttöjen rooli on pieni, lähes mitätön.
Kertomus
etenee jouhevasti, vaikka mukana on monta henkilöä pää- ja sivurooleissa. Minua
välillä vähän häiritsi urheilusta saarnaaminen, mutta en ihmettele yhtään, että
Backman on suosittu kirjailija niin Ruotsissa kuin monissa muissa maissa,
joissa on julkaistu hänen kirjojaan. En ole lukenut romaania Mies, joka rakasti järjestystä (En man
som heter Ove) mutta näin vastikään siitä tehdyn elokuvan, ja pidin siitä
todella paljon. Rolf Lassgård pääosassa
oli liikuttavan hyvä.
Kiekkokaupungille
on jo ilmestynyt jatko-osa, Vi mot er.
Odotellaanpa suomennosta. Aiemmin Backmanilta suomeksi on ilmestynyt Britt-Marie kävi täällä (2015), jota en
ole lukenut, aikomuksista huolimatta.
Backman,
Fredrik. Kiekkokaupunki (Björnstad). Suom. Riie Heikkilä. Otava 2017. 461 s.
Kirjastosta.
