Härmän
maille nykyaikaan sijoittuva jännäri vaikuttaa houkuttelevalta. Alueen vahva
identiteetti ja murre näkyvät Heleena
Lönnrothin jännärissä Ne tapetaan
jostei tykätä. Tarinassa jalostetaan Härmän (veristä) historiaa matkailukäyttöön,
mutta näytelmä muuttuu todeksi, kun esityksen jälkeen löytyy oikea ruumis.
Lönnroth
sijoittaa tapahtumansa taitavasti pohjalaisiin maisemiin ja käyttää sujuvasti
murretta ja vanhoja termejä. Joitakin sanoja selvennetään alaviitteissä.
Nykyaika on myös oivaltavasti mukana. Henkilöt jäävät harmittavan ohuiksi ja
osa henkilöistä, joiden kohdalla uteliaisuus herää, vain pyörähtää tarinassa.
Osa porukasta tupsahtaa tarinaan aivan yllättäen. Tarinakin katkeaa kuin kanan
lento. Vaikka Lönnrothin kirja onkin kannen etuliepeen tietojen mukaan
keskimmäinen osa trilogiaa (Puukolla ja
puntarilla 2015 ja päätösjakso tulossa tätä kirjoitettaessa), pitäisi
mielestäni kunkin osan muodostaa edes jollakin tavalla itsenäinen kokonaisuus.
Ehkä olisi pitänyt lukea trilogian ensimmäinen osa ensin.
Lönnroth,
Heleena. Ne tapetaan jostei tykätä. di Porri 2016. 198 s. Kirjastosta
