Vaikka
historialliset romaanit eivät olekaan suosikkejani, enkä ole uskonnollinen,
imaisi keskiajan Venäjälle sijoittuva Arsenin
neljä elämää mukaansa ja piti otteessaan loppuun saakka. Vauhdikkaita
juonenkäänteitä ja ennen kaikkea vaarallisia tilanteita riitti läpi romaanin.
Romaanin
päähenkilö päätyy varhaisella iällä isoisänsä kasvatettavaksi. Isoisä oli
kansanparantaja, joka tunsi erityisesti kasvien parantavan voiman. Hän koulutti
Arsenista työnsä jatkajan. Kiertolaiseksi ja yhteiskunnan ulkopuolelle Arsenin
ajoi kuolemalle menetetty rakkaus. Samalla Arsenin parantajan kyvyt kehittyivät
ja maine kasvoi. Keskiajalla koettiin monta ruttoepidemiaa, ja moneen muuhunkin
vaivaan haettiin parantajilta apua. Uskonnon ja kirkkolaitoksen asema oli
vahva, mutta ihmeitäkin koettiin.
Jevgeni Vodolazkin työskentelee Pietarissa
muinaisvenäläisen kirjallisuuden tutkijana, ja hän on erityisesti perehtynyt
romaanissakin merkittävässä roolissa olevien houkkien elämäkertoihin.
Tekstinäyte:
”Arseni tarttui sairaita ranteesta ja mittasi heidän verenkiertoaan. Välillä
hän kuljetti kämmentään heidän rintaansa tai päälakeaan pitkin. Tunnustelu oli
varmin tapa päätellä, miten sairaan tulisi käymään. Jos hän paranisi, Arseni
hymyili ja suuteli sairaan otsaa. Jos häntä odotti kuolema, Arseni itki
äänettömästi. Joskus tulevaa kohtaloa ei voinut merkkien perusteella päätellä.
silloin Arseni rukoili palavasti sairastavan parantumisen puolesta. Pidellen
sairaan kättä omassaan hän välitti tälle omaa elämänvoimaansa. Ja päästi käden
irti vasta silloin, kun tunsi elämän ja kuoleman välisen kamppailun ratkeavan
elämän voitoksi.” s. 113.
Suomennoksessa
silmään pisti kummallinen tyyli kirjoittaa suuret luvut erikseen, tyyliin ”sata
kolmekymmentäviisi tuhatta katsojaa”.
Vodolazkin,
Jevgeni. Arsenin neljä elämää (Lavr). Suom. Elina Kahla. Into 2015. 399 s.
