Jenni Linturin tuoreen romaanin
nimi Jälleenrakennus vie ajatukset
toisen maailmansodan päättymisen jälkeiseen aikaan. Romaanissa liikutaan paljon
myös sota-ajassa ja sitäkin edeltävissä ajoissa. Minkään asian
jälleenrakentamista romaanissa ei oikeastaan tapahdu, sillä niin raskaina
painolasteina kokemukset sodan ja sitä edeltävältä ajalta ovat.
Lettu katsoi Kalevia, laihoja hartioita, kumaraa
ryhtiä. Kalevi käänsi katseensa, pudisti päätänsä, sama virsi kuin lapsena, ei
hänkään, jos ei Olavi. Lettu tunsi väsymyksen kulkevan lävitseen. Hän ei enää
jaksanut tapella. Silti hän tiesi, että pahimmat tappelut olivat vasta edessä.
Sota ja sen tuoma yhtenäisyys katoaisivat pian, kuukausissa pikemminkin kuin
vuosissa. Ei ihme, ettei Oiva ollut sitä kestänyt. Lettu avasi oven, jäi
pitämään sitä Ingeborgille. Miten hänelle kävikin aina samalla tavalla, kun hän
yritti ajatella Olavia tai Kalevia, ajatus kiertyi johonkin kolmanteen, heidän
isäänsä?
Linturin
romaani saa miettimään sodan vaikutuksia siviileihin ja sotilaisiin, mutta myös
perheiden sisäistä dynamiikkaa. Ja elämää, joka ei mene kuin toivoisi, mutta se
menee.
Pidin
Linturin tavasta liikkua ihmisten ajatuksissa ja aikatasosta toiseen. Kaikkea
ei tarvitse raportoida juurta jaksain, vähempikin riittää. Ja varmasti riittää,
kun teksti on melko niukkaa määrällisesti, mutta sisältä täyteläistä.
Linturi,
Jenni. Jälleenrakennus. Teos 2017. 231 s. Kirjastosta.
